Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 16,521 - 16,530 (kaikkiaan 16,932)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Olisi Perko hyvä myöntää se mitä Tahvonen raportoi: kannattavuus riippuu tilanteesta. Jk voi olla onnistuessaan jonkin aikaa hyvin kannattavaa mutta toisaalta tasainen kannattavuus ajallisesti ja paikallisesti puuttuu. Tasaista suorittamista haluava valitsee jaksollisen menetelmän. Siinä on ulkoisia haittatekijöitä kuten paikoitellen liian korkea hirvikanta, mutta ne eivät ole menetelmän vika.

    mehtäukko

    ”..Jk voi olla onnistuessaan jonkin aikaa hyvin kannattavaa ,mutta…”

    Sinä AJ ostat tai saat perinnöksi kyläkaupan. Edellinen omistaja pärjäsi siinä, kun hankki tukusta sesonkeihin tavaran oikeaan aikaan ja oikeat sopivat määrät edulliseen hintaan. Varastoa on pitkäksi aikaa sekä paksu tuottotili.

    A alkaakin elää kädestä suuhun pienin pikatilauksin marketista ja ohuin  kattein. Lyhyellä ajalla käyttövarat nollautuvat ja olisi alettavakin nostella tuottotilin pääomia.

    Onko tässä verrannollista yhteyttä jk:n valmiiseen pöytään…?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    On mehtäukko melko osuva vertaus kyllä. Jos haluaa että tuotto on kohtalaisen varma ja säilyy, tuotantokoneistoon kannattaa sijoittaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Perko! Omistan muutaman jk-oppaan ja olen katsellut videoita. Tämän viisaammaksi en enää tule. Odottelen käytännön tuloksia.

    mehtäukko! Ei liene kiellettyä jatkaa kiertoaikaa jaksollisesti hoidetussa metsässä jk-hakkuin. Ei metsänhoidon tarvitse olla niin puhdasoppista. Voi olla vapaata, kuten Pukkala sanoo.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aivan mehtäukko, olet oikeassa siinä että menettely hankaloittaa kyllä kannattavuuden tarkastelua objektiivisesti.

    Jovain Jovain

    Todellakaan ideologia ei elätä, jos lähtökohta on jo valmiiksi väärä. Ainakaan ei ole uskominen väittämiin hoitomuodon heikkouksista, vielä vähemmän on uskominen kestoväittämiin, kuten hoitomuodon hiipumisesta. Voi olla rinnastettavissa siirtymävaiheen tuloksiin ja on kohtalokasta teurastaa sika, ennen kuin sika on teurastettavissa. Tuskin tuloksia kymmenessä vuodessa on ehtinyt muodostumaan ja kun ei uskota niitäkään tuloksia, joista tänne on kerrottu.  On ollut molempien hoitomuotojen myyntejä, mutta ei avaudu, mitä hyötyä niiden tuloksilla (mittaustodistukset) olisi, kun eivät ole rinnastattavissa. Että parasta tässä vaiheessa on mututuntuma, se on pettämätön arviointi menetelmä. Vie vähän aikaa ja antaa hyviä tuloksia.

    Kahlschlag Kahlschlag

    Tulin pitkästä aikaa vilkaisemaan tätä keskustelua, ei niin minkäänlaista edistymistä.

    Aiheen otsikko kyllä kannattaa ehdottomasti päivittää: Jatkuva kasvatus teoriassa. Vastaa paremmin noita jk-uskovaisten kalavaleita, joista meidän tosi- eli avohakkuumiesten ei kannata vääntää yhtään heidän kanssaan.🤣

    Perko

    Jk menetelmän seuranta on hyvin ja paremmin aukontuottoa hallinnassa koska sen tulovirtaa seurataan kohtalaisen usein josta voi korjata tulosta paremmaksi.

    Aukon illuusioon jääneellä pitkässä odotuksessa sitä mahdollisuutta eikä tuloja ole. Aukkohakkuu on kuin Basic ohjelmaa: 10 HAKKAA, 20 ODOTA 70 VUOTTA, 30 TOIVO PARASTA.  Lopussa on  tulos kuihtunut sijoituksen korkokuluihin suurelta osin.

    PetriJokinen

    en keksi kuinka kuusikkoa kasvatetaan jaksollisesti, kävin katsomassa 2010 myrsky aukkoa, puut on noin metrin puolitoista pisimmät kaksi. Laajentaa sitä ei uskalla JK oppien mukaisesti koska saa lisää tuulituhoa.

    2011 päätehakattu on 5 viimeistään 10v kuluttua ensiharvennuksessa- kauniita vihreitä eläviä kuusia jotka eivät kärsi varjosta- todella kauniita kuusia

    myrskyn tekemän kuvion harv 2050; jos on kasvu 15v x 1.5m vois ottaa 2060- 2070 astikkin, harvennus 12m?

    PetriJokinen

    ainoastaan koivujen alla kasvaa kuusikko jatkuvasti- siihen asti kunnes kuusetkin päätehakataan; mäntyjen jos ovat terveitä – riippuen myös kasvu paikan tyypistä

Esillä 10 vastausta, 16,521 - 16,530 (kaikkiaan 16,932)