Keskustelut Metsänomistus Kiinteistöverostako metsätalouden moottori

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Kiinteistöverostako metsätalouden moottori

    Vuosittainen kiinteistövero oikeudella vähentää se metsäkaupan myyntiverosta, voisi olla vaihtoehto, josta kehittää valtakunnan metsätalouden moottori. Se, että metsätalous toimisi niin, että puun käyttöön uskalletaan investoida, olisi ennen kaikkea meille metsänomistajille tosi tärkeää. Uhkanahan on muuten puuta käyttävän teollisuuden näivettyminen ja puun hinnan romahdus. Veron määrittelyssä voitaisiin hyödyntää nyt yhteiskunnan verorahoilla kerättäviä metsävaratietoja niin, että kiinteistövero korreloisi metsänomistajakohtaisia hakkuumahdollisuuksia. Se vahvistaisi myös nyt vähän heiveröisiä perusteitakin verorahojen käytölle metsäkeskuksen metsävaratietojen tilakohtaiseen keräykseen. Valtakunnan metsävarat kun on Metsäntutkimuslaitos selvittänyt valtakunnan metsien inventoinnissa jo kymmeniä vuosia – ja selvittää edelleen muutaman vuoden välein.

  • Rane

    ”Kotkan” logiikka on edelleenkin rautaa.Kun tilanne on se että metsäteollisuus saa ostettua kaiken tarvitsemansa puun ja vieläpä kohtuuhinnalla niin että on varaa jopa huonompia leimikoita jättää ostamatta.Tähän tilanteeseen ”kotkan”lääke on vero/maksu joka lisäisi roimasti puun tarjontaa minkä siis pitäisi estää puun hinnan ”romahtaminen”.
    Rane suosittelee että ”kotka” tökkää tuon etusormensa sellaiseen paikkaan josta sillä ei yllä näpyttelemään näitä kuninkasideoita ”meidän” metsänomistajien iloksi.

    hemputtaja

    En kannata. Ei tarvita metsään tuollaista ”moottoria”.

    Nykyinen toimii ihan hyvin, siitä huolimatta, että tuottoperusteisesta verotuksesta luopuminen oli moka.

    En ymmärrä miksi nykyinen ei kelpaisi yllykkeeksi, jos halutaan. Investoinnit heikkoja?? Mitäpä ne vanhat pierut enää investoisi tai puuta myisi. Kaikkea on jo, ruumiskirstu vain puuttuu.

    Jos hulluiksi ruvetaan, pinta-ala (tuotto-) verotus on helppo palauttaa. Vanhat luokitukset ja kartat ovat taatusti jemmassa.

    Valtakunnan metsien inventoinnista ei taida olla apua. Se on valtakunnan metsien inventointi ja verotus on tilakohtainen.

    pitkät neulaset pitkät neulaset

    Olen kuullut joskus puhuttavan manttaaliverosta.
    Oliko se manttaali 10 000 ha? Mitähän siihen aikaan
    joutui pulittamaan omistaja verotusarvona kruunulle?

    Mäkitupalaiset,päivämiehet,torpparit ja huutolaiset
    ahertivat kuutena päivänä viikossa ja urakkatahti tietenkin.

    Gla Gla

    Vai oli varastosaldoon perustuvasta verosta luopuminen moka. No, jostain vasemmistopuolueiden ja ostajien kommenteista huomaa, että tuollaista ajattelua edelleen esiintyy.

    Markan vapauttaminenkaan ei ollut moka. Homman vain ryssi tuon ajan talous”viisaat” Liikasen säestäessä, kun velan ottamisessa ei riskien hallinta pysynyt näpeissä. Kauppakorkeassakin opiskelijoiden suurin idoli oli tuohon aikaan se heppu (en muista enää nimeä), joka miljoonan markan pankkilainalla pelasi itsensä rikkaaksi. Sellaiset perusasiat, kuten että hyvinä aikoina otettu laina pitäisi maksaa pois huonoina aikoina ja että nousukausi ei ole jatkuva unohtuvat turhan helposti nykyajan lyhyjänteisessä elämässä.

    Onneksi opposition kärkeen nousi talouselämässä meriittinsä hankkinut kaveri, joten hiukan joutuu muut ajattelemaan, mitä suustaan päästävät. Oppositio pitkästä aikaa tekee sitä tehtävää, mitä sen kuuluukin pelkän soinimaisen räksyttämisen sijaan.

    Pinsiön vaari

    Sain Metsäkustannuksen julkaiseman kirjan ”Kolme iloista rosvoa ja muita metsätyyppejä”.Siinä on graafikko Hannu Virtasen Metsälehdessä 22 vuoden aikana olleita piirroksia. On mainioita ja aina aikanaan ajankohtaisia ”pläjäyksiä”. Monet täysin käypiä vieläkin. Kyllä H V lla on leikannut! Kiitos!

    Kun sain kirjan käteeni en malttanut istua ennenkuin löysin piirroksen verotuksesta. Oli v1995 numerossa 2. Siinä oli teksti: ”En sunkan mää niin hullu ole että menisin MYYNTIVERON ottaan kun en ikänäni ole mettää myyny! ENKÄ MYY!!!” Olin kuullut saman lauseen silloin 95 joitakin päiviä aikaisemmin kaverilta jolle oli mahdotonta puhua parempaa ratkaisua.

    Tarkastin karttaohjelmasta että kyllä nyt oli sielläkin myyty. Mistä muuten olisi perintöverot saatu. Ja painetta hakkuisiin oli kertynyt n 30-40 vuotta. Ja verojakin maksettu raskaimman mukaan. Moni valitsi aikanaan väärin. Parasta olisi kun jätettäisiin verokonstit käyttämättä puun saamiseksi. Selvällä setelirahalla puuta tulee markkinoille aivan varmasti ja riittävästi.

    Raimo

    Aloittajan otsikkoon liittyen,
    miten mistään verosta vois olla ”metsätalouden moottoriksi?”
    Paperiakin kun tarvitaan yhä vähemmän tulevaisuudessa. Eikös Suomen metsät jo nyt kasva vuosittain tuplasti, mitä teollisuus puuta tarvitsee. Pitäs löytää kiiruusti uusia käyttötapoja puulle! Paperintarve hiipuu maailmalla ipad´ien ja muiden tablet tietokoneiden syrjäyttäessä sekä sanomalehdet että kirjatkin lähivuosina.

    Metsuri motokuski

    Tuskin siitä moottoriksi on. Ehkä enemmänkin kiinteistövero tulee olemaan valtion vastine poistettavalle metsänhoitomaksulle. Jotain ne herrat keksii kun huomaavat sopivan veroraon johonka iskeä eikä teollisuuden edustajat ole lobbaamassa ylimmääräsitä maksua pois. Jos teollisuus lobbaisi niin mitään veroa tuskin metsille tulisi.

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)