Keskustelut Metsänomistus Koronan vaikutukset metsätalouteen

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 121)
  • Koronan vaikutukset metsätalouteen

    Merkitty: 

    Koronavirus ottaa lisää kierroksia, nyt lentokielto matkustaja liikenteeseen. Trump yllättäen määräsi  USA:sta Eurooppaan nyt. Taitaa talouden ennusteet synketä, tilanne alkaa muistuttaa maailmanlopun menoa. Itse tein pari puukauppaa, eilen viimeisen, koska en usko tukin hinnan nousuun. Veikkaukseni on taatuman vähentävän myös metsäteollisuuden kysyntää. Pehmopaperin kulutus kasvaa , myös kasvosuojaimia kyllä nyt kysytään.Millä mielin palstalaiset metsäisestä  vinkkelistä ajattelevat maailman menoa. Itse kyllä olen näkemystäni synkentänyt, tai halventunut öljykin olla kaksipiipuinen juttu. Autoilu halpenee, mutta polkeeko se energiapuun hintaa taas toisaalta.

  • Visakallo Visakallo

    Minun metsätalouteeni koronan vaikutus on toistaiseksi ollut myönteinen. Bensan hinta on laskenut päivittäin, ollen tänään 1,39, ja lasku jatkuu. Työskentely metsässä on paljon terveellisempää kuin itsensä hautominen kotona. Kotiinsa linnottautuvat terveet ihmiset vaarantavat itse terveyttään pahemmin kuin korona-virus.

    Timppa

    On tällä koronalla ainakin vielä tällä hyviäkin puolia.  Kansa käyttää käsidesiä ja saippuaa.  Eivät normaalit flunssat ja influensat leviä.  Samaa auttaa erilaisten tilaisuuksien väheneminen.

    Kansa raitistuukin.  Lätkämatseihin ei pääse katsojia juopottelemaan.

    hemputtaja

    Ei kai tässä suurempaa hätää, vaikka oikein hyvin riskiryhmiin sovinkin. Ei ole ollut tietoja, että corona tarttuisi puihin.

    Taitaa olla enämpi eduksi metsätaloudella. Veskipaperista kuulemma jossain tapellaan. Kirstulautojenkin menekki voi nousta.

    Käsidesi on kiven alla, mutta siinähän on alkoholi se vaikuttaja ja jos on koko ajan juovuksissa niin ehkä sekin desinfioi. Vielä kun imee ilman hehkuvan kekäleen läpi.

    Per Ä Reikäs

    Kandee näemmä ottaa kunnon känni,niin sitten corona virus viskillä kiertää kaukaa.

    Eikös sellainen elokuvakin ole,jossa jotkin pedot välttelivät juopuneita?

    Varautunut,muttei torjuva.

    Visakallo Visakallo

    Näyttää siltä, että balttialaisissa juomamyymälöissä tekemieni pitkäaikaisten sijoitusten arvo nousee nyt rajusti!

    Visakallo Visakallo

    Vihreiden molemmat naisministerit olivat poissa Eduskunnan kyselytunnilta. Vanha-Pekka edusti puoluetta yksin. Onko vastuunkanto vakavassa tilanteessa sisäministerille ja ilmasto- ja ympäristöministerille liikaa? Myöskään vihreiden kansanedustajat eivät käyttäneet yhtään puheenvuoroa, aivan kuin koko korona-asia ei koskisi heitä lainkaan. Vasemmistolaisille naisministereille on sen sijaan annettava täysi tunnustus suoraselkäisyydestä kovan paikan edessä.

    Aimo Jortikka

    Eiks ne vihreät ollut kipeänä, tässä tilanteessa kenenkään tuskin kannattaa mennä töihin kipeänä. Siinä äkkiä laitetaan koko firma karanteeniin vähintään pariksi viikoksi, jos osottautuu coronaksi. Heikommalle firmalle  voi äkkiä tulla kassakriisi, eikä pankit auta, niin se on siinä. Tästä tulee kyllä semmoinen lama mitä on harva kokenut, jos kukaan.  Mutta eiköhän myöhemmin kuitenkin käynnistetä maailmassa melkoiset elvytystoimet, joten nousukausi tulee myöhemmin olemaan kova.

    mulle

    Coranaa tuodaan ja kettuja viedään

    https://yle.fi/uutiset/3-11164444

    MIISU4F MIISU4F

    Bensa tänään  95E/ 1.369 L. Ei vaikuta vielä itseen, kun käyn rajan toisella puolen tankkaamassa. Voihan se olla, että sekin loppuu. Ruplan kurssi ollut kyllä sekin hyvä ts. eurolla saanut enemmän ruplia.

    98E tais olla 1.48 L. Mutta sitäkään en ostanut, vaikka kohtahan se työ alkanee.

    Tässä ammatissa hyvä puoli onkin nyt täydellinen yksintyöskentely. Jos vain polttoaineen tuotanto pysyy. Kaupassa käy hiljaiseen aikaan. Melkein erakoituu muutoin.. Lenkkisaunassakaan ei kävisi, jaa’a sauna jää kyllä pois, ehkä.  Toimistolla ei tarvitse välttämättä käydä. Koko kauden työkohteet kännykässä. Kauhean hyvässä asemassa työn suhteen, kunhan palkanmaksajat pysyy terveenä. Tai itse..

    Ei hysteriaa täällä suunnassa. Tyynen realistisesti päivä kerrallaan. Maailmanpoliittisiin juttuihin ei voi vaikuttaa.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Täällä alkaa kyllä olla jo lähellä hysteriaa varovaisuus lähennellä. MTK:n suosituksesta parinkymmenen hengen MHY:n kokouskin peruttu puolen vuorokauden varoitusajalla. Eiköhän kaupatkin kohta asiakkaista harvene, ainakin Mikkelin maalismarkkinat kokivat ostajakadon. Täytyy tyrnimarjoja syödä tuplasti, jotta vastustuskyky kasvaisi ja saisi terveenä hyödyntää kelejä metsätöissä.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 121)