Keskustelut Metsänhoito Istutuskausi lähestyy

Tämä aihe sisältää 35 vastausta, 23 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi tamperelainen 1 vuosi, 2 kuukautta sitten.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 35)
  • Istutuskausi lähestyy

    Laitoin viime viikolla taimitilauksen MHY:lle: 6660 kuusen tainta 0,26 euroa kappale. Tarkoitus on istuttaa toukokuussa 3.7 hehtaarin ala lehtomaista kangasta (savipohjainen OMT). Kuviolle on tehty laikkumätästys.

    Tiheys on neuvottelun jälkeen 1800 tainta hehtaarille. MHY:n asiantuntija tarjosi ensin 1600 tainta, mutta pidin sitä vähän harvana. Minkälaisia tiheyksiä nykyään käytätte?

    Aiemmin olen uudistusaloilla samassa metsätyypissä käyttänyt kuusen lisäksi lieviä rauduskoivu- ja mäntysekoituksia (10-15%). Hyvin ovat kasvaneet. Hirvet ovat tietysti syöneet joitakin mäntyjä ja koivuja, mutta en ole siitä suuttunut. Nyt päädyin yksinkertaisuuden vuoksi puhtaasti kuuseen. Mitä mieltä ollaan: pitäisikö pyrkiä alun alkaen jalostettuun sekametsään?

    Pahoin pelkään, että joudun selviytymään istutusurakasta pääosin omin voimin. Minkälaisia määriä olette varsinkin seniori-istuttajat päivässä klaaranneet ja selvinneet vielä hengissä?

    Uutena innovaationa ajattelin kokeilla istutuksessa kaksoistaimivakkaa (vakka kummallakin kyljellä). Onko tästä hyviä vai huonoja kokemuksia?

     

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    1600 kpl istutustiheytenä nykyisin käyttänyt.Toimin niin,että seuraavana keväänä istutuksesta kävellä harpon istutetun alueen taimivakakka matkassa ja istutan kuolleiden taimien paikalle uudet.Eipä ole kyllä monta tainta tarvinnut istuttaa,ennemmin oikonut ym. rouden pomppauttamia painellut syvempään.                                                                                                                                 Luonto antaa meikäläiselle kuusien sekaan,niin mäntyä,kuin koivua.Hirvet kyllä sitten usein jalostavat,joten turha jalostettuja taimia syöttää.Istutan taimeni huolella,en urakkatahtia,tuhat tainta päivässä maksimi.

    Visakallo Visakallo

    Jos maa on kunnolla mätästetty, niin 1600 tainta tai jopa vähemmän riittää oikein hyvin. Paljonkohan niitä mättäitä on tehty? Kuusentaimikon sekaan tulee luonnostaan sen verran muita taimia, ettei niitä istuttaa kannata.

    Metsuri motokuski

    Samoin olen 1600 taimen kannalla. Uskon että kun maapohja on savinen niin kasvupohja ei varmaan ole helpoin lähtemään.  Itse olen myös noita seniori-istuttajia eikä näin motossa talven istuneena ole lähtökunto parhaimmillaan. Viime vuonna pääsin hehtaariin päivässä eli noin 1600 tainta. Maa oli helppoa istuttaa, mutta onko tuolla niin väliä montako niitä mättää. Savipohja ei ole mitenkään helppo istuttaa ja taimien sijoittamiselle oikein kannattaa käyttää aikaa. Hosumalla harvoin saa hyvää tulosta.

    Itse en enää suosi kaksois vakkoja ja käytän yhden puolen vakaa johonka laatikko mahtuu hyvin kerralla. Tärkeintä minusta lienee nopealle istutukselle että taimilaatikot sijoittaa alueelle niin että mahdollisimman vähän tulee edestakaista kävelyä. Ennakkosuunnittelu tässäkin kannattaa tehdä.

    Noista koivuista sanoisin että harkitse tarkaan mitä jätät kasvamaan. Pahinta lienee se että ne pääsee ylispuu vaiheeseen jolloin joudut koneellisesti ne poistamaan ennen kuin kuusikko on harvennuksen tarpeessa. Se on yllättävän iso alue jonka koivu tarvitsee ettei se varjosta tai piiskaa kuusia.

    Pete

    Jos sinne haluaa sekoitusta, niin laittaisin männyt tai koivut pieniin 15-20kpl ryhmiin. Jos hirvi vierailee niin se on tietysti huono systeemi. Savimaalla männyn kasvuunlähtö on kuuseen verrattna niin nopeaa, että männyistä tulee helposti pitkiä ja oksaisia, ryhmissä tämä ongelma vähenee. Ja istutustiheys ehdottomasti kuusella 1800kpl/ha, ei kannata tästä tinkiä!

    Burl

    1600 vai 1800 – kymmenisen prosenttia suuntaan tai toiseen on aika pieni ero mielestäni. Muokkauskoneen kuljettaja on isossa roolissa, mättäiden määrä ei välttämättä ole täsmälleen se, mitä on tilattu. Jos istutustaimia on riittävästi, niin harmittaisi jättää hyvään mättääseen tainta asentamatta.

