AJ kommentoi.

On hyvä että metsiä katsotaan monesta kulmasta. Kirjasta lukiessa on kuitenkin hyvä muistaa, että Erkki Lähteen metsänhoidon yleismenetelmäksi markkinoima jatkuvapeitteinen malli ei käy kaikkialle. Tästä vallitsee kohtalaisen laaja konsensus metsäammattilaisten ja metsäntutkijoiden joukossa.

Kirjojen ongelma on että tieto voi olla vanhentunutta jo kirjan julkaisun hetkellä. Kirjasen sivulla 49 mainitaan että Tieto-Finlandialla palkitussa (!) Metsä meidän jälkeemme -kirjassa kerrotaan hakkuiden odottamattomista vaikutuksista.

”Mustikkasadot ovat pienentyneet, puutavaran laatu heikentynyt. Etelä-Suomen metsät eivät kelpaa kunnolla enää edes suunnistamiseen, metsästäminenkin menisi paremmin vanhoissa metsissä. Matkailuyrittäjät ovat joutuneet ahdinkoon, kun hakkuut ovat rumentaneet maisemaa.”

Mustikka on puolivarjoa suosiva kasvi, joka kyllä kärsii väliaikaisesti avohakkuun aiheuttamasta valon lisääntymisestä ja kasvustojen rikkoutumisesta maanmuokkauksessa. Se kuitenkin palautuu ja hyötyy myöhemmistä metsän kehitysvaiheista, eli puolivarjoisista mäntyä ja koivua sisältävistä sekametsistä. Jos kuusta on liikaa, kuten monesti jatkuvapeitteissä metsissä, ei ole mustikkaakaan. Viimeisimmät tutkimustiedot eivät ymmärtääkseni puolla käsitystä, että metsätalous vähentäisi mustikan satoja.

Puu kasvaa edelleen hitaasti ja laadukkaaksi tiheässä taimikossa ja karuilla kasvupaikoilla. Puun hinnassa hitaasta kasvusta ja hyvästä laadusta ei tule palkkiota, joten hitaaseen kasvatukseen ei ole kannustetta. En ole metsästäjä enkä suunnistaja, mutta kuvittelisin että molemmat lajit saattavat hyötyä metsätieverkostosta, ja siitä että metsiä harvennetaan ja tuulenkaadot korjataan pois kulkua vaikeuttamasta. Jos meillä ei tehtäisi avohakkuita, maisemat olisivat enemmän sulkeutuneita eikä järviä näkyisi nykyisessä määrin. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin?