Keskustelut Metsänhoito Ilmaston muutos

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 130)
  • Ilmaston muutos

    Ilmastonmuutoksella voi perustella monta asiaa.
    Joensuun yliopistolta on tullut pari väitöstä.
    1. Ilmastonmuutos aiheuttaa lumisia talvia. Kun maa ei jäädy ja puissa on runsas lumikuorma, metsiä tulee kaatumaan kovalla tuulella.
    2.Ilmastonmuutos aiheuttaa vähälumisia talvia, jolloin maa jäätyy syvälle aiheuttaen puiden tyviin halkeamia.

    Pari artikkelia tältä vuodelta
    1. Kirjoittaja oli huolissaan runsaista kuusen istutuksista. Hänen mukaansa ilmastonmuutos aiheuttaa kuivia kesiä, jolloin kuusia tulee kuivumaan runsaasti.
    2. Toinen kirjoittaja puolestaan väittää, että ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan runsaita sateita ja tulvia.
    Jussi P.

  • jees h-valta

    Kyllä ihmisenkin toiminta vaikuttaa ja pahasti vaikuttaakin.
    Kiinassa on tästä oiva esimerkki kun savusumu aiheuttaa erittäin suurta terveydellistä haittaa. Ihmislle itselleenkin. Kyllä liikakansoitus nousevan elintason myötä tuhoaa ympäristöä.
    Ja kun joku alue muuttuu elinkelvottomaksi on suuri uhka että nämä kansakunnat alkavat levittäytyä uusille alueille ja tuho vain leviää. Sodat ja luonnontuhot alkavat paheta ja eroosio laajenee.
    Kyllä ihminen riittävästi tietää suojatakseen itseään ja elollista ympärillään. Tahtokysymys se vain on.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Australian ja Tasmanian maastopalot ovat esimerkki kuumemman ilmaston aiheuttamista vakavista haitoista. Puhtaan veden puute ja eroosion paheneminen myös. Johtuuko sitten auringosta vai meistä, sopeutuminen on tässä käsilä kumminkin.

    Suden jälki

    Tasmanian palot voivat johtua siitä kun ihminen muuttaa luonnonmukaisen paikan itselleen paremmin sopivaksi kasveja istuttamalla. Kasvillisuuden keinotekoisella lisäyksellä aiheuttaa myös palojen helpomman leviämisen. Se ei ole ilmastonmuutosta.
    Maapallon väkiluku on noussut sadassa vuodessa 2 sta 7 miljardiin ja ihmiset asuvat joen pohjissa. 100 000 kuolee joen virratessa. Se ei ole ilmastonmuutosta. Jos nigeriassa miljoona kuolee nälkään, niin onko se ilmastonmuutoksen aiheuttamaa. Ei ole, koska ennen vain muutaman miljoonan kansa on yksi suurimmista nykyään.
    El Ninjo ja Nina tuovat 7 vuoden ja välissä tuhoa ja tuloa molemmille rannikoille. Ovatko ne ilmastonmuutoksen syitä. Eivät ole. Tuulet ovat puhaltaneet ja siksi rannoille ei pitäisi rakentaa.

    Jääkauden jälkeen merenpinta kohosi paikasta riippuen 50-100 m

    jabe

    Asiallista keskustelua ilmastonmuutoksesta, kannattaa kuunnella:

    http://areena.yle.fi/radio/1756026

    Julkinen sana
    Miksi ilmastonmuutoksesta ei puhuta? Ilmastonmuutos on kadonnut otsikoista lähes tyystin, vaikka viitisen vuotta sitten siitä puhuttiin mediassa lähes joka päivä. Miksi ilmastonmuutoksesta ei enää keskustella? Mitä ilmastonmuutoksesta pitäisi kertoa ja miten? Tätä pohtivat ympäristömuutoksen professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta, ympäristötoimittaja Päivi Mäki-Petäjä MTV3:lta, ympäristöuutisointia tutkinut Jari Lyytimäki Suomen Ympäristökeskuksesta ja Ilmastopaneelin edustaja Hannele Cantell. Toimittajana Minna Korhonen.

    Suden jälki

    Katselin eilen jotain dokkaria. jossa puhuttiin egyptin nynastiasta n. 7 000 vuotta sitten. Dynastian alusta ei tullut muuta mieleen kuin se että alkuperäiset egyptilaiset asuivat savannin peittämässä afrikassa.
    Kun aavikoituminen alkoi (Suomalaisten mummojen johdosta ?), niin kansa virtasi itään kohti vehreämpiä maita. Ja voittaessaan papyryskansan, se valloitti koko niilin suiston.

    Oliko silloin jo ilmastonmuutos menoillaan, jolloin koko keskiafrikka tulisi olemaan pelkkää hiekkaa.
    Onko näin että ihmiskunta ei pysty menneisyyttä muuttamaan.

    kari m

    Ilmaston luonnolliset muutokset ovat olleet ihmeellisempiä kuin nykyään halutaan uskoa tai kansalle kertoa.

    Viimeisimmä jääkauden lopulla merten pinta nousi nopeasti 120 metriä. Tämä esti Siperian ihmisten ja eläinten vaeltelun Amerikkaan Beringin kannasta pitkin. Ihminen ei ollut syypää merenpinnan rajuun nousuun.