    Itsellä on ollut linjana, että viljaville maille enemmän, laihemmille vähemmän. Turvepohjaisille maille kenties vähemmän, jos maapohjan kantavuus edellyttää talvihakkuita ja ehkä yksi harvennuskerta kiertoajan puitteissa riittäisi. Toisaalta lihavimmat ruohoturvekankaat puskee puuta (ja heinää) niin ankarasti, että suurempi istutustiheys on perusteltua.

    Viime keväänä oli taimista niukkuutta ja kokeilumielessä teetätin mt+ -tyypin uudistushakkuukuviolle 800 laikkumätästä ja erikseen 800 laikkua hehtaarille, tilajakaumaltaan tasaisesti. Tavoitteena saada sekametsä: huolellisesti hyvään mättääseen istutettu kuusentaimi pärjää kilpailussa (toivon mukaan) luontaisesti syntyville koivun ja männyntaimille, kun hirvet melko varmasti tasaavat taimikkoa, jos joku koivu tai mänty pyrkisi ottamaan etumatkaa.

    Syksyllä tilanne näytti olevan etenemässä suunnitellusti: kuusentaimet olivat elinvoimaisia ja laikkuihin oli ilmaantunut loppukesällä itäneitä koivuntaimia. Ja mikä hämmästyttävää, myös männyntaimia keväällä: vaikka maanmuokkaus tehtiin vapun jälkeen, männyn siemenen pääsadon jo kylväydyttyä kävyistä, oli joko maaperän siemenpankista tai taivaalta itäviä männynsiemeniä siunaantunut laikkuihin. Tulevana keväänä ja kesänä luonnollista täydennystä tulee todennäköisesti lisää.

    Uusmetsäläinen

    Lämpimät kiitokset kaikille hyviä neuvoja antaneille.

    Ne olivat tarpeen istutustyön sattuessa vielä pahimpaan hellejaksoon. Lämpötila kohosi parina päivänä lähelle kolmeakymmentä astetta. Auringon porotus  alkoi olla iltapäivällä jo kuin helvetin esikartanossa. Siirryin viisaasti aamuyön vuoroihin eli aloittelin kello viideltä ja lopetin kahdelta iltapäivällä.

    Selvisin lopulta kuudella tuhannella taimella ja kunnialla hengissä yhdeksässä päivässä. Tein muuten pahan virhearvion tarvittavien taimien määrässä, sillä  en ottanut huomioon kunnostettujen ojien viemää pinta-alaa.

    Ihmettelen kyllä edelleen jossakin näkemiäni 2000-3000 taimen päiväistutusvauhteja. Parhaimmillani pääsin 900 taimeen päivässä. Kaksipuolista taimivakkaa suosittelen, sillä se vähentää taimien hakuun käytettävää aikaa oleellisesti. Tosin myös juomavälit pitenevät.

    Naapurin lähes vastaavan kokoisella istutusalalla turvauduttiin ilmeisen tehokkaasti ulkomaiseen joukkovoimaan  eli seitsemän virolaista istuttajaa hoiteli urakkansa kolmessa tunnissa.

    Nyt sitten tutkaillaan sadetutkaa ja toivotaan sadetta. Senkin opin, että tällaisella helteellä taimilaatikoita on todella syytä kastella päivittäin reunataimien kuivumisen estämiseksi.

    Kurki

    Voi.Voi.Muokattu savipohja eikä ole satanut kuukauteen eikä ennuste lupaa sadetta ennen Juhannusta. Kannattaisikohan käydä katsomassa missä kunnossa taimet nyt ovat. Vettäkään kasteluun ei taida löytyä ihan lähimmästä ojasta.

    Olen täydentänyt aiempaa istutusta nyt kuusentaimilla 300 kpl kaatamalla ensin pottiputken koloon vettä ja sitten laittanut taimen siihen käsin.

    Savimättääseen ei enää pysty istuttamaan millään vehkeellä. On sen verran kuivunut kovaksi.

    Jätkä

    Uusmetsäläinen. Minkälaiset kanavat olet kunnostuttanut kuviollesi? Jos puiden väli on 2,5 – kolme metriä. siihen väliin kyllä periaatteessa pitäisi mahtua aikamoinen väylä niin, että ei tarvitse sen takia istutusmäärästä tinkiä yhtäkään tainta.

    harrastelija harrastelija

    Onko kukaan käyttänyt penkki menetelmää? Itsellä oli mielessä, mutta en sitten kumminkaan antanut kaivukoneelle ohjeita vaan tehtiin perinteinen mätästys.

    Se on totta mitä ”Kurki” tuolla voivotteli. Savikohdalle pitäisi olla kaira, että saisi koloa taimelle! Onneksi omalla alueella on lähes 95 % turvetta ja jonkunlainen istutus vielä onnistuu, mutta sadetta saisi kyllä tulla! Pari kuuroa on käynyt – ja se haihtuu hetkessä pois.

    Jos on savimätäs, niin pukkaan kyllä viereen pehmeään kohtaan!

    Puuki

    ” Onko kukaan käyttänyt penkki menetelmää? ”

    Minkälaista penkkimenetelmää tarkoitat ?  Joskus tehtiin pellonmetsitysalalle täysmuokkaus, jossa syntyi korkeat penkit istutusta varten. Hyvin niissä lähti koivut kasvuun.

    Nyt täällä vihdoin tulee ihan kunnon sadekuuroja. Kuusen istutuksetkin jo melko kuivia joten tulee tarpeeseen.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 35)