Keskustelut Metsänhoito kokemuksia BORTRAC lannoitteesta

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 31)
  • kokemuksia BORTRAC lannoitteesta

    Onko kenelläkään kokemuksia em. lannoite liuoksen käytöstä. Ainakin vaikuttaisi varsin helpolta menetelmältä, hintakin on niin edullinen (60€ astia sis alv.) , ettei tarvitse kemeran kanssa värkätä. Ostin kokeeksi puolentusinaa astiaa. Kokeilut aloitan entisestä laidunmaa ku taimikosta ja vanhasta montunpohja mä taimikoista joissa paikoin jo voimakkaitakin puutosoireita näkyvillä. Taidanpa kokeilla varttuneempaankin kuusikkoon vaikkei silminnähtäviä oireita olekkaan.

  • kolmehehtaaria

    ostin kassa yhden kannun ja koitan reppuruisku levitystä ja heinäntorjuntaa yhdistettynä vanhaan peltoon n.1ha ohjeen mukaan kuuluisi levittää tasaisesti mut koitan antaa vain taimille ettei heinä saa niin paljoa lisävoimaa onhan seoksessa myös typpeä

    sammeli

    No nyt on ensimmäiset pari hehtaaria lannoitettu. 5 litran vetoinen ruisku oli aseena. Aika tiheästi sai olla astiaa täyttämässä ja painetta pumppaamassa. Tuollainen pikkutaimikko meni noinkin, mutta jos hommaan innostun niin paremmat saisi ruiskuvehkeet olla, mielellään moottoriruisku -sillekkö keksisi vielä muutakin käyttöä?. Kevyttä oli väkilannoitteiden käyttöön verrattuna. Aikaisemmin olen keväällä jakanut säkit kelkalla määrävälein ja lapiota ja ahkiota käyttäen syytänyt levälleen. Mikäli vesipaikka on lähellä niin tässä uudessa bortrac lannoittamisessa ei ole kuin lähinnä jalanvaivoja ja sehän on vain hyvästä. Itse levitystyönä ja vaatimattomilla vehkeillä tuo ei nyt juuri nopeampaa ollut kuin lapiolla levittäminen, mutta yksi työvaihe vähemmän ja työ kevyttä.

    hatelo

    Moottoriruiskulla olen levittänyt 4 pönttöä reilun 2 ha alalle. Hehtaariin ei mene kuin tunti-kaksi maastosta riippuen.Veden raahaus rinnemailla raskainta.Toimivan tuntuinen systeemi.

    Savolainen Metsämies

    Minäkin levittelin viime kesänä yhdelle kuusentaimikkkokuviolle Bortrackia. Sillä kuviolla oli paha boorinpuutos, joka näkyi jo muutaman vuoden ikäisissä taimissa. Laitoin ainetta 15 l/ha + vettä 60 l ja levityksen tein juhannusaikaan käsikäyttöisellä reppuruiskulla koko alueelle tasaisesti.
    Tammikuun alussa otin kuviolta neulasnäytteet. Tulosten mukaan neulasten booripitoisuus on harvinaisen korkea, eli aine oli siirtynyt maaperästä puihin heti ensimmäisen kesän aikana. Latvakasvaimissa se näkyy todennäköisesti myös päällepäin jo tänä kesänä.
    Homma jatkuu ensi viikolla. Nyt kohtena on 3 ha ensiharvennuskuusikko, johon tuli myös kemeratukipäätös. Bortrac on halpaa muutenkin ja tuen jälkeen se on puoli-ilmaista joten en näe yhtään syytä jättää boorilannoitusta tekemättä siellä missä se on tarpeen.

    A.Jalkanen

    Nimimerkkien tapaamisessa Veli-Jussi Jalkanen oli sitä mieltä että tutkimusten mukaan (mm. Rikala ja Hynönen) boorin puutosta on myös piilevää lajia, eli juuriston kasvu häiriytyy jo korkeammissa pitoisuuksissa, ja neulasoireet ja verson kasvuhäiriöt näkyvät vasta alhaisemmissa boorin pitoisuuksissa. Boorilannoitus voi siis olla kannattava sijoitus vaikka neulasanalyysin mukaan se ei vielä olisi ihan tarpeen, eikä kemeran ehdot täyty.

    Itsekin tein boorilannoituksen omalla kustannuksella kuusen taimikkoon jossa oli jonkin verran magnesiumin puutetta ja boori melko alhainen. Kasvu jossain määrin pensasmaista. Viljavuuspalvelu suositti kyllä boorilannoitetta.

    kolmehehtaaria

    joko on tämän vuoden tuloksia

    hatelo

    Keväällä lannoitetut kasvatusmetsät löytäneet latvansa keskimäärin hyvin.Vaikutus näkyy monissa puissa selvästi.

    sammeli

    Todella nopeasti taimikko näyttää kys. lantaan reagoivan. Keväällä levitin ja jo nyt taimikot repäisivät reilusti tupla kasvun edellisiin vuosiin verrattuna.

    Gla

    A. Jalkanen: ”Boorilannoitus voi siis olla kannattava sijoitus vaikka neulasanalyysin mukaan se ei vielä olisi ihan tarpeen, eikä kemeran ehdot täyty.”

    Mikä olisi hyvä tapa ottaa näytteet neulasanalyysiin? Niin pelloilla kuin metsissäkin ravinnetasot saattaa vaihdella suht pienialaisesti. Jos kerää neulaset laajalta alalta, saadaan keskiarvo alasta, mutta sehän ei ole kiinnostava tieto. Toisaalta kovin monta eri näytettä parin hehtaarin alalta ei kannata ottaa, koska kustannukset nousee herkästi koviksi (muistaakseni n. 150 €/näyte).

    Caballista

    Kemeratuki sisältää täysimääräisesti neulasanalyysin kustannukset jos alueella on terveyslannoituksen tarvetta. Metsänhoidosta ei kannata tehdä piiperrystä joten hehtaarin keskimääräinen tuloskin on hyvä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 31)