Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
En osaa sen tarkemmin jyrkkyyttä kuvata, kuin että kiipeämistä siinä kävely on ja pulssi nousee ja kartalla 25m matkalle mahtuu kaksi korkeuskäyrää, mutta edellisen omistajan hakkuun puut oli siitä ylös ajettu. 200-250 vuotiaita petäjiä…
Yhdellä ostamallani tilalla oli noita jyrkkiä rinteitä, ja niihin suunnittelin jättöpuualueet, mutta homma ratkesikin kunnan käytettyä etuosto-oikeutta. Jättöpuiden keskitys hankalimpiin kohtiin on aina yksi vaihtoehto metsurikaadon ohella.
Tietysssä rajassa puiden kuormaaminen menee mahdottomaksi vastamäkeen noustessa etuperin, eikä kuormakaan pysy pankoilla. Jos rinne-urat eivät ole pitkiä, ja täytön saa leimikon tasaiselta osalta, pakilla rinne onnistuu vajaalla kuormalla näkemisen takia. Lopulta loppuu vastamäkeen eteneminen, -möykkeliköstä riippuen, ja urat on kerättävä alas päin kiertäen loivasta ylös. Eipä ole jäänyt kuin aniharva leimikko korjaamatta. Motomies siinä on avainasemassa.
Kun telit nousevat rinteessä pystyyn, on samalla nostettava myöskin kädet. Kävi joskus niinkin ,että moto kiipesi vielä ihan kätevästi rinteen ,mutta puut oli käytävä heittelemässä alemmas, kun ajokone ei kokeneissakaan käsissä suostunut kömpimään samaa uraa ylös.
Joskus rinteisiin syntyi vähän reilumpia uria ,kun alhaalla oli suo ja palstan yläreuna jyrkässä rinteessä. Puita oli kaadettava juurineen ,jotta saatiin syntymään kulkukelpoinen ura korjuuta varten. ”Pienaukkoja” piti tehdä tämäntästä. Silloin tuli mieleen ,että kyseisiä kohteita ole mitään järkeä harventaa. Vain päätehakkuu onnistuu kunnialla ja sinnekin tarvitaan kaivuria avuksi. Ehkä paras ratkaisu olisi siirtää jyrkät rinteet suosiolla suojelukohteeksi.
Seikka oli sekin, että tasapainotelisellä pystyi liikkumaan melkoisilla rinteillä, sillä ne eivät hypi. Ja pehmeällä suolla pyrkii tietysti telattomana sukeltamaan.
Itellä piti haeskella loivemmat kohdat ajourille rinteestä. Ne merkkasin ja niistä onnistu ajo. Näyttää olevan se 15 metrin käyrä väli kartassa se mistä juuri ja juuri pääsi. 20 m väli on jo varmaan hyvä. Kyseessä oli aika lailla kivinen rinne.
Kerran oli Ristijärvellä iso rinne joka laski suolle.Kävin moottorisahalla kaatelemassa puut uralta niin että kaivuri sitten teki alareunaan poikittain uran joka sitten nousi loivasti ylös tielle.Motolla hakkuu suoraan alas ja kierto tietä pitkin takaisin ylös.Ajokoneella oli luultavasti mielenkiintoinen kohta kun laskeutui kuorman kanssa ja käänsi siihen tielle mutta eipä kertaakaan kaatunut…
Noin se männöö viime tingassa, jos leimikko on riittävän iso ja puuta on paljon. Mutta kyllähän mitä enempi haastetta, sen mielenkiintoisempaa on tekeminen. Tietysti pinoa on synnyttävä…
Siellä ei ole lumesta ja hangesta niin haastetta kuin itä- ja pohjois-Suomessa. Vaikuttaa todella mäen nousukykyyn >+70 cm lumijauho ja ruudin palamiseen.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään