Keskustelut Metsänomistus juhana vartiainen

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • tamperelainen tamperelainen

    Vartiainen on ns päivystävä dosentti
    Suuri osa keskusteluavauksista on hyvinkin raikkaita,kannatettavia
    Ikääntyneiden työntekijöiden palkanalennus ei ollut parhaasta päästä.Jopa eläkeläisissä on melkoisia tehopakkauksia,nuorisolla on liikaa muuta:Lasten sairaudet,lasten harrastukset,paljon omia harrastuksia,bailaamista.Työpaikoilla vain pyörähdetään,ikääntyneillä on eritavalla aikaa
    Metsien kiinteistövero on SDP:lle vaikea:Jokamiehenoikeudet tulee kyseenalaiseksi,jos metsiin tulee kiinteistövero

    Metsuri motokuski

    Minusta Vartiaisen aloite ei ole ihan huonokaan ajatus. Varsinkin valtion sektrorilla ennen tulospalkkausta oli ikälisiin perustuva palkkaus joka kasvoi palvelusiän mukaan. Jos tuottavuutta työstä halutaan niin pelkkä palvelusikä ei ole oikea maksuperuste. Minusta oikea maksuperuste löytyy vain tuottavuuden kautta. Itsekkin kuulun jo tuohon ikääntyneeseen porukkaan ja en pistä ollenkaan pahaksi jos nuorempi tuottavampi henkilö saa parempaa palkkaa kuin minä. Minä olen asuntovelkani maksanut ja lapseni jo maailmalle saattanut joten mihinkä minä sitä rahaa enää tarvitsenkaan. En ainakaan enempää kuin nuori jolla kaikki nuo ovat vielä edessä. Toisaalta jos nuorilla sitä rahaa on enemmän käytössä niin hehän lisäävät sitä kotimaista kysyntää ainakin palvelusektorille.

    Monesti tulee kritiikkiä siitä että vanhempi on kokeneempi ja siitä pitäisi erikseen maksaa. Minusta kokemuksesta ei sinänsä tarvitse ylimmääräistä maksaa sehän on tullut työn mukana. Monesti tuo kokemus on huonoa ja hyvää kokemusta. Siitä meillä jokaisella on varmaan omakohtaista kokemusta. Itse olen huomannut että metsäalalla tuosta pitkästä kokemuksesta ei ole juurikaan hyötyä ollut. Tahtoo vain olla että nuo pitkänkokemuksen miehet ovat myös sieltä laiskemmasta päästä.

    Minusta hyvä ajatus Vartiaiselta.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Todella hyvä ajatus vartiaiselta, mutta pelkään ettei toteudu käytännössä. Nimittäin olen huomannut vasemmistolaisen ay-liikkeen puolelta vastustusta palkan alennuksia kohtaan.
    Mutta omalta kohdalta osallistun siitä huolimatta konkreettisesti työnantajapuolen hyvinvoinnin turvaamiseen. Koska minulla on vielä neljä täyttä työvuotta ennen eläkkeelle jäämistä, aion tehdä viimeisen vuoden työtä ilman palkkaa.
    Ottaako motokuski haasteen vastaan ja tekee samoin?

    6tukki

    Silloin, kun hyvinvointivaltion palvelut ovat vaarassa, tulisi katsella rahoituskohteita, jotka mahdollisimman vähän uhkaisivat hyvinvointivaltion tarjoamia palveluja.

    Yksi tällainen tulokohde valtiolle olisi eläkekaton laatiminen. Maksimieläke voitaisiin aivan hyvin rajata 2500 – 3000 euroon/kk. Meillä on melkoinen joukko eläkeläisiä, joiden bruttoeläkeet vaihtelevat 3000 eurosta aina 30 000 euroon kuukaudessa. Mihin enää tarvisee sellaisia summia ihminen, jonka elämän tärkeimmät hankinnat ovat jo takanapäin? Joku saattaa sanoa, ettei tällaisesta eläkekatosta säästy juuri minkään verran rahaa, mutta mietitäänpäs. Ainakin koko lääkärikunta, kaikki ylemmät virkamiehet, kaikki toimitusjohtajat ja ”vino pino” entisiä kansanedustajia, ministereitä jne. ansaitsevat esittäämääni eläkekattoa paremmin. Motivoisiko eläkekaton aikaansaamista, jos säästyvät rahat korvamerkittäisiin esim. alle 25-vuotiaiden nuorten kouluttamiseen, työllistämiseen ja mielenterveyspalveluihin. Tällaisilla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä yhteiskunta moninkertaistaisi eläkkeistä leikattavan tuoton.

    Esitykseni ei ole lainkaan utopistinen. Monet fiksut maat Euroopassa (esim. Saksa) ovat ottaneet käyttöön eläkekaton jo ajat sitten.

    6tukki

    Pienenä lisäyksenä vielä:

    Euroopassa ainakin 12 maassa on eläkepalkka- tai eläkekatto käytössä. Muualla esimerkiksi Usassa ja Kanadassa on päädytty samaan.

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)