Keskustelut Metsänomistus Kuka puolustaa ja mistä hinnasta?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 38)
  • Kuka puolustaa ja mistä hinnasta?

    ”Meto tulee jatkossa puolustamaan jäseniään aiempaa voimakkaammin nykyisessä metsäkeskustelussa, jossa maalitetaan ja syytellään metsäasiantuntijoita”, Mäcklin lupasi.

    Tämä Meton linjauksesta jäseniään kohtaan suunnatusta loanheitosta. Tällä palstalla on aika ajoin kyselty myös metsänomistajien puolustajista.Mehän työllistämme pitkälti Metolaiset…

  • Metsuri motokuski

    Jokamiehen oikeus on hieno asia. Ihmisten tulee vain käyttäytyä sen mukaisesti.  Uskon että jokamiehenoikeuden poistaminen ei muuta huonosti käyttäytyvien toimintaa. Jokamiehen oikeus ei ole sitä estänyt nytkään. Nythän esim jotkin tuet jotka metsäteille myönnetään on hyvä peruste satunnaiselle käytölle koska niitä veronmaksajat rahoittaa.

    Metsänmies

    Vai pitäisi metsissä liikkumisen jokamiehen oikes kieltää. Mitähän muuta vielä keksitään, jonka voisi kieltää? Varmaan seuraavaksi ehdotetaan, että naapurin luona kyläily laitetaan maksulliseksi. Ulko-oviin laitetaan lukot, jotka aukeavat 50 sentin kolikolla, viikonloppuisin eurolla. Olen samaa mieltä kuin Metsuri motokuski:”Jokamiehenoikeus on hieno asia.”

    Gla Gla

    ”Yhäkin metsä on siitä jännä omaisuudenlaji että se on palanen elämää ylläpitävästä elonkehästä.”

    Omistuksen saamasta arvostuksesta sitä ei kyllä huomaa.

    Visakallo Visakallo

    Keskustelu meni jokamiehenoikeuden kieltämiseen. Siitä ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan ns. jatketusta jokamiehenoikeudesta, jossa metsänomistajien metsätietojen kanssa häärää yhä suurempi joukko kuka milläkin verukkeella. Lähtötiedoissa saattaa olla virheitä, jonka takia metsänomistaja voi joutua täysin ilman omaa syytään todellisiin vaikeuksiin, eikä vastuuta kanna kukaan muu kuin se kaikkein syyttömin, eli metsänomistaja. Usko oikeusvaltioon alkaa silloin väkisinkin horjua.

    Petkeles Petkeles

    Ei tiedä onko jonkin annettuna saadun omistamista erikseen arvostettava.

    Visakallo Visakallo

    Taitaa olla aika pieni vähemmistö, joka on metsät tuosta vain saanut. Eiköhän niistä ole enemmän tai vähemmän jollakin tavalla maksettu.

    Rane

    ”Jokamiehenoikeus on hieno asia.”

    Kyllä on.Mutta ei maanomistajille ilmainen.

    Jokamiehenoikeudestahan ei ole lakia.Vaikka sillä on muutettu metsämarjat ja sienet arvottomiksi.Niillä ei ole ns.kantohintaa vaan marjakilo on poimintapalkan yksikkö.Marjat ja sienet on sosialisoitu/pakkolunastettu yhteiseksi omaisuudeksi ihan vain sillä että se on maan tapa.

    Jos ruvetaan tämän lisäksi puuhailemaan metsille kiinteistöveroa tai jotain metsämaksua niin on selvää että myös jokamiehenoikeus on selvitettävä samalla.

    Petkeles Petkeles

    ”Eiköhän niistä ole enemmän tai vähemmän jollakin tavