Keskustelut Puukauppa Kuitupuun hinta

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 51)
  • Kuitupuun hinta

    Metsä Groupin ostopäällikkö Perälä sanoo kuitupuun hinnasta tänään Rovniemellä seuraavasti: ”Selvää on, että kysynnän kasvu vaikuttaa hintaan, mutta kuinka paljon, se jää nähtäväksi. Kyllä näiden määrien liikkeelle saamiseksi tarvitaan rahaa”.

    10% hinnan nousu olisi minun mielestäni ihan mahdollista, sehän ei euroina mottia kohti ole juuri mitään. Mutta kun nyt saa tienvarressa isosta läjästä mäntykuitua 30 euroa, voisi se kolmen vuoden päästä olla sitten 33.

  • jees h-valta

    Uudehkolta raikkaita ajatuksia. Näin se on ja kummastuttaa kuin pientä eläintä nämä pakkojen kaahottajat. Kun vihdoin ollaan alettu päästä vapaaseen markkinatalouteen onkin ihannointi täällä pyörinyt mitä kummemmissa kiristyksissä ja pakkolakien ihannoinneissa. Mutta kun puusta putoaminen on kolauttanut ei sen puun kaataminen siihen vaivaan auta.

    Pokara

    Metsälehden ensiharvennus / koko maa / kuitupuu hintakäppyrässä on tapahtunut raju tason muutos alaspäin yhdessä hetkessä. Aivan kuin samalla hetkellä olisi tehty kaikkien ensiharvennuspuun ostajien hinnastoihin pysyvä korjausliike. Ihmetyttää miten tuo on mahdollista, jos keskusteluyhteyttä ei firmojen välillä hinnoittelusta ole? Vai onko Metsälehti muuttanut jotenkin tilastointia?

    pihkatappi pihkatappi

    Siinä oli joku systemaattinen tilastoimis asia, mitä en nyt muista. Toisaalta kun juttuja kuuntelee että pystyyn ensiharvennuksilla tarjotaan alle 10 euroa, niin onhan tuossa laskua tullut sitteen iman tilastoimisen tuomia muutoksiakin.

    Mutta hankintapuukin on koukannut selkästi alaspäin, sitä ei haluttaisi juuri ollenkaan, sen olen kuullut ostomiehiltä. Ostaahan ne, mutta maksavat sitten minimaalisesti. Saa nähdä miten halukkuus lisääntyy hankintapuullekin, kun Äänekoski käynnistyy.

    Tämä alennusmyynti kertoilee kyllä sitä että puuta on tarjola paljon enemmän, mitä sitä käytetään. Onneksi asiaa hieman korjataan nyt sellufirmojen puolesta, vielä kun saataisiin energiapuun kysyntä nousuun niin alkaisi hinnassa näkymään. Minä luulen että hinnan korotukset selluteollisuuden ”kilpaillessa” pienpuusta ovat melko maltillisia, tarvitaan kartellin ulkopuolisia tahoja tekemään sitä kilpailua, no pikkutukki tuo sitä kilpailua ja sitten tämä energiapuu.

    Pokara

    Teollisuus laskee nyt puun hintaa, jotta voi sitä kysynnän kasvaessa uusien tehtaiden myötä taas korottaa (=palauttaa). Katsokaapa vain, niin parin vuoden päästä esitellään ylpeänä tilastoita, kuinka monta prosenttia hinnat ovat ”nousseet” Äänekosken ansiosta.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ei ole mikään tilastoharha, kyllähän se on kentälläkin näkynyt. Jälkikartelliahan tuo on ihan selvästi.
    Uudehko Metsänomistaja on oikeassa, ei kuitupuusta sellun hinnan mukaan makseta vaan kysynnän ja tarjonnan mukaan. Eli kuitupuun hinnan nousua ei ihan hetkeen ole näkyvissä, hyppää sitten sellun hinta ylös tai on hyppäämättä, senverran tukossa on kuitupuu markkina.

    Olen kuitenkin sitä mieltä että kansantalouden hyvinvointi on meille niin tärkeä asia, että kyllä kaikki joutilaat läntit pitäisi saada puuta kasvamaan. Onhan se myös niin että kun teollisuus tietää, että puuta kasvaa se uskaltaa investoida. Kyllä tarjonta luo pitkällä aikavälillä myös kysyntää.
    Jos Suomessa päästetään puun tuotanto hiipumaan, niin ei se silti sellupuun hintaa pitkllä aikavälillä nosta, vaan teollisuuden kysyntäkin sitten laskee. Voidaan joutua siihen tilanteeseen että tehtaita on niin harvassa että niitä harvoja nökkösiä ei enää toiselta puolen Suomea kuljeteta, vaan tehtaat hiipuvat edelleen.
    Olen siis sitä mieltä että runsas puuvirta on kaikille osapuolille kuitenkin parempi. Runsauden lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota myös laatuun, eli tukki pitää olla koko ajan se päätähtäin metsän kasvatuksessa. Pitää muistaa että pystyhinnoissa ensiharvennuksella tukin hinta on nelinkertainen kuituun nähden. Myöhemmissä hakkuissa ei ihan taideta tuohon nelinkertaisuuteen yltää.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Rane

