Keskustelut Metsänomistus Kannattako sijoittaa?

  • Tämä aihe sisältää 1,711 vastausta, 95 ääntä, ja päivitettiin viimeksi sitten TolopainenTolopainen toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1,691 - 1,700 (kaikkiaan 1,711)
  • Kannattako sijoittaa?

    Merkitty: 

    Arvoisat metsänomistajat

    Mitä mieltä olette metsäyhtiöiden osakeista, ovat tippuneet vuoden aikana 25-35 prosenttia, joko ollaan pohjalla?

    Onko parempia ehdotuksia metsärahojen sijoittamiselle.

  • Tolopainen Tolopainen

    Möin eilen pää määrkänä, eikä kadulta.

    Pavekka

    Meukkowi on melko turvaton sijoitus kohde. Oikea murtovaras tai musta lammas magneetti. Laita sinäkin vanhaan maitopurkkiin tai koiransyömään tupperwaaraan.

    Kahlschlag Kahlschlag

    Miksi, menikö hermo? Ei kannata liittyä vellihanurijengiin.

    Johan edesmennyt Motörheadin Ian Kilmister lauloi kappaleessa Ace of Spades, että ”you win some, you lose some, it’s all the same to me”.

    Tänään Euroopan pörssien yleisindeksit tulleet 3-4 % alas, mutta kun minulla on itse valitsemani hyvä hajautus ja laatuosakkeet, ne nousevat takaisin ja yli.

    Se menee osakkeissa niin, että no risk, no fun, metsässä sitten jähmeää.😎

    narisija

    Keventelin salkkua jo helmikuussa n.1/3:n, eilen en myynyt mitään. Ikää on jo sen verran, että oli aikomus tälle vuotta luopua kaikista, mutta taisi Trump muuttaa suunnitemiani, toki vuosi on vasta aluillaan.

    MJO

    Johan edesmennyt Motörheadin Ian Kilmister lauloi kappaleessa Ace of Spades, että ”you win some, you lose some, it’s all the same to me”.

    Et edes Lemmyä tiedä?

    Mikä v#?un Ian Kilmister?

    Kahlschlag Kahlschlag

    Lainaus: ”Mikä v#?un Ian Kilmister?

    Ian Fraser ”Lemmy” Kilmister. Nimi alkaa siis i-kirjaimella.😎

    Tolopainen Tolopainen

    Ei taida hallitus selvitä ilman menoleikkaiksia. Verotulot näyttää supistuvaa kehitystä niin pitkälle kuin silmä siintää. Trump söi kasvun eväät.

    Nostokoukku

    Oikeassahan Mjo on. Persaukisena olen aloittanut ja sellaisena varmaankin pysyn. Käteisellä rahallahan on hyvin vähän arvoa nykyjään, olipahan sitä kuinka paljon tahansa. Jos sitä jossain tarjoat, katsotaan kuin pankkirosvoa. Kyllä varallisuus täytyy olla porssisalkussa ennen kuin sillä status nousee. Tein ennen jonkun verran kauppaa vähemmistöryhmään kuuluvien kanssa. He eivät sallineet kaupoissa pankkisiirtoja, kaikki piti tapahtua käteisellä. Ehkä tuosta ajasta on jäänyt käteisen kunnioittamisen moodi vähän päälle. Se helpotti aina vähän tinkimisessäkin, kun ilmoitti, että rahanlasku alkaa heti. Olen tehnyt huolto-aseman nurkkapöydässä kaupat, jossa vähemmistöön kuuluva laski salkustaan 25 000 €:n kauppahinnan. Eikä näyttänyt salkku paljon vajenevan. Tuosta ajasta on jäänyt kunnioitus vihreän ja purppuran väristä paperia kohtaan.

    Kahlschlag Kahlschlag

    Lainaus: ”Tein ennen jonkun verran kauppaa vähemmistöryhmään kuuluvien kanssa. ”

    Minä en ole halunnut tehdä, kun ovat kuulemma herkkiä moralisoimaan ja mutkakin saattaa heillä olla taskussaan.🙂

    MJO

    Eikä näyttänyt salkku paljon vajenevan. Tuosta ajasta on jäänyt kunnioitus vihreän ja purppuran väristä paperia kohtaan.

    Minä taas huomasin jo 90-luvun laman aikaan, että dollari on menettänyt arvostaan 99% olemassaolonsa aikana. Siitä lähtien olen pyrkinyt siirtämään sijoittamaan ylimääräiset arvopapereihin. Kieltämättä ei tarvitse sitä päätöstä katua.

Esillä 10 vastausta, 1,691 - 1,700 (kaikkiaan 1,711)