Keskustelut Metsänhoito Kokemuksia tuplataimivakasta?

Esillä 5 vastausta, 21 - 25 (kaikkiaan 25)
  • Jätkä

    Putken leuat avataan vasta kun taimi on jo putkessa vähintään menossa. Avaa kyllä aivan loistavasti eikä jää taimi leukojen väliin. Toki muokkaamattomassa en tiedä kun en ole viime vuosina enää sellaiseen istuttanut.

    Putki saa olla vaikka koko viikonlopun maahan iskettynä ja leuat auki ja silti taimi putoaa maahan asti putkesta.

    jees h-valta

    Jätkä on koululta varmaan myynyt parhaat putket ja käyttänyt opetukseen vain vanhoja louskuja. Toki silloin ymmärrän huonojen kalujen proplematiikkaa mutta ei se aivan malliopetuksen tasoa ole.

    rööri roope

    Puuntaimen istutuksen mm vuorokaudessa on nyt 21039 kpl jonka hurri teki.Noin 4 sek per taimi.

    MIISU4F MIISU4F

    Meillä on käytösä selkärinkka-mallinen kantoteline. Halukkaat saa käyttöön firmasta.  Siihen saa pienempiä laatikoita pari päälekkäin ja mustekalalla viel kiinni. Lisäksi jos ottaa käsiin/kainaloon yhden lootan kumpaiseenkin, saa 4 lootaa kerralla (tosiaan koosta riippuen)

    Tuo kuvan kantohommeli voisi päteä siis istutuksessakin niin, että istuttaa siitä; repäisee laatikon kannen ja sivua auki istuttaen suoraan lootasta. Kun en ole tuollaista livenä nähnyt/kokeillut, niin en sano muuta.

    Mulla taimi putoo putkeen heti leukojen sulkeuduttua. Jos savista maata, toki leukoja joutuu välillä putsaamaan, vie pari kolme sekuntia. Joskus taimi jää sulkeutuvien leukojen väliin, joskus tulee tuplalataus, kun menee niin rutiinilla ja kummenpia ajattelematta.

    Katsoin linkin VIDEOn: Itsekin tykkään, että pottiputkissani  on kaksi kahvaa. Vähänkin tiukempi maa, savi, niin pitää kairata sekä painaessa ja poisvetäessä hieman. Säästää kättä jännetuppitulehdukselta ja olkavartta, kun voi kahdella kaädellä avittaa. Tiivistän kyllä kahdelta puolelta.

    Tuplaistutusvakkaa tai lonkan ympäri menevää vakkaa voisin käyttää painon tasaisen jakamisen takia, ei niinkään lisätaimien ahtamisen takia. On niitä vaihtoehtovakkoja meilläkin saatavilla metsureille. Kullakin oma tyylinsä ja tapansa. Ei tämä kuitenkaan mitenkään ihmeellistä työtä ole, että loputtomiin voi parannella teknisinkään vimpaimin 🙂 Tekniikka hioutuu kyllä omanlaisekseen, kun kymmeniä, satoja tuhansia on istuttanut.

    Normi keskipaakku 2v. kuusta menee n. 100-130 vakkaan. Meillä oli tänä vuona minipaaku kuusta–552 kpl lootissa, niistä tuli kerrallaan noin 2 ja puoli vakallista ja pikkupaakun mänty 504 kpl laatikoissa, sama kuin edellä.  Eikä tarvinnut siis montaa laatikkoa kantaa =D ja vakallinen kesti pidempään.

    Mutta mänty kun aloittaa kavulatvan kasvunsa, niin sitä ei voi sulloa miten vain, vaan oltava äärimmäisen varovainen. Kasvulatvan katkettua se useimmiten kuivuu siihensä. Joten mänty on nopea istutettava vain kun ei ole kavu alkanut.

    Vakkaan mahtuvan taimimärän lisäksi on mielestäni hyvin tärkeää se, miten laatikot/säkit asemoitu palstalle, niin välttää ramppaamiselta. Hyvin kannettuna säästää lopuissa askeleissa.

    Jätkä

    Jeessi:”Jätkä on koululta varmaan myynyt parhaat putket ja käyttänyt opetukseen vain vanhoja louskuja. Toki silloin ymmärrän huonojen kalujen proplematiikkaa mutta ei se aivan malliopetuksen tasoa ole.”

    – Eivät kaikki ole samanlaisia ”kuormasta syöjiä” kuin sinä.

Esillä 5 vastausta, 21 - 25 (kaikkiaan 25)