Keskustelut Luonto Kallista vasanlihaa

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 33)
  • Kallista vasanlihaa

    Merkitty: 

    Saa nähdä, että näemmekö samaa surullista hirvenmetsästyksen aloituksen siirtymisestä johtuvaa saldoa kun tilanne oli viime vuonna.

    Laskeskelin Liikenneviraston julkaisuista onnetomuuksien kehitystä tammi-syyskuussa ja toisaalta loka-joulukuussa.

    Vuonsi 2014 ta-sy 1004 (62 %) lo-jo 619 ( 38 %) yht 1623

    Vuosi 2015 ta-sy 1182 (65,4 %) lo-jo 626 (34,6 %) yht 1808

    Vuosi 2016 ta-sy 1134 ( 60,3 % ) lo-jo 747 ( 39,7 % ) yht 1881

    Vuosi 2017 ta-sy 1038 ( 56,1 %) lo-jo 786 ( 43,9 % ) yht 1824

    Vuosina 2014-16 oli loka-joulukuun onnettomuuksia keskimäärin 60 % tammi-syyskuun onnettomuuksien määrästä.  Tällä perusteella viime vuonna, jolloin siis ensimmäisen kerran myöhennettiin hirvenmetsästystä, onnettomuuksia olisi pitänyt olla 0,6×1038 noin 620.  Siis hirvenmetsästysajan myöhentyminen aiheutti noin 160 ylimääräistä onnettomuutta.

    Sama trendi on myös henkilövahingoissa.

    Vuosi 2015 ta-sy 70 (65,4  %) lo-jo 37 (34,6 %) yht 107

    Vuosi 2016 ta-sy 75 (64,6 %) lo-jo 38 (35,4 %) yht 113

    Vuosi 2017 ta-sy 64 (55,7 % ) lo-jo 51 (44,3 %) yht 115

    Jos suhde viime vuonna olisi ollut sama kuin edellisvuosina, niin henkilövahinkoja olisi pitänyt olla n 33 kpl 51:n asemasta.

    Siis kallis hinta vasanlihasta.  N. 160 lisäonnettomuutta, joissa loukkaantui liki 20 enemmän kuin muuten olisi ollut.  Olisiko sekin hirvi, joka aiheutti viime vuoden lokakuussa kuolonkolarin ollut vanhan systeemin aikana jo pakkaseessa?  Siellä eivät tiettävästi aiheuta onnettomuuksia.

  • jees h-valta

    Oho, iskeekö hirviin joku tauti vai mistä suorittavan yltiöoptimismi?

    Timppa

    Joka tapauksessa ministeriön perustelut olivat vailla mitään tieteellistä pohjaa.  Ainoa seuraus olivat siis lisäntyneet onnettomuudet.

    Etkö Suorittava ole tietoinen, ettei sitä jahtia ole koskaan ollut pakko aloittaa ensimmäisenä mahdollisena päivänä.  Kaikille vapaus hoitaa metsästys omalta kannaltaan järkevästi.  Talvisessa metsässä hirvi haistaa metsästäjän paremmin kuin syksyllä.  Lauantaina vasaporukka nätisti väisti kolme tuulen päällä olevaa passimiestä.

    suorittava porras

    Saamamiehet ja pyyntimiehet on erikseen. Samaisena lauantaina seuramme oli liikkeellä neljän miehen ja kahden koiran voimin. Ensin haukkua seuraava liikkuva passimies otti ”kopin”pystykorvan haukussa olevasta vasaporukasta ja kaatoi vasan . Paria tuntia myöhemmin nuori ”jämpti” johdatteli nuoren urosmullin samaisen herran eteen seurauksena kaato. Keli oli rapea ,mutta kun homma on hallussa ,hirviä kaatuu. Vasajahdissa lumi tai vähintään kohmeinen maa ,jossa jäljet voi erottaa helposti,on vain etu. Vältytään turhilta ajoilta ,kun koiran voi ohjata jälkien perusteella juuri oikean yksilön jäljille.

     

    wanhajätkä

    Mistäs tiedät jos se on salaisesti kielletty…esson baarista joka suljettiin viis vuotta sitten,

    Vuosikymmeniä hirviä jahdanneena olen ampunut melkein yhtä paljon hirviä omilta pelloiltani kuin aktiivisena koiramiehenä koirallekkin. Kas siinä on pointtinsa….nämä pellot on taimikkojeni keskellä.

    Tämä aikainen peltopyynti on syvältä ja poikittain. Pikkuseuroissa ei ole nylkyvajoja kylmähuoneineen. Oiskohan metsänomistajien syytä osallistua näiden tekokustannuksiin. Ei niitä elukkoja helteellä ammuta ku afrikassa… Toisaalta turha siellä tornissa on pojottaa ku hirvet ei vielä tule pellolle.

