Keskustelut Metsänomistus Kemerat ja raivaukset hiiteen ja koivukuitua kasvattamaan….

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 55)
  • Kemerat ja raivaukset hiiteen ja koivukuitua kasvattamaan….

    Tuontipuuta 1,5 milj. kuutiota josta leijonanosa koivukuitua ja täällä itketään kun ei päästä Kemeralla koivua kaatamaan raivaussahalla.
    Kuusta pelastetaan sensijaan vimmalla kirjanpainajan ravintoturvaksi ja ylituotannon hinnanpainamiseen. Missäs kulkee metsäkansan järjen rippeet?

  • Jätkä

    Kyllä koivikkokin tarvitsee harvennusta. Rauduksesta sanotaan, että se ei siedä toisen koivun oksakosketusta, vaan alkaa ränsistyä nopeasti.
    Jotkut ovat uponneet siihen viisauteen, että Havupuut kasvavat kiertoaikansa kuluessa eniten puuta / hehtaari.
    Totuus kuitenkin on, että Rauduskoivu kasvaa kietoajassa hieman vähemmän, mutta kiertoaika on vain puolet havupuiden vastaavasta.
    Hybridihaavan kasvatuksen kannattavuus perustuu nimenomaan lyhyeen kiertoaikaan, sitä eivät kaikki ole tajunneet.

    jees h-valta

    Jätkä sataoikeassa. Ja toki koivua kuuluu harvennella mutta kun päästää hiukan autellen kuituasentoon alkaa aika varhain tuottamaankin. Ja hybridihaapahan on jo itsekkin tullut kasvateltua alle kahdessakymmenessä vuodessa päätehakkuuasentoon. Asia joka todella tuottaa päänvaivaa jopa Metsäverkon ja Metsään.fi:nkin päivittäjille. Kasvut eivät ole auenneet vieläkään mitä vuodessa tulee.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    No paljonko se hybridi parhaimmillaan kasvaa vuodessa? Vai onko se liikesalaisuus? Kuusi ja mäntykin kohentavat kasvuaan roimasti jos käytetään jalostettua siementä ja hoidetaan hyvin, eli nuo vanhat kiertoaikaopit ovat vähän jäämässä historiaan.

    jees h-valta

    On se toistaiseksi ”liikesalaisuus” koska huutelen vasta faktaa näissä numeroissa. 2020-2022-riippuen kaupan toteutumapuolesta.

    Jätkä

    ”Rauduskoivu kasvaa hyvin pohjoisempanakin.
    Pellolle kivennäismaalle laikkumättäisiin istutetut on kasvaneet 11 vuodessa keskimäärin 5 m³/ha/v .
    Kuusi ei ehdi samassa ajassa kasvaa kuin vajaa parikymmentä
    kuutiota.
    Lähetetty: 20 min sitten
    Lähettäjä: Puuki ”
    Ensimmäisinä vuosina lisäkasvu on väkisin jäänyt pieneksi, vaikka puumassa onkin lisääntynyt lähes sata prosenttia / vuosi.
    Nyt alkaa tulla kuutioita ihan toiseen malliin. Harvennamme juuri lehtomaisella kasvualustalla (vanha pelto) olevaa koivikkoa ja vuosilustot ovat noin sentin paksuisia vielä neljässäkin metrissä.
    Tukkikokoista koivua polttopuuksi lykätään, jätetään kasvamaan vain virheettömiä runkoja odottamaan päätehakkuuta.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Meikäläinen on sen verran köyhä,että on jatkettava kuusen kasvatusta.Havutukista tili on tullut ja energiapuu ja kuitukauppa ollut taloudellisesti vähätuloista,vaikka pino joskus pitkäkin ollut.

    Timppa

    Kannattaa sekin ottaa huomioon, että uudistuksillakin koivun keskihinta jää luokkaan 30-35 euroa/m3, mutta havupuun on selvästi yli 50 euroa/m3.
    Mitä siitä Jesse sanot? Ja vielä sekin, että kuusen päätehakkuusta kertyy usein 400 m3/ha, mutta koivusta vain rapiat 200.
    Kannattaa kyllä laskea kaikki asiaan vaikuttavat tekijät.

    Jätkä

    ”Kannattaa sekin ottaa huomioon, että uudistuksillakin koivun keskihinta jää luokkaan 30-35 euroa/m3, mutta havupuun on selvästi yli 50 euroa/m3.
    Mitä siitä Jesse sanot? Ja vielä sekin, että kuusen päätehakkuusta kertyy usein 400 m3/ha, mutta koivusta vain rapiat 200.
    Kannattaa kyllä laskea kaikki asiaan vaikuttavat tekijät.
    Lähetetty: 2 h, 14 min sitten ”
    Noinhan se ei mene. Koivua on HYVÄLLÄ POHJALLA 400 r/ha ja kun hoidettu rauduskoivikko on 40 vuotias, sen keskijäreys on takuulla yli 1000 litraa.
    Vaikka sen keskihinta olisi vain puolet yhtä hyvästä kahdeksankymppisestä kuusikosta, ne rahat saa koivikosta heti, mutta kuusikosta et niitä ehdi saamaan koskaan.
    Sen lisäksi uusi sukupolvi nousee rivakasti, jopa ilman viljelytoimenpiteitä.

    Timppa

    Täytyy kyllä tarkasti hakea, jos päätehakkuukoivikko kasvaa 1000 litraiseksi 400 rungon tiheydellä. Meillä on n. 44-vuotias vanhassa lehmihaassa kasvava kahteen kertaan harvennettu koivikko, jossa runkoja ehkä 300 kpl/ha, mutta ollaan kyllä kaukana 1000 litran keskikoosta.
    Toki joskus on tullut vastaan yli 1000-litraisikin lahoviattomia 100-vuotiaita koivuja, mutta kyllä ne ovat aika harvassa.

    Metsuri motokuski

    Taitaa olla minulla nuorin koivikko josta ensiharvennuksen tein niin istutuksesta oli kulunut 16 vuotta. Isäntä kyllä totesi että joka vuosi oli heinäystä ja raivuutta alussa mutta komeastihan se kasvoi kun alkuun pääsi. Kuvio oli hiesupohjainen pelto josta osassa oli savea. Saviosuuksilla kasvu ei ollut niin hyvää. Tärkeintä kuulemma oli vesitaloudesta huolehtiminen ennen istustusta ja sitten heinäystä ja myyräsuojausta alkuvaiheessa, Raivaussahalla pidettiin raidoista ja pajuista huolta.

    En ole vielä missään kohdannut mottisia koivuja joilla ikää on 40 vuotta. Jätkä se taitaa löytää melkosia leimikoita.

    Tuo oli yllätys että jesse tietää vasta ”haapatilin” vuonna 2020 – 2022. Ymmärsin että euroja olisi satanut jo laariin melkoisesti onhan asiaa ollut niin pinnalla jo pitkään ja erinomaiseksi todisteltu.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 55)