Keskustelut Metsänhoito kokemuksia BORTRAC lannoitteesta

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 31)
  • kokemuksia BORTRAC lannoitteesta

    Onko kenelläkään kokemuksia em. lannoite liuoksen käytöstä. Ainakin vaikuttaisi varsin helpolta menetelmältä, hintakin on niin edullinen (60€ astia sis alv.) , ettei tarvitse kemeran kanssa värkätä. Ostin kokeeksi puolentusinaa astiaa. Kokeilut aloitan entisestä laidunmaa ku taimikosta ja vanhasta montunpohja mä taimikoista joissa paikoin jo voimakkaitakin puutosoireita näkyvillä. Taidanpa kokeilla varttuneempaankin kuusikkoon vaikkei silminnähtäviä oireita olekkaan.

  • sammeli

    Hehtaarin lannat maksoi 60€ (alv 23%). Alvin ja vähennyksen jälkeen kuluja jää n. 35 €/ha. Eli ilman kemeraakin tämähän on lähes ilmaista hommaa. Yhden kesän kun odottelee kemera päätöstä on jo kasvussa hävinnyt sen minkä siitä olisi voittanut.

    Pinsiön vaari

    Kyllä boorin vajausta tuntuu olevan monessa metsässä. Kaverini hankki pienen puuhapalstan. Lähes koko kappale oli uudistettu luontaisesti ja vielä istutettu joitakin paikkoja. Mutta kasvu oli huonoa verrattuna toiseen puuhapalstaan. Kaveri otti näytteet ja boori oli lähes olemattomissa. Boorilannoituksen jälkeen kasvu suorastaan räjähti. Sen paremminkin kasvaneen alueen hän myös lannoitti kun boori sielläkin oli alamaissa. Siellä ei mitään näkyvää lisäystä ilmennyt mutta oli niin edullista että kuntoilun vuoksi tuli tehtyä. Mielekkäämpää kuntoilua kuin polkea kuntopyörää jossain hikisessä kellarissa.

    Hepe

    ”… boorin puutosta on myös piilevää lajia, eli juuriston kasvu häiriytyy jo korkeammissa pitoisuuksissa, ja neulasoireet ja verson kasvuhäiriöt näkyvät vasta alhaisemmissa boorin pitoisuuksissa. Boorilannoitus voi siis olla kannattava sijoitus vaikka neulasanalyysin mukaan se ei vielä olisi ihan tarpeen, eikä kemeran ehdot täyty.”

    Boori on järkevää huomioida aina metsän lannoittamista mietittäessä kun Suomenniemellä vaan ollaan. Riittävästä booritasosta voi ja kannattaa pitää huolta muutoinkin kuin boorilannoitteilla, joilla ”akuutit tapaukset” yleensä korjataan. Kangas- ja turvemaille löytyy booripitoisia lannoitteita, joita käyttämällä esim. ”ihan tavallisen typpilannoituksen” yhteydessä niukkuutta voidaan korjata ja ehkäistä kehittymästä esim. puunkorjuun jälkeen puutokseksi. Booria kun poistuu metsästä aina puuta korjattaessa, menevät kalikat sitten sahan pöydälle tai sellukattilan kitaan. Muilla kuin boorilannoitteilla booria tulee hehtaarille suositelluilla käyttömäärillä yleensä muutamasta sadasta grammasta kiloon. Kun korjataan boorinpuutosta, lisättävä määrä on yleensä n. 2 kiloa hehtaarille.

    sammeli

    Tässäpä jotain aiheeseen

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Tuokun on noin halpaa niin kannattaako levittää varmuuden vuoksi? Käykö traktoriruisku hyvin hommaan? Voiko olla jotain haittaa vai pitääkö ottaa neulasnäyte jos ei ulkopäin voi olla varma?

    Kurki

    Neulasanalyysi maksaa noin 80e.

    laurihääri

    Boori on liikaa käytettynä myrkyllistä, ja joku naapuri tappoi sillä taimikkonsa. Jos levitysmäärät liikkuvat suositusrajoissa ei vaaraa pitäisi olla, olipa lähtötaso mikä tahansa.

    Ostin käytetyn moottoriruiskun joskus -80 luvulla, kun MHY niitä vesakkoruiskutusten lopettamisen takia halukkaille jakoi. Käytin sitä pääasiassa lehtipuhaltimena, mutta viime kesänä kunnostin letkut ja 11 pöntöllistä Bortracia tuli leviteltyä. Erittäin kätevää ja nopeaa on homma, jos polut ovat ajokunnossa niin, ettei liemiä tarvitse pitkiä matkoja kanniskella.

    sammeli

    Tänään aloitin lannoitukset viime kesän myönteisten kokemusten pohjalta. Reppuruiskullakin laittaa päivässä lannat monelle hehtaarille.

    sammeli

    Kuusen taimikossa pituuskasvu elpynyt selvästi. Vasta toinen kesä lannoituksesta kulumassa. Lisäksi latvasilmujen surkastumista en ole juurikaan havainnut.

    pvma

    Miten kauan Bortrac säilyy avaamattomana käyttökelpoisena?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 31)