Keskustelut Puukauppa Isännätön raha.

Esillä 10 vastausta, 521 - 530 (kaikkiaan 548)
  • Isännätön raha.

    Jatkoa keskustelulle, viimeksi ketjussa motolistat.

  • Tolopainen

    Sanoisin pienenä vihjeenä, jotta Suomessa tulee hyvin toimeen kun pitää mielen rauhallisena eikä missään tapauksessa aloita mitään yritystoimintaa koskaan eikä varsinkaan eläkeiän kynnyksellä.

    Myöskin kaikenlaisesta sijoitustoiminnasta on syytä pysyä erossa. Pörssikauppa on pelkkää teatteria. Ei yhtiön arvo voi minuutissa nousta tai laskea miljardilla. Kaupa ei ole todellista, jota pörssit pyörittää. tarjoustasot ovat muutamia satoja osakkeita, joita roboteilla vedätetään aina tarpeen mukaan.

    Vaurastuminen alkaa kun lopettaa sijoittamisen eikä tee tappioita. Lisäksi avioero on yleensä taloudellinen menetys, jos haluat vaurastua ensimmäinen ehto miehelle on, pysy sinkkuna. Jos menet naimisiin, olet menettänyt puolet omaisuudestasi.

    Suomessa ei kannata yli 4k€ kuukauden nettoansioita edes tavoitella, se on verotuksella tehty mahdottomaksi.

    Älä usko mihinkään yliluonnolliseen, haudasta ei voi nousta eikä mitkään avaruusoliot meistä ole kiinnostuneita.

    Rane

    Eikös Tolopainen ole hankkinut miljoonaomaisuutensa nimenomaan naimakaupoilla?

    Tolopainen

    Noo mitä nyt muutama kivitalo Hesassa ja rantatontteja ja sellaista pientä sälää.

    jees h-valta

    Thanks vaan Toloppa taas kannustavasta viestinnästäsi. Kyllä yrittäjyys aina kannattaa koska kaikki hyvinvointikin perustuu juuri siihen. Jos sitten alkaa yrittää voi aina lopettaakkin jos siltä alkaa tuntua. Mutt hukkaan ei mikään mene, aina niitä jopa hinkutaan ostaakkin, valmiita yrityksiä. Meidänkin entisen toimintamme osti kaksi tehdasinssiä ilman häivänkäsitystä yrittäjyydestä edes minimin vertaa. Heiltä vain ilmeisesti puuttuu tieto että aina voi lopettaa jos hommasta ei mitään tule. Olisi kannattanut käydä edes yrittäjäkurssi ennen raapaisua. Nythän koko yritys on jo käytännöntasolla kivijalkaa aalempana, suorastaan juuritasolla.

    Tolopainen

    Niin mitä minä sanoin turha uskoa mihinkään omiin yliluonnollisiin kykyihin ja  yrittäjyyteen. Ilmoita sitten kun on loppuunmyynti ja tavaraa myydään 50% alennuksella.

    jees h-valta

    Sellaista ilmoitusta on turha Toloppa varrota, ei tule! Kaupan pito ei vaadi yliluonnollisia kykyjä. Ne mitä siihen tarvitaan löytyy kyllä. Joten tulet jälleen olemaan väärässä kuten minun suhteeni aina!

    Tolopainen

    Aika monta on tullut nähdyksi noita työntekijöiden perustamia yrityksiä. Ja vain yhdestä on tullut mijonääri n. tässä viimeisen 30v aikana. Ja nuo pikkuputiikit ovat epäonnistuneet kaikki. Niistä ei ole kuin riesaa omistajilleen, peruspäivärallakin olisivat tulleet paremmin toimeen. Miksi et pääse palkkatyöhön jos omaat ylivertaista osaamista. Ymmärrän kyllä jos tuossa iässä perustaa suunnittelutoimiston.

    Tällä viikolla kokeilin tehdä neljä 12h työpäivää, ei tule mitään. Nyt on kunto täysin loppu ja joka paikkaa kolottaa. Koita nyt hyvä mies tajuta oma ikäsi.

    Kalle Kehveli

    1-2 hengen yritys on monesti helpompi aloittaa alusta kuin jatkaa, jos varsinkin joutuu käyttämään velkarahaa tilojen ja varaston ostoon. Velan lyhennyksiin menee helposti tienatut palkkarahat. Edellinen yritys on aloittanut tyhjästä ja pikkuhiljaa kerryttänyt varallisuutensa, ja lopullinen palkka tulee yrityksenmyynnistä ken siihen sitten lankeaa. Tärkeintä jatkajan on saada yritys ostettua minimihintaan.

    Per Ä Reikäs

    Hinnalla ja velalla niin väliä ole ne nääs kun verotuksessa vähennellään,mutta edellyttäen tietenkin tulosta,josta vähentää.

    Per Ä Reikäs

    Moni velka heikki nytkin vain leikkii

Esillä 10 vastausta, 521 - 530 (kaikkiaan 548)