Keskustelut Tekniikka istutuskone

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 36)
  • istutuskone

    Merkitty: 

    Metsälehdessä oli todettu ilman selittelyjä että istutuskoneen työjälki on parempaa kuin ilman konetta. Todellisuudessa itutuskone ei lähde tekemään vaikeita tai edes vähänkään hankalampia kohteita. Risut pitää olla melki kerätty ja kannotkin mieluumin ja kiviä ei juuri saisi olla. Onhan se hieno että samalla kun muokataan, laitetaan taimet, mutta jos tuo onnistuisi edes neljänneksellä istutusaloista, menetelmä yleistyisi, nythän näin ei käy. Tuotoksista en tiedä varmaksi, varmaan pistää suurinpiirtein saman määrän kuin mies päivässä, mutta kyllähän tuo samanaikainen muokkaaminen tuo säästöä. Mutta jos tuo olisi edullista, kaikki helpot kohteet tietysti haluttaisiin koneistutukseen, mutta näinkään ei ole.

  • Jätkä

    Kyllä se istutuskone pisti meillä ihan tavalliseen maastoon muokkauksen ja taimet. Hakkuutähteitä ei ollut kerätty, eikä kantoja nypitty. Taimet asiallisesti maassa jne.

    En kuitenkaan usko, että se olisi kustannustehokas, jos verrataan äestykseen ja putkella istutukseen. Tosin istutustyön jälki voi olla kehno, mutta siinä auttaisi kunnollinen työjohto ja valvonta.

    Minusta pitkässä juoksussa istuttajan päiväurakka voi täsmentyä 1000 – 2000 taimeen, hieman kohteesta riippuen.

    Tolopainen

    Putkella istutetaan mätästettyyn maahan ei äestettyyn. Näyttää tuo koneistutus käyvän melkein yhtä nopeasti kuin mätästyskin sopivalla maalla. Paljon tuossa jää turhaa työtä pois. Taimet pitää asetella koneen istutusputkiin on vielä kehitettävää. Koneen mukana kulkee iso taimierä eli helpolta näyttää.

    Jätkä

    Putkella on pistetty takuulla satoja miljoonia taimia enemmän äestettyyn maahan kuin mätästettyihin. Kyllä jämpti on näin.

    Tolopainen

    Taisi olla aiemmin jotain syvämuokkausta, kun auralla vedettiin metsiin syviä

    uria. Sen jälkeen on alettu äestää.

    Puuki

    Oliko koneistutuksen hinta mainittu lehdessä?  Jokin aika sitten kyselin upm:ltä hintaa ja olisi tullut n. 1/3-osan kalliimmaksi kuin manu-menetelmällä.

    Laikkumätästykseen sitä hintaa sopii vertailla.

    Tolopainen

    Ei mainittu, mutta näyttää tulevan lähes samalla työllä kun koneella mätästetään. Tietenkin tuo istutuspää maksaa jotain, kun niitä on vasta kolmisen kymmentä koko maassa ja laite on uusi. Istutusjälki on paljon parempaa kuin manuaalinen ja tiivistys tehdään paremmin.

    rööri roope

    Koneen tahti on mätästys/istutus n 1200 tainta/8h vuoro tasaiseen maastoon.Jälki ihan ok.hinta n 0.40€/mätäs/taimi.Vähänkin huono maasto manuaalinen on ainut vaihtoehto.Tekniikka ei ole kehittynyt koneissa.

    Jätkähän laittaa manuaalisesti  sen 1800/vuoro.Kaivuri mätästää n 1,5ha/vuoro.

    Itse tarjosin joku muutama vuosi sitten ump.lle istutus/mätästys 39 senttiä/taimi/mätäs.

    Ei kelvannu tarjous en tee umpille enää edes tarjousta. Teettävät nyt istutukset kalliimmalla hinnalla.

    mehtäukko

    Kunhan ajokoneen päälle saadaan kehitettyä 2 rivinen automaattikone, joka lappaa tainta solkenaan etenemisen tahtiin, alkaa tuottavuus löytyä.

    Puuki

    On niitä istutuskoneita jo yli 10 vuotta ollut käytössä.  Kustannus yli 70 s / istutettu taimi on liian paljon.   Tuo 40 s + taimi 20 s jo ihan kohtuullinen hinta.

    Jätkä

    Tuosta istutusjäljestä voidaan olla myös eri mieltä. Kun istutus on teetetty joillakin koululaisilla ts. täysin ammattitaidottomilla, on jälki usein melkein yhtä huonoa kuin metsänomistajan itse tekemässä työssä.

    Kun istuttajalla on rutiini työhön, hän tekee sen nopeasti ja hyvin  – AINA. Jo pelkän istutuskohdan valinnassa saattaa harrastelijalla mennä pasmat sekaisin, mutta ammattilainen pukkaa putken maahan erehtymäiiömällä varmuudella oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon. Myös paakun tiivistäminen sujuu varmasti ja nopeasti, samalla taimen suorassaolo varmistaen.

    On selvää, että aloittelija, joka ei ole saanut koulutusta ja jolla ei ole ollut valvontaa harjoitteluvaiheessa, istuttaa ”kunhan hänessä on”- tyylillä, mutta ammattilaisen työssä sellaista ei tapahdu.

    Meillä oli aikoinaan Serlan istutuskoneen prototyyppi tekemässä suurimittaista koekäyttöä metsähallituksen mailla. Kuormaakantavan ajokoneen päälle oli rakennettu istutusyksikkö, jossa oli pyörän jälkiä raaputtavat piikkikiekot. edellä meni kiekot, jotka putsasi risut pois, perässä tuli kiekot, joka paljasti kivennäismaan ja sitten tuli istutuskärsä, joka avasi paakulle kuopan. paineilma puhalsi taimen kuoppaan ja tiivistyspyörät tiivistivät paakun. Kone hutki taimet kahteen riviin.

    Koneen perässä kulki oppilasryhmä, joka korvausta vastaan täydensi työn, eli kuokan kanssa istutti uudestaan hutikudit.

    Taisi kone jäädä viimeiseksi Valmetin ja Serlan yhteisponnistukseksi alalla.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 36)