Keskustelut Metsänomistus Kerro nimimerkkisi tarina

Esillä 5 vastausta, 81 - 85 (kaikkiaan 85)
  • torppari

    pappi, lukkar, talonpoeka , kuppar.. nuista ei mikkää käänä nii on torppari ku on renkinä ollu ikäsä ja suanu ostettua torpan ja siihe tonttia jota metäks toeset sannoo….

    Kantona

    Ehkä päädyin nimimerkkiini siksi, että myötäsukasia on ihan liikaa. Tällä palstalla suurin osa kantaa huolta metsäteollisuuden pärjäämisestä vaikka metsäteollisuus meillä metsänomistajilla huilut haistattaa, olemmepa miten myötäsukasia vaan.

    Haluni on olla Kantona kaskessa ja edes vähän herätellä kaikkein kyyryisimpiä

    Hyöteikkö Hyöteikkö

    Aika lailla nostalgiaa tuossa nimimerkissäni. Etelä-Kuusamo 1980-luvun alussa ja lähes 40-asteen talvipakkaset siellä maastossa. Hyvä työkaveri ja polttokeloa kahvitulille löytyi etsimättä.

    msa9101

    Työnantaja määritti aikanaan kaikille työntekijöille ja työpaikoille omat koodit.
    Molemmat löytyvät nimimerkistäni.

    Apli

    Olen noin 40v metsänomistaja keskisuomesta, maalta kotoisin, mutta asun kaupungissa, metsät ympäri keskisuomea, osa peritty osa ostettu.. Päätyö muualla, Apli on eräs vanha asiakas edellisestä elämästä

Esillä 5 vastausta, 81 - 85 (kaikkiaan 85)