Niinpä. Monesti hiesupohjaiset männiköt kestävät kuivana aikana hyvin hakkuuta, mutta annas olla kun vähän vettä tulee. Sillloin homma menee rypemiseksi. Monesti kannattaisi hakuu tai ainakin ajo keskeyttää mutta jos tukkia on pätkitty niin pakkohan ne on pois saada.

Suokalusto leveät telat yms yms olisi tietysti helpottaneet asiaa, mutta mutta kantaviakin maita on ei tarvitse välttämättä erikoiskalustoa ne pitää valita hakkuuseen just kun on tämmöisiä kesiä kun nyt on… Hakkuu olisi varmaan keskeytetty mutta tukkiahan sieltä tuli ja pitäähän se saada pois! Puun korjuun kannalta vähintään haastava kesä ollut, kuivia lämpimiä kelejä odottaa kaikki.

Hienojakoisella kankaalla ei tarvitse kuin sataa muutama tunti kunnolla vettä, niin olosuhteet muuttuu helposti ajokoneelle haastaviksi kesäkorjuuussa.  Muutama vuosi sitten oli iso ajokone vaikeuksissa päätehakkuun puun ajossa, kun kone kynti pohjaansa myöten kokoojauria  pitkin 25 k-m³ kuorma päällä. Kuski kertoi polttoainetta menevän 80 litraa tunnissa ja jälki oli metsässä kurja.  Kaivinkoneella ne jäljet piti tasoitella ja uran varresta kaatuili puita useana vuonna korjuun jälkeenkin.

Sen verran on ketunkuramaita tullut ajettua, että kun ovat pahimmillaan, ei auta mitkään telatkaan. On kuin savea, katoaa pyörien ja telojen alta…se kerros joskus on onneksi vain alle puoli metriä ja alla on yleensä kova savimoreeni. Ketunkuran etu on se, että raiteet routivat vähitellen takaisin umpeen. Pisimpään jäljet näkyvät kalliokkoisissa maastoissa, niiden notkanteiden turvekohdat ei juurikaan palaudu. Talvella olin hakkaamassa 70-luvun alussa uudistushakattua ja kunnolla ryvettyä kalliokkoa, järeiden ajokoneiden raiteet näkyivät edelleen selvästi.

Raiteiden rumuutta pystyy pikkasen kikkailemalla poistamaan, ajamalla lopuksi tyhjällä koneella raiteiden reunojen päällä, reunat sortuvat raiteisiin ja muta alkaa kasvamaan heinää ja sammalta.

”Ketunkuramaat” ja savikot kestää kesäkorjuun, kunhan ei heti sateen jälkeen lähdetä ajamaan. Vaatii yrittäjältä ja kuskilta pelisilmää.

Etenkin, jos on vähänkin ylämäkeä noustavana. Ketunkura on yleensä tietyssä kohtaa rinnettä poikittaisena juottina, siihen imeytyy rinnettä alas valuva vesi ja sen jälkeen jos yrittää ylös, ”mäki häipyy alta”.

Kuten Jätkä kertoi, ajourasuunnittelussa usein tehdään ne virheet, joista raiteet syntyy. Etenkin kokoojauran sijoittaminen kovimmalle kohdalle on tärkeää, vaikka se sitten kiemurtelisikin.