Keskustelut Metsänomistus Kallis juristi

Esillä 8 vastausta, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Kallis juristi

    Tämän päivän Hesarin mukaan Jalasjärven kunta hävisi kartellioikeudenkäynnin Metsäliittoa vastaan. Kunta haki 191000 euron korvauksia. Katsottiin hävinneen ja tuomittiin maksamaan Metsäliitolle liki 40000 euroa. (tietysti joutuu maksamaan omatkin kulunsa)

    Prosessin päättyminen kuulostaa maallikolta erikoiselta. Kunta ei toimittanut määräaikaan mennessä vaadittuja lisäselvityksiä eikä hakenut lisäaikaa. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan asia oli jätetty sillensä kantajan laiminlyönnin vuoksi ja siksi kantaja oli asiallisesti hävinnyt juttunsa. Ja hävinnythän näissä prosesseissa maksaa.

    Maallikosta tunruu erikoiselta Jalasjärven kunnan asiamiehen Tammer-juristien toiminta. Kyllähän normaalin asianajotoimiston perusvaatimus on, että vastineiden jättämiselle anmettuja määräaikoja noudatetaan.

    Kanattanee muidenkin kartilliasiasta käräjöivien ottaa huomioon. Voi tulla yllättäviä laskuja.

  • Leevi Sytky

    Tuota juuri ihmettelen, miksi vaadittuja lisäselvityksiä ei toimitettu? Eikä haettu lisäaikaa?

    jees h-valta

    Tyhjäst on ehkä paha nyhjäst.

    hemputtaja

    Tuolla toisessa ketjussa taisin moittia kuntaa. Sen virhe taisikin olla väärä asiamies.

    Jos tuomion perustelussa on mainittu asian huolimaton hoito eli aineiston puuttuminen ja jatkoajan pyynnön unohtaminen, saavumme mielenkiintoiseen jatko-oikeudenkäyntiin.

    Kumpi maksaa vahingon asianajotoimisto vai Jalasjärven kunta.

    Puun takaa

    Oikeusjutuissa asianajajat voittavat aina, ja joku sen aina maksaa.
    Tuskin noita pyydettyjä lisäselvityksiä on tahallaan jätetty antamatta.
    Jos faktaa ei ole ollut olemassa, niin minkäs teet.
    Aika moni yksityinenkin on saattanut lähteä soitellen sotaan.

    Kotka

    Pitkän työuran monipuolisella työkokemuksella, sekä metsänomistajien että puunostajien leivissä, olen nyt metsänomistajana ihmetellyt, miten heppoisin perustein jopa kuntiakin on saatu asiassa käräjätielle. Eihän siinä metsänmyyjillä ole minkäänlaisia ”voittomahdollisuuksia”, koska todisteita mistään kartellien aiheuttamasta puunhinnan pudotuksesta ei ole olemassa. Vertailu naapurimaihin ja alan markkinoihin todistaa päinvastoin, että meillä puun hintataso on seilannut vähän liiankin korkealla, tehtaita ja sahoja on ajettu alas ja investoinnit suuntautuneet ulkomaille.

    Metsänomistajille, jotka ovat erehtyneet antamaan valtakirjan tuolle yhteiskäräjähankkeelle – jota huomasin vuoden 2011 Metsäpäivillä kerättävän – antaisin kyllä neuvon, jos ei ole jo liian myöhäistä: vetäytykää ihmeessä hankkeesta pois, sillä ”voittomahdollisuudet” ovat olemattomat. Itse pitäisin sitä mahdolisena vain täysin alasta ja asiasta ulalla olevan oikeusistuimen tekemänä.

    Gla

    Taitaa olla ainoa mahdollisuus käräjöidä Jämsässä. Siellä on sentään 50/50 todennäköisyys voittaa, ainakin mitä laskuojan perkaamisjutusta voi päätellä. Huono puoli tuossakin on se, että jos ostaja häviää, menee juttu taatusti hoviin.

    Martti12

    Tammerjuristit….mikään ei tule kalliimmaksi kuin halpa asianajaja.

    Tammerin pojathan lupasivat ilmaiseksi hoitaa homman. No tässä on tulos.

    uudehko metsänomistaja

    Onhan ihan selvää, ettei tuollaisella tuntityaksalla ole oikeutettu vaatimaan täydellistä palvelua. Mikäli asialle olisi laitettu ensiluokkainen asianajotoimisto, eivät vastineet olisi unohtuneet lähettämättä, mutta kyllä olisi laskukin ollut suurempiu.

Esillä 8 vastausta, 1 - 8 (kaikkiaan 8)