Keskustelut Puukauppa Kuitupuun mitat

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 30)
  • Kuitupuun mitat

    Tarkoitus ensiharventaa alle puolen hehtaarin istutettu kuusikko nyt talvella . Mutta mikä on  kuusella mini latva läpimitta, entä sallitaanko lahoa tai muita vikoja. Kolmimetriseksi hakkaan, mutta paljonko saa olla pituudessa heittoa? Saako kuusen seassa olla mäntyjä? Ajattelin käteiskaupaa, kun ei ole aikaa sahailla paljon, kuitenkin savotta tulee tehtyä nyt talven aikana. Vai kannattaako rahallisesti kuitenkin tehdä hankintahakkuuna?

     

  • Jätkä

    Ostavilla firmoilla on omat intressinsä mittojen (kuidun) – suhteen. Ehkä yksi tärkeimpiä – aiunakin pitkillä maantiekuljetusmatkoilla on se, että saadaan kuormat täyteen. Siihen tietenkin vaikuttaa se kalusto, joka sopimusautoilijoilla on. Sekin on autoja varustellessa firman vaatimusten mukainen. Siksi jollain alueella tehdään jopa kuusimetristä kuitua, jota menee esim yksi mitta nupin päälle ja kaksi mittaa kärryyn ja kuorma on ähkyyn asti täynnä. Joskus on eri firmalle hakattu 4,5 metristä tavoitepituutta ja silloin on ehkä nupissa kaksi mittaa ja kärryssä kolme jne.

    Tavoitepituus tarkoittaa, että suurin osa on suunnilleen sen pituista. Hakkuukoneella hakaten on toki helppoa katkoa tavoitteeseen, jos rungossa on pituutta sen verran, että saa vaikka kaksi 4,5 pituista ja kolmas pölli on jotain 2,7 – 4,5 metrinen.

    Näin tehden ei metsään paljoa polttopuuta jää, paitsi Jeessille, jonka metsään kolmasosa hakatusta kuidusta jätetään poltinpuuksi, koska tarve on niin huutava.

    wanhajätkä

    Aiheutimpa melkoisen riidan autoyrittäjän kanssa. Möin useana vuonna parituhatta mottia kuitua kuitua hankintana. Rankana ohjeela 2,7 -5.5. vielä apumitta 2m tukin lengoille tyville.

    Automies nosti melkosen mellakan. Eihän tästä sinun risuläjästä saa painoja täyteen….nykki jäi 11 tonnia vajaaksi. Vieressähän sulla on tuo energiapuupino. Aja nuo pikkukalikat sinne. En aja ku teen ostajan mitoilla eikä minua sun autos painot paljo oo kiinostanu ja tulevaisuudessa vielä vähemmän ku tyhjää rähjäät. Sopimuksista sinun ja ostajan välillä en tiedä mitään.

    Oli se niin täynnä adrenaliiniä että lähellä oli rysy ja tuskin olisin pärjänny vaikka oon paljon isompi.

    Aamulla soitin hankintaesimiehelle ja kerroin tästä välikohtauksesta….Oliko sen ja sen näkönen mies ja auto…joo..no ei enskerta…jatka samaan malliin. Niihän kauppakirjassa seisoo.

    Toissaalta ymmärsin autoilijaa. ja oisin ihan hyvin voinu pikkusen käsialaa muuttaa. Tuskin oisin hävinny ees kossupullon hintaa. Arvatkaapa otinko vielä tarkemmin…

    Äänekoskea käynnisteltiin. Varastot pääsi kuvahtamaan ja tarvitsivat tuoretta sekaan makso mitä makso. Junat tuksutti hätäapua itälappia myten.

    Kaikki asiat sakkasi ja autoilijaa painettiin myös että tuskin kerkes mamman viereenkään viikkoihin. Kuumana lähti sillon jonkumielestä nollarajan takaakin puu.

    Näin myöhemmin autoilijan iltaelämässä ja juotiin parit kossut ja sovittiin että parannetaan vähän kumpiki, hän asian ilmaisua ja mie sullintekoa.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ostohenkilön puheille!

    Kun on kuusta niin varmaankin kannattaa tehdä ihan puhtaana kuusena, eikä kuivia tms mukaan. saat muutaman euron enemmän hiomo/hierre puuksi.

    Joskus ostetaan kuusen männyn sekapuuta, männyn hinnalla.

    Kuivaa ja lahoa ei saa olla sellupuussa.

    Erikseen sitten ostetaan sellun keittoon lahokuusta, joka on järeämpää tavaraa, niin että siinä on pinnassa runsaasti tervettä puuta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Tolopainen

    Jätkän kannattaisi selvittää ensin minkä mittainen on kolme metriä pitkä kuitupuu, ennen kuin keskittyy laajempiin kokonaisuuksiin.

    Meilläpäin kaikki hankintakuitu ostetaan samalla hinnalla, mutta eri pinoissa, jopa haapaa saa olla kolme kiintoa erässä ja menee koivukuidun hinnalla. Se on tietenkin hankala juttu, kun toiset kertovat asioita, jotka ovat olleet käytäntönä 50-luvulla.

