Kaatokiiloja on ollut tarjolla ja käytössä useita erilaisia.
Todella hyvin on toiminut nykyaikainen muovikiila, jonka pituus on jopa yli 20 senttiä ja max paksuus yli kolme senttiä.

Muovikin kestää hyvin lyödäkiilaa syvemmälle. En ymmärrä tarvetta sahata kiilaa, koska eritasosahauskin on keksitty.

On myös komeita alumiinikiiloja, joiden lappeessa oleva hammastus pitää sen sahausraossa.

Kaatokiilaa tarvitaan ylen harvoin, kun on käytössä Fiskarsin vänkäri, jonka avulla esim tukin pyöräyttäminenkin tapahtuu tarvittaessa hyvin kätevästi.

Itse hankkisin kiilan, jos vänkäri ei riitä. Ja kiila saisi olla pitemmän puoleinen. Periaatteessa sama, alumiini – tai muovi !

Mikanderille vastaisin, että normaali metsäsavotassa ei ole tullut tarvetta ”kaadonsuuntaajalle”, enkä sellaista ruhjoa viitsisi raahata leimikolla.
Sähkö – ja puhelinlinjojen , sekä pellonreunojen kuin myös tienvarren ja pihapuiden kaatoon olen ottanut kaatotunkin.

Kuitenkin kunnolliset alumiiniset kaatokiilat ovat kahdeksanpyöräisen metsätraktorin ja sen kymmenmetrisen puomin jälkeen vahvin puunkaataj. Tietenkin pitää olla myös vähintään kirves, jolla sitä takoo sahausrakoon.

On väännetty kahdella kaatotunkilla niin paljon, kuin pystyy, mutta kiiloilla on vasta lähtenyt.

Huom! Kokemusta on ehtinyt kertyä kymmenistätuhansista vähintään kolmen tukin ja monista yli kymmenen kuution puista.

Normaali savotassa on aivan turha kanniskella kaatotunkkia.

Puilla on yleensä aina luontainen kaatumis-suunta. Sen painopiste on usein selvästi näkyvissä.

Siihen suuntaan puu kaatuu tyynellä ilmalla yleensä itsestään, kunhan sen lähestulkoon katkaisee.

Noin kolmekymmentä astetta kummallekin puolelle on varaa kääntää kaatosuuntaa lähes samoilla eväillä.

Kasvatushakkuissa joutuu joskus kaatamaan puun vastoin sen luontaista kaatumissuuntaa, taikka vastatuuleen.
Silloin tarvitaan apuvälinettä puun pakottamiseen ja yleensä se on kaatovänkäri.
Myös vänkärin käyttötekniikka on tärkeä osata, eikä jotkut opi sitä millään, he raahaavatkin kaadonsuuntajaa jo 15 senttisiä puita varten.

Kun aikoinaan mitattiin jalkojen nostovoimia, väänsin toistuvasti mittariin yli 600 kilon nostovoiman. Kun vänkäri kymmenkertaistaan nostovoman, pitää vastuksen olla aika kova, jos puu ei kaadu.

Kunnolla rihlapintainen, eli siis ei liukas muovikiila on omassa käytössä järeämpien puiden kaadossa. Hankin kaksi kiilaa, loivemman ja jyrkemmän ja niille oman kuljetustaskun varustevyöhön. Pikkuvänkärille tarkoitetussa vyökiinnikkeessä kulkee kevyt muovinen rekyylinuija, se ei lohko kiiloista paloja.

Kiilan etuna on se, että sillä saa esijännitystä ennen lopullista kaatosahausta, jolloin runko ei niiaa taaksepäin tippaakaan. Vänkärin kanssa tahtoo näin käydä, jolloin pitää käyttää huomattavasti enemmän voimaa takakenoisen rungon saamiseksi jo pystyasentoonkin. Uusissa Fiskarssin vänkäreissä se on huomioitu, lippaosa on kiilamainen ja toimii hieman samalla tavalla.

Kiilat ovat kyllä selkää säästävä, joskin hieman hitaampi menetelmä. Lisäksi kun niille on oma kuljetustasku, kulkevat aina mukana.

”Pitkä, suora runko on aina ihan pystyssä, ainoa, mikä voi sen painopistettä siirtää, on tuuli tai toispuoleiset oksat.
Lähetetty: 38 min sitten
Lähettäjä: Jätkä ”

Juu, on ennen kuin otat purun pois puun toiselta laidalta. Kun vänkärin lippa on hiukan ohuempi kuin sahausrako, puu väkisinkin nitkahtaa hieman taaksepäin, eli metsuritermillä istuu… Kaikella kunnioituksella tarkennuksena.