Keskustelut Metsänomistus Koneyrittäjät vaativat ympäristöministeriltä suunnan muutosta

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Koneyrittäjät vaativat ympäristöministeriltä suunnan muutosta

    Metsäuutiset 2012 9 Koneyrittäjät vaativat ympäristöministeriltä suunnan muutosta

    Julkaistu 12.9.2012
    Koneyrittäjien liitto on tyytymätön ympäristöministeri Ville Niinistön toimintaan. Liittoa närkästyttää etenkin ministerin turvekannat.

    Ensi talvena tulee turpeesta puute, jolloin Suomi lämpiää entistä enemmän ulkomaisella kivihiilellä. Liiton mukaan suurimman vastuun kotimaisten polttoaineiden tuotantoedellytysten heikentämisestä ja kivihiilen käytön lisäämisestä kantaa ympäristöministeri. Uusien turvealueiden luvittaminen on ollut niin hidasta, että turvetta on pitänyt jyrsiä vanhoilta, lähes loppuun kalutuilta tuotantoalueilta. Koneyrittäjät vaativatkin Niinistöltä politiikan suunnan muutosta kohti kotimaisuutta.

    Liitto on muutenkin tyytymätön ympäristöministeriöön. Esimerkiksi parhaillaan uudistettavan ympäristösuojelulain valmistelua on tehty pienellä porukalla: laki vaikuttaa niin metsätalouteen, metsäteollisuuteen kuin energia-alaankin, mutta lakia valmistelevasta työryhmästä on kuitenkin puuttunut näiden alojen edustus, kuten myös yrittäjien edustus.

    Liiton mielestä työryhmää tulisikin laajentaa ja antaa työlle lisäaikaa. Lakiesityksen pitäisi valmistua lokakuun lopulla. Eduskunnan käsittelyyn esitys on tarkoitus tuoda ensi vuonna.

  • tamperelainen tamperelainen

    Ympäristöväki juonii pikkuporukalla taas uusia direktiivejä.Vihreitten ja ympäristöväen toiminta on enempi DDR:stä,demokratian irvikuva.Ville N olisi voinut jäädä Rion karnevaaleihin,jättää jälkeensä vain savuavia raunioita
    .Koneyrittäjissä on vielä tosimiehiä,sieltä muukin metsäala voisi katsoa toimintamallia

    Rane

    Jälkijättöistä itkemistä.Ville toteuttaa hallitusohjelmaa josta Kokoomus on päähallituspuolueena päävastuussa.Koneyrittäjät äänestivät pääasiassa kokoomusta eli nyt saa sitä mitä on tilattu.
    Nämä asiat olisi pitänyt lobata ennen vaaleja ja hallitusneuvotteluissa.

    Peräkylän Tarzan

    Ympäristöministeri Ville Niinistö osoitti melkoisia kaksinaismoralistin kykyjä esittäessään kansanäänestyksien lisäämistä kunnissa. Vasta viime joulukuussahan sama mies toimi täsmälleen päinvastaisesti jättäessään metsänomistajat pois Durbanin ympäristökokouksesta!

    Rane

    Eipä näissä talkoissa voi pienpuolueita syyttää.Kokoomus ja demarit toteuttavat ideologiaansa lopettamalla pohjoisen Suomen kuljetustuen.Valtiolle rahana ei merkitystä mutta rikkidirektiivin kanssa yhdistettynä saadaan iskettyä kovaa pohjoisen vientiteollisuuteen kuten sahoihin.Kun nämä toimenpiteet vielä tehdään tarkoituksella laman aikana pitäisi jokaiselle alkaa valjeta että hallituksella on yhteinen tahtotila keskittää väestö etelän asutuskeskuksiin.
    Äänestäjät siis edelleen saavat sitä mitä tilasivat.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)