    Saas nähä kuin käy. Nyt harkitaan viimein että dreeverin kokoisilla koirilla sais ajattaa hirvieläimiä. Laajentaisi kummasti pyyntiporukkaa. Suomi lienee ainoa maailmassa jossa raja kulkee mäyräkoirassa…pidetään peukkuja

    A.Jalkanen

    MT kertoo että Ruotsissa on parin miljoonan motin kaarnakuoriaistuhot kuusikoissa. Siinäpä se on Suomenkin tulevaisuuden kuva, ellei liiallista hirvien pelossa tehtyä kuusen viljelyä lopeteta.

    Timppa

    Käykö ”suorittavan” porukassa aima noin hienosti.  Minulla on kaveri, joka on näitä ”saamamiehiä” ja joka on kouluttanut älyttömän hyvän koiran.  Kertoi, että kerran ylpistyi, kun oli jotain vierasta seuraa avittamassa ja saivatkin koiralta heti kaksi kaatoa.  Seuraava keikka pudotti maan tasolle, kun hirvet juoksivat miten sattui eikä saalista tullut.  Ei kannata uhota.  Meilläkin kävi tänä syksynä älyttömän hyvä tuuri yhtenä päivänä.  Kaksi hirveä juoksi nätisti passimiehen eteen ja haukusta ammuttiin toiset kaksi.

    Kuten kirjoitin, niin tähän aikaan hirvi havaitsee tuulen päällä olevan metsästäjän kaukaa.  Nykyisillä GPS-laitteilla näkee sen selvästi, kun passimiestä lähestynyt hirvi muuttaa äkisti suuntaa.

    Minustakin lumikelillä on mukavaa, kun näkee jäljet.  Tuottaisampaa kyllä kuitenkin olisi, että passimies näkisi myös hirviä.

    Jätkä

    Timppa. Teillähän onkin moternit menetelmät. Laitatteko hirville lähettimen vasikkana, vai vasta sitten, kun se on jo sen kokoinen , että kannattaa tappaa.

    Eipä siinä sitten tarvitse paljoakaan koiria, eikä ajomiehiäkään, kun voi pistää pari henkilöä tutkan kanssa perään ja passihenkilöt asetellaan niin, että hirvi kuvittelee ketjussa olevan parisataa metriä leveän aukon, joka on miehitetty kummaltakin puolelta.

    MJO

    Saamamiehet ja pyyntimiehet on erikseen.

    Samainen ”Saamamies” on kuitenkin monta vuotta valitellut hirvikannan heikkoutta ja metsien tyhjyyttä. Helppoa on olla ”saamamies” yli 4/1000ha alueella.

    suorittava porras

    Timpalle toteaisin ,että en halunnut uhota , totesin vain tapahtumat . Nöyrällä mielellä metsällä on liikuttava .Uholla on näilläkin kulmilla ollut yleensä huonot seuraukset. Vikkelästi meidänkin seudun hirvet ovat passimiehet väistäneet kuluvan syksyn aikana , hänetkin ,joka sanoi tietävänsä ,mistä hirvi tulee.  Kaiken lisäksi tuloa edelsi koiran raikuva haukku. Edellä mainitsemaani kaveria hirvi ei samassa paikassa ohittanut…elävänä.

    MJO:n kannattaa ottaa huomioon kannanotossaan aikajänne ,jolla keskustelua on käyty .  Vuosina 2011-12 hirvien määrä kävi todella alhaalla . Seudulta ei löytynyt joskus viikonlopun aikana ensimmäistäkään hirveä ,vaikka käytössämme oli neljä kokenutta koiraa ja niiden kokeneet ohjaajat. Kanta elpyi vähitellen ,kun pyyntipainetta vähennettiin. Nykyisestä määrästä ei ole varmaa tietoa. Lähes kaikki nähdyt hirvet on ammuttu meillä tai naapurissa.  Kymmenen elukkaa pitäisi omalle  alueelle kuitenkin jäädä vielä jahdin jälkeen ,että suositusten mukainen 2,5-3yksilöä /1000ha jäisi eloon.

    Korpituvan Taneli

    Suorittava porras: ”Kymmenen elukkaa pitäisi omalle  alueelle kuitenkin jäädä vielä jahdin jälkeen ,että suositusten mukainen 2,5-3yksilöä /1000ha jäisi eloon.”

    Mikä perhanan suositus ja kenen asettama. Hirvien määrä pitäisi olla selkeästi alle 2/1000ha.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 33)