Keskustelut Metsänhoito Kirjanpainajien torjunta

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 29)
  • Kirjanpainajien torjunta

    Huomasin pienen esiintymän, muutaman puun verran, kirjanpainajien tuhoamia kuusia. Maaperä vaikuttaa aika karulta ja ravinneköyhältä. Puiden ulkonäkökin kertoo ravinteiden puutteesta. Sanotaan, että kirjanpainajat kykenevät iskemään vain heikompikuntoisiin kuusiin. Miten on, jos ympäröivää puustoa lannoittaisi, saisiko sitä kautta kuuset sen verran elinvoimaisemmaksi että kirjanpainajat eivät niitä pystyisi tuhoamaan?

  • jees h-valta

    Ranelle voisin vastata ainakin omalta osaltani että luonnossa kaikki on yhtä kuin luonnon oma kaikkeus. Yksikin ekosysteemin haara piiputtavana ruokkii tietenkin sen haitallisia ilmiöitä. En siinä mielessä Antonia mollaa. Kyllä pohja-asia on kunnossa. Tosin ehkä hiukan laajalla siveltimellä väritettynä. Kun tähän vielä lisätään ehkä ihmisen ronkkima ilmasto lisääntyvänä lämpösummana on vaikea nähdä kuusen menestymiseen mitään kovin ruusuisia tulevia. Näen nyt tälläkin paikkakunnalla heränneet metsänomistajat jotka ovat jopa juttusillani käyneet. Hätähakkuita pyörii nyt pahimmilla tuhoaloilla joista tässä kesän-syksyn mittaan olen kirjoitellut. Myös Mhy:n kokoontumisissa ei tarvitse ”outona” enää kekkaloida. Tulee hyväksyvää muminaa ympäriltä.
    Meillähän täällä raskaan teollisuuden paikkakunnalla on kasvatuspohjakin raskasmetallien kuormittama joten ei suuria enää kestä ilmasta käsin. Taitaa H-vallassa hybridihaapa olla kohta suosittu kasvatuspuu. Saastepohjankin puhdistaja.

    Puun takaa

    Harjavalta ei edelleenkään ole koko Suomi.

    jees h-valta

    Kerroinkin tämän ääriesimerkkipaikkakuntana. Heilumme horjuvalla pohjalla puinemme muillakin valtakunnan kolkilla. Jonka tämäkin syksy näyttänyt aina näihin päiviin asti.

    Puun takaa

    Olen näitä muoti-ilmöitä ehtinyt nähdä jo niin monta, etten tähän kuusi-kammoonkaan lähde mukaan.
    Olen nähnyt kymmeniä tuhansia hehtaareja pystyyn kuolleita lehtimetsiäkin, joten kun sutta lähtee pakoon, saattaa karhu tulla vastaan.

    Pähkäilijä

    Lämpösumman lisääntyminen nopeuttaa kiertoaikaa. Tanskan ja Englannin suunnalla kuusella se on 40 vuoden paikkeilla nykyisin, jossain luin juttua Australian kuusikoista jossa kiertoaikana oli 30 vuotta.

    Kuusta kyllä viljellään paljon meitä etelämmässäkin joten enemmän tarvitaan sopivaa taimiainesta jos ilmasto lämpenee.

    jees h-valta

    Ei ole mahdollista jalostaa taimiainesta siirtymäkauden luonnonilmiöihin. Meitä uhkaa liian nopea muutos. Eurooppa on vakiintunut tietyllä lämpösummalla jo kauan sitten ja siellä on omat kuusilajinsa, sinne sopeutuneet. Uskon että kotoperäistämme on varmasti tutkittu jalostusmielessä jo kauankin mutta kun mitään lupaavaa ei ole saatu tulokseksi on oltu suht vaitonaisia. Lehtipuu on ilmeisen helppo jalostettava josta olemme rauduksen ja hybridihaavankin tuloksena saaneet ilmastoomme sopeutuneita jalosteita.

    Puun takaa

    Jessen kuusijutut ovat todellakin vain oletuksia, kuten hän jo vähän itsekin epäili.
    Lehtipuiden jalostus on kyllä nopeampaa kuin havupuiden, mutta työ etenee kuitenkin koko ajan.
    Voidaan olla aivan rauhallisella mielellä.
    Kaikkia niitä puulajeja voidaan Suomessa kasvattaa kuten tähänkin asti.
    Tärkeintä on pitää metsät hyvässä kasvukunnossa, eikä päästää niitä yli-ikäisiksi.

    jees h-valta

    Eikä niitä kauan varmasti yli-ikään saakkaan. Hyvä jos edes lähelle viisikymppistä. Siinä mielessä jatkuva kasvatus voi hiukan pelastaa jolloin saadaan hiukan enemmän hyötyä keskenkasvuisten metsien tuottoon.

    Puun takaa

    Jesse ei ilmeisesti ole ehtinyt tutustumaan havupuiden jalostuksen tuloksiin täällä Suomessa.
    Muistan taannoin Jessen taholta suoranaisen epäuskon, kun kerroin hieman omista kuusikoistani, eikä ne edes ole lähellekään Suomen parhaimpia.
    Kannattaa joskus tulla ulos sieltä omista ympyröistä ja avartaa maailmankuvaansa.
    Niinhän me muutkin täällä teemme.

    jees h-valta

    Ai, tämä olikin uutta. Puuntakunen jalostaa itse kuusiaineksensa vai?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 29)