Keskustelut Tekniikka Kaipola kiinni

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 186)
  • Kaipola kiinni

    Siihen loppui sanomalehtipaperin valmistus Suomessa. Ennen oli iso bisnes tuo sanomalehtipaperin teko, mutta nyt se on sitten sekin loppu.

  • Kurki

    Kurki. Suostuppa sitten alentamaan palkkaasi!

    Mitään palkkojen laskua ei tarvita. Meillähän pitäisi olla Sipilän KIKYn kolmas vaihe nyt menossa. Mutta onko?

    Sipilän KIKY oli laskea palkkoja 15% ja jaettu kolmeen osaan.

    – Vaihe 1 /   5 % palkat alas- ei toteutunut

    – Vaihe 2/    5 % tuottavuuden kasvu- en tuosta tiedä

    – Vaihe 3/    5 % palkkojen suhteellinen lasku kilpailijamaihin nähden niin, että Suomessa pidetään palkat ennallaan niin kauan kunnes kilpailijamaat ovat nostaneet 5% palkkojaan. Tuo tavoite prosentti pitäisi olla korkeampi siksi, että ensimmäinen vaihe ei toteutunut täysin.

    Mutta onko Sipilän KIKYn kolmas vaihe nyt menossa? Eipä tietenkään ole. Kikyä jo purettiin tehtäessä palkksopimuksia viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa.

    Suomen pankki ennustaa Suomeen  5% pakkojen nousua eniten koko EU-alueella.

    Suomen Pankin ja Euroopan komission ennusteessa työn hinta nousee Suomessa selvästi enemmän kuin muulla euroalueella. Suomessa palkkakulut nousevat nopeammin kuin esimerkiksi Saksassa tai Ruotsissa.

    https://yle.fi/uutiset/3-11516144

    jees h-valta

    Kurki oikeassa, eihän tämän näin pitänyt mennä. On vain aika sairasta että politiikka elää vain hallitus kerrallaan. Ei anna kovin hyvää kuvaa maailmalle valtakunnastamme. Nuo talousvetoiset asiat pitäisi pystyä lukitsemaan yli hallitusvastuun.

    Tolopainen

    Miten kun yhtiö esittää jollekin henkilölle palkankorotusta, pitäisikö siitä kieltäytyä. Se on nimittäin aika tavallista että huippuosaajille maksetaan huomattavasti yli liittojen palkkojen.

    Puuki

    Tonni paperia sisältää paperilajista riippuen:

    • 500 – 900 kg puuta
    • 10 – 400 kg kaoliinia eli savea
    • 50 – 90 kg vettä

    Piti ihan tarkistaa miten on, kun minun mielestä paperi on melko painavaa. Niinhän se olikin, että paperi painaa enemmän kuin siihen käytettävä puu.   100 kg paperia ja 0,3 kuutiota puuta, se on suhde.

    Neitseellistä kuitua voidaan kierrättää 5-7 kertaa ennenkuin se käytetään energiantuotantoon.  Melko riittoisaa on siis  myös suomalainen puu .

    MaalaisSeppo

    Duunarinkin pitäisi pystyä elämään. Totta, mutta ei palkan maksaja ole vastuussa duunarin kuluista. Duunarin ammattitaidon pitää olla sillä tasolla, että hänelle kannattaa maksaa riittävä palkka. Muutkin, duunarista riippumattomat tekijät tietysti vaikuttavat. Esim yhteiskunnan vakaus, yrityksen toimintaympäristö jne. Jos ovat kunnossa, niin palkanmaksukykykin on parempi.

    Jos tuotanto on sarjatuotantotyyppistä, mutta työvoimavaltaista, niin ko hommat ajan kanssa siirtyvät halvemman tuotannon maihin. Puunjalostuspuolella esim vaneri. Viilua voidaan tehdä täällä, mutta lopputuote esim Virossa. Selluteollisuus ei vaadi paljoa työvoimaa, joten se kannattaa korkeillakin palkoilla, jos puuta löytyy kohtuuhintaan läheltä.

    Tolopainen

    Mitä tiukempia suojelulakeja Suomessa tehdään muka maailman pelastamiseksi, sitä vähemmän täällä on työtä ja elintaso laskee. Sehän on laskenut työntekijöillä jo vuosikymmeniä, kun satoja tuhansia teollisia työpaikkoja on vaihtunut palvelualojen työksi. Hyvä palkkasia teollisuuden työntekijöitä on entistä vähemmän.

    Aempina vuosina Paperiliitto ei koskaan ollut mukana keskitetyissä työmarkkinaratkaisuissa, vaan tekivät oman sopimuksen paremmilla ehdoilla kuin muut liitot. Nyt on tullut laskun maksun aika. Maailma on muuttunut, suomalaiselle korkealle kustannustssolle ei bulkkituotteiden ostajista löydy maksajia. Miksi puun hinta laskee, mutta työnhinta nousee, molemmat on kustannuksia, toisen myymisessä sallitaan kartelli toisen ei.

     

     

    jees h-valta

    Palkoissa pitäisi päästä enemmän ammattitaidon mukaiseen kilpailutilanteeseen jossa ammattilainen työntekijä saisi itseään kilpailuttamalla palkan nousuun. Peruspalkka kortistosta hyppäämällä ei tarvii olla sama kuin ammattilaisen. Täällä ajetaan hiukan liian tasapäistä mallia.

    Mettämakuri

    Urakkapalkka kaikille, pois lukien sairaalat ja muu terveys ala?

    Jovain

    Osuustoiminta on painostettu alas ja sitä pidetään ns. auringon laskun alana, niin on myös puunhinta. Metsänomistajilla on paljon annettavaa puuhuollon alalle ja veikkaan kyllä, että tekevät uutta tuloaan.

    Tolopainen

    Osuustoiminta on vahvassa kasvussa UPM uppoaa. Onhan tuo alas ajo ollut nähtävissä puunostotoiminnan hiipumisena jo vuosia. Savuavia raunioita kohta koko yhtiö, kun on joutunut heikon johdon käsiin.

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 186)