    Uudehko metsänomistaja kirjoituksessaan vaatii puun tuotantoa alas ja samalla uusia investointeja.
    Valitettavasti nämä ei onnistu yhtäaikaa.Joko valitaan pysähtynyt vaihtoehto jolloin yritetään kutistaa puun tarjontaa jotta hinta nousisi.
    Tämä johtaa tietysti siihen että metsäteollisuus vähentää tuotantoa jotta pienentynyt puun kysyntä pudottaa hintoja.Negatiivinen kierre koko metsätalouteen ja rahanpuutetta kaikille.
    Fiksumpi vaihtoehto on että valtakunnassa riittää puuta joka taas mahdollistaa uudet investoinnit.Metsätaloudessa ja kansantaloudessa rupeaa raha kiertämään vilkkaammin ja taloudellinen tilanne helpottuu.
    Onneksi olemme valinneet jälkimmäisen vaihtoehdon.

    jees h-valta

    Niinpä, taloudellinen tilanne helpottuu paitsi meillä alkutuottajilla. Kuten maanviljelijä me metsänomistajatkin olemme koko ajan viimevuodet saaneet nipistää katteistamme. Puustahan ei enää saa juurikaan edes enää euroakaan kasvatusvuodesta mutta tulevaisuuden toivossahan on hyvä elää. Tuskin kuitenkaan koemme enää semmoista kunnon hinnan huumaa milloinkaan. Se juna mänt jo.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Raikkaita ajatuksia on ennenkin esitetty esim. Jouko Juurikalan kirjassa:” metsänomistajilla tulee olla oikeus olla myymättä puita vaikka se tarkoittaisi tehtaiden sulkemisia.” Tätä linjaa on metsänomistajatkin ajamassa kun ei tehdä toimenpiteitä puun saatavuuden turvaamiseksi ja metsienhoitotoimenpiteitä riittävän hyvin. Ei kuitupuun tai minkään muunkaan puun hinta nouse jos hyväkuntoisten metsien osuus laskee jatkuvasti.

    Minä en veikkaa tätä hevosta, että metsänomistajat ovat puoljumalia, joilla on valittavana olla myymättä puita ja ttoimiminen yhteiskuntaa vastaan. Pakkokeinojen tulisi olla mahdollisimman oikeudenmukaisia kun lienee selvää, että niihin ennenpitkään joudutaan. Mitä pitempään hoitamattomuutta suojellaan eikä esitetä realistisia keinoja niin sitä huonomman diilin metsänomistajat tulevat saamaan. Minusta nämä puuntuoton rajoittamiset ja hoitamattomuuteen välinpitämättömästi suhtautuminen on taantumuksellisia ajatuksia, jotka laskevat puunhintaa.

    Mikä oli muuten jeessin resepti Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi kun upm uutisessa oli myös seuraavaa: ”UPM on viime vuosina investoinut kuiduttavaan teollisuuteen Suomessa ja ulkomailla sekä vanerituotantoon Virossa. Lisäpanostuksista kotimaan mekaaniseen puunjalostukseen ei ole päätöksiä, koska UPM ei ole nähnyt investointiympäristöä kilpailukykyisenä?”

    jees h-valta

    No eipä kait siinä paljon vaihtoehtoja ole kun sahausta ei saa näillä maailmanmarkkinahinnoilla kannattamaan. Tukin hinta laskee edelleen mutta samalla Pesonenkin voisi luvata edes kuitupuun hintaan selkeää korotusta. Kompensointi auttaisi edes hiukan kannattavuutta metsätalouteen. Kilpailu pitäisi myös vapauttaa täysin eli polttoonkin ohjautuva kuitu pitäsi olla kilpailemassa markkinoilla. Kun kysyntä ylittää tarjonnan se kyllä pitäisi ostajat virkkuina uudistamassa hinnastojaan. Koivuhan nyt on enemmän kilpailtu mutta valitettavasti helppo tuonti ei teetä hinnan selkeää nousupainetta.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Eikös se kilpailu vapautettu polttoon menevän kuidun osalta poistamalla tuet siltä vai mitä tarkoitat kilpailun vapauttamisella?

    Jos sinulla ei ole vaihtoehtoja kilpailukyvyn parantamiseksi niin onko se Suomen ja metsänomistajien etu?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 51)