- Tämä aihe sisältää 4 vastausta, 3 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 9 vuotta, 5 kuukautta sitten toimesta.
-
Kiinteistöjen verotusarvojen laskennalliset perusteet arvioidaan uudelleen Suomessa
Jääkin nähtäväksi, laskeeko kiinteistöverot niillä alueilla, joissa kiinteistöillä ei käytännössä ole arvoa lainkaan, koska kauppoja ei synny millään hinnoilla. Ostajalle pitäisi antaa säkillinen rahaa, jotta tämä suostuisi laittamaan nimensä kauppakirjaan.
On myös ollut kinteistöjen lahjoitustapauksia, joissa lahjan saaja kieltäytyy ottamasta lahjoitusta vastaan.
Kuntien ja valtion suhtautumisesta tällaisiin lahjoituksiin en tarkemmin tiedä, mutta ilmeisen nihkeitä lahjansaajia nekin ovat, koska samaan aikaan pyrkivät luopumaan tarpeettomista kiinteistöistään.Kiinteistöjen verotusarvojen laskennalliset perusteet arvioidaan uudelleen Suomessa.
Maanmittauslaitos päivittää vanhentuneet arviot ajantasaisiksi koko maassa.Tonttien verotusarvot eivät ole seuranneet todellista hintakehitystä, joten odotettavissa on suuriakin korotuksia. Monen suomalaisen kiinteistöverolasku nousee, vaikka kunta pitäisi kiinteistöveroprosenttinsa ennallaan. Myös rakennusten verotusarvoja määritellään uudestaan.
Maanmittauslaitoksen tutkimuksen mukaan kiinteistöverotuksessa on suuria eroja sekä eri kuntien välillä että kuntien sisällä. Samanlaisia ja -hintaisia kiinteistöjä voidaan verottaa jopa saman kunnan sisällä hyvin eri tavalla.
Omakotiliiton mukaan veronkorotukset lisäävät eriarvoisuutta, sillä vero kirpaisee eniten omakotitaloissa asuvia vähävaraisia vanhuksia. Kiinteistövero on noussut kahdessa vuosikymmenessä lähes kolminkertaiseksi.
Yle Uutiset
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.