    Sahara on ollut ja tulee olemaan tulevaisuudessakin vuoroin kosteampaa savannia ja kuivempaa autiomaata. Jaksoittainen rehevöityminen tapahtuu lämpökausien voimistamien monsuunisateiden ansiosta, kuivuminen viileillä (HUOM!) kuivakausilla. Viimeisin kuivuminen alkoi reilut 5000 vuotta sitten ja se karkotti paimentolaiset alueelta noin 1200 eKr. Ihminen ei tuolloinkaan ollut syypää aavikoitumiseen.

    Luonto (aurinko, merivirrat ja niistä aiheutuvat tuulet) on ollut ihmeellinen ja arvaamaton ilmaston säätäjä myös ihmiskunnan historian mittakaavassa. Tätä ei ole syytä unohtaa.

    Tässä vain pari esimerkkiä luonnon aiheuttamista ilmaston muutoksista, joissa ihmisellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.

    hemputtaja

    Tässä hiljan tunnettu mediamoguli ja kelmi Murdoch nosti kissan pöydälle. Ilmoitti, että satelliittien mukaan maapallo on vihertynyt ja siitä voidaan kiittää hiilidioksidia, joka on hyödyllinen ei vahingollinen. Kasvihuoneissahan tuo on kyllä todistettukin.

    Hupsista. Kun jää miettimään, on sillä hilkulla, että Murdoch on oikeassa. Vuosimiljoonia hiili on varastoitunut maahan pois kasveilta. Ettei tuosta vain olisi nykyisin pulaa.

    Voi myös tuumailla seurausta. CO2:n lisäys lisää kasvillisuutta ja haihduntaa. Happeakin voi tulla lisää. Haihdunta taas petraa ilman kosteutta ja sateita. Vesihöyry pitää lämpimän kaapissa. Että voi taas Sahara aloittaa vihertymisen.

    Työmies Työmies

    Se nyt on varma että co2:en määrä lisääntyy. Mutta syntyykö vastaava määrä lisää happea yhteyttämisen tuloksena, sitä ei tiedä. Jos ja kun sademetsien säätelemätön hakkuu tuntuu vain lisääntyvän niin voi olla sen hapen kanssa käy vähän niin ja näin

    Suden jälki

    Kari M tulisi nimittää koko ilmastonmuutos työryhmän johtoon.
    Itseäni ihmetyttää kuinka kuiva pallo oli, kun 90% vapaasta raikkaasta vedestä oli sitoutunut jäähän. Vai toimivatko valtameret jonain puskurina. jolloin ilmaston kuivuessa meret normaaliin tapaan haihduttavat enemmän kosteutta ilmaan. meriemme 70% osuus antaa kyllä mahdollisuuden tähän.
    Toinen ihmeellinen asia on jään sulamisen hitaus ilmastoon.
    Jäähän alkoi sulaa ehkä 30 000 vuotta sitten ja Suomi paljastui jäästä 10 000 vuotta sitten. Mikä käynnisti tämän sulamisen.
    Mitkä voimat voivat sulattaa mannerjäätiköt. On pakko hyväksyä sen johtuvan jostain muusta kuin mummon pissasta.
    Tiedämme historiasta vain muutaman tuhannen vuoden päähän ja sekin on hyvin tulkinnanvaraista. Politiikka ja uskonto muokkaavat edelleen historiaa uusiksi ja siksi niihin ei voi luottaa. Yksi keino on tutkia menneisyyttä lustojen ja argeologian keinoin.
    Tässä saharan dokkarissa jäi paljon mietittävää.
    Tutkivatko tai löysivätkö vanhoja puita tai kasvien siemeniä. Niiden avulla olisi kai helppo määrittää kyseisten kasvien vaatimat edellytykset. Lisää tutkimusta.

    Kurki

    http://www.metsalehti.fi/Metsalehti/Metsauutiset/2013/2/Suot-hidastavat-lampenemista/

    Suot hidastavat lämpenemistä.
    Joudutaanko kaikki suojelusuotkin tuhoamaan vielä?

    Jos tästä vielä kylmenee, sillä suotkin kylmentää, niin ollaankin jo lähellä jääkautta, kuten käytiin jo 300..400 vuotta sitten Pienen Jääkauden aikana.
    Toivottavasti CO2 lämmittää ilmastoa sen verran (mikä ei ole lainkaan varmaa), että vältytään uudelta jääkaudelta.

    Miksi jo näin aikaisin 10 000 jälkeen viime jääkauden 4 sateen lämpösylkit ovat hävineet Grönlannin lämpötiloista ja jääty lämpötilasyklin pohjalle, kun nyt pitäisi olla menossa raju lämpötilanousu syklin huippua kohti?
    Tuo heiveröinen lämpötilan nousu Pienen jääkauden jälkeen on pysähtynyt ja seuraavat vuodet näyttää kääntyykö laskuunkin.
    Onko jääkausi tulossa jo parin tuhannen vuoden kuluttua?
    Hyvin huolestuttavasti näyttää tuo Gönlannin lämpötila kehittyneen
    viimeisen 800 vuoden aikana.

    http://jonova.s3.amazonaws.com/graphs/lappi/gisp-last-10000-new.png

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 130)