Keskustelut Metsänomistus Koronan vaikutukset metsätalouteen

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 121)
  • Koronan vaikutukset metsätalouteen

    Merkitty: 

    Koronavirus ottaa lisää kierroksia, nyt lentokielto matkustaja liikenteeseen. Trump yllättäen määräsi  USA:sta Eurooppaan nyt. Taitaa talouden ennusteet synketä, tilanne alkaa muistuttaa maailmanlopun menoa. Itse tein pari puukauppaa, eilen viimeisen, koska en usko tukin hinnan nousuun. Veikkaukseni on taatuman vähentävän myös metsäteollisuuden kysyntää. Pehmopaperin kulutus kasvaa , myös kasvosuojaimia kyllä nyt kysytään.Millä mielin palstalaiset metsäisestä  vinkkelistä ajattelevat maailman menoa. Itse kyllä olen näkemystäni synkentänyt, tai halventunut öljykin olla kaksipiipuinen juttu. Autoilu halpenee, mutta polkeeko se energiapuun hintaa taas toisaalta.

  • Per Ä Reikäs

    Hän ei uskonut tukin hinnan nousuun.

     

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Teollisuuden puun osto kohtuullisella tasolla. Lähti heti tammikuulla heikosti liikkeelle, mutta on koronasta huolimatta tai sitten juuri koronan takia, hiukan kirinyt lähemmäksi viime vuoden tasoa. Viimeisessä metsälehti makasiinissa hinnatkin hitusen nousussa.

    Eli mikään ei viittaa siihen että metsäsektori olisi millään tavalla kärsinyt koronasta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    arto arto

    Kuusi tukilla menekkiä. Työmaalla hakkaavat todella hyvää kuusikkoa aukoksi. Rekka rahaa samaan aikaan pois.

    Puuki

    Melkosia rötkylöitä hakkasivat ylispuuhakkuussa.  Isoimmat kuuset  yli 3 motin puita.  Siinä Ponsseakin saa kaasutella tosissaan , kun ottaa kannon ja tukin välistä purut pois.  Hyvät on korjuukelit nyt.   Corona ei metsätöitä juuri jarruta ellei sitten tule tartuntaa muualta ja sen takia joudu rokuliin.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    On jälkikäteen todettava, että ei tosiaan ole etenkään kuusitukin hinta laskenut, kuten ounastelin. Päinvastoin yllättänyt nousullaan, vaikka sahatavaran vientihinta ei ole mitenkään huipulla. Ilmeisesti koronanikkarit ja kelirikko vaudittanut menekkiä . Kai setelirahoituskin osaltaan asiaa avittaa. Tein loppuvuodesta lisää puukauppoja kelirikkoleimkoista, 5 € motilta korkeampi kuusitukinhinta maaliskuuhun nähden. Saa nähdä tuleeko hintatakuun euroja alkuvuoden kaupoista.

    jees h-valta

    Näytti tulevan mutta ei siitä kovasti nk. parta pauku. Kyllä enemmän hyötyä olisi jos yksikin kolmesta avoimesta hakattaisiin tänä talvena.

    Visakallo Visakallo

    Motomies kertoi olleensa Uudenmaan suunnalla hakkuilla, mutta siellä kantavien maiden leimikot alkoivat loppua, ja siirtyivät parisataa kilometriä ylemmäs.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Arto: ”Kuusi tukilla menekkiä. Työmaalla hakkaavat todella hyvää kuusikkoa aukoksi. Rekka rahaa samaan aikaan pois.”

    Meneekö nurin liian aikaisin eli kasvukelpoisena?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    arto arto

    Ei mene usean tukin kuusia. Oikeastaan ylijäreää. Kone joutuu usealta puolen sahamaan että saa nurin kone ponsse. Kahdella ajavat tukkia tienvarteen.

    Jätkä

    Jeessi:”Näytti tulevan mutta ei siitä kovasti nk. parta pauku. Kyllä enemmän hyötyä olisi jos yksikin kolmesta avoimesta hakattaisiin tänä talvena.”

    – Jeessi mainosti tätä uutta ostohenkilöä, että on hyvä  (ja ilmeisesti järkevä) -=Järjestelee asiakkaiden leimikot hakkuuvuoroihin siihen malliin, että mulkvistit jäävät heikoille, eivätkä enää edes pyydä tarjouksia risukoistaan.

    Kai se Jeessi on niin, että -”Sitä saa mitä tilaa”.
    <div class=”comment__content__footer”></div>

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 121)