    Jätkä

    Wanhajätkä. Tuo kuormanteko näyttää olevan ammattihenkilöillekin joskus vaikea rassti.  Keski-Suomessa seurailin aika montaa leimikkoa, joissa oli useita erilaisia kuskeja ajamassa metsäkuljetusta. Näytti siltä, että yksi, joka teki täysipäiväisesti puun ajoa UPM:lle teki jo metsässä kuorman, joka oli kuin tiiliskivi. Siitä hän teki helpon näköisesti pinon, jonka molemman sivut olivat tasaiset. Toiset kuskit toivat kuormia, joissa lähes kaikki rangat olivat etutyvisiä. Niistä tuli pino, joka oli tienpuolelta neljä metriä korkea ja metsän puolelta 2,5 metriä ja näytti varpuluudalta.

    Käsitykseni mukaan kuorma-autoon pystyi tekemään tuosta ”Luutapinosta” täydemmän kuorman kääntelemällä niput aina tilanteen mukaan niin, että koko kuorma nousee tasaisesti. Jopa sellainen olisi mahdollista, että tekee 5,5 metrisestä 6 – taikka 7 metriä pitkän kuorman, joka on kuitenkin siisti.

    Ne kaksimetriset lumpit pitää sijoittaa kuormaan, eikä nostella täysiä kourallisia sinne/ tänne. Kun ajomatka on pitkä, tarvitsee autoilijakin jokaisen tonnin, joka on luvallista kuljettaa.

    Kumikettu

    Meillä MG:n sellukuusen kolmonen menee pitkäksi ylittäessään 3,2 m.

    Askelmitalla ja silmämäärällä määritetään se kuidun mitta, välillä maksimin ja minimin tarkistaen, ei jäljelle jäävän puuston tiheys.

    Jos ei rungosta pruukaa tulla kahta kolmosta eli ettei 5,4 m:ssä ole läpimittaa 6 cm:ä, voisi mielestäni antaa metsän odottaa pari vuotta ennen enskaa. Tuollaiset ykkösrungot voi jättää hellapuuksi latvaltaan.

    Pitkien kuitujen käsittely on oma lajinsa, mukavampaa on toimia kolmosilla.

    Kumikettu

    Toki siis kolmosilla tuottavuus kärsii mutta itselläni kärsiköön, koskei tuottavuus ole niin kummoinen missään tapauksessa. Metsä hoitaa sisintä ja sieltä ei ole kiire pois.

    Pihkakintas

    Ostajan kannattaisi ottaa virtuaalilasit pois päästä ja laittaa laatuvaatimukset nettiin. Ei tarttis meidän keskenään kinata…

    Semmosiakin maita on, kun laatuvaatimukset, tienvarsihinnat ja arvoapteeraustaulukot on netissä. Samoilla ostajilla.

     

    wanhajätkä

    Jätkä, Luulempa osaavani tehdä kuorman ja pinonkin. Kyse olikin siitä että pienessä puussa kehämitassa on pienempi kerroin kuin isossa. Kiinnoistahan se paino tulee. Kyllä sinä tiedät ku olet opettanut tienvarsimittausta. Minimilatva on minimilatva ja on kelvattava autokuskillekki. Lumpit kuuluukin sitte eri pinoon luonnollisesti.

    Ei niistä pinoista piirokeja tehdä täälläkään pohjoisessa mutta kun Oulujärven porukat otti etelän urakoita niin silmiinpistävää oli ero pohjoisen hyväksi.

    Sekotat nyt kuitu ja energiapinon. Siinä ostaja toivoo tyvet samaan suuntaan ja niin korkeeksi kun näkee tehdä. Peitto päälle niin puuhan on kuin liiterissä. Autokuskin homma on käännellä puut koppaansa jotta painoa tulee… Oot tainnu puota jo kärryiltä…

    Jätkä

    Nyt Wanha älä ota enää… olet käsittänyt koko jutun ihan persiilleen. Kärryiltä putoaja – tai lukutaidoton olet sinä. Luetun ymmärtäminenkin voi olla syynä siihen, miksi et pysy kyytissä.

    Käsittääkseni oli kyse Rekkakuskin tekemästä kuormasta ja rekan päälle, eli en väittänyt sinun tehneen sitä kuormaa.

    Ymmärsin asian niin, että rekkakuski ei osannut tehdä riittävän pitkää kuormaa, vaan paukutti niput sermiä vasten

    Kun katselee täällä koivun rankakuormia, niin ne eivät ole aina läheskään täynnä, vaikka varmaan tonnit ovatkin täynnä. On ammattitaitoa laittaa kouralliset oikeisiin paikkoihin kuormassa, silloin saa kuormatilan huödynnettyä parhaiten.

    Läpimittaluokan pieneneminen aiheuttaa kuitenkin vain muutaman prosentin heiton. Rekka-autossa kuormainvaaka laskee tonnit.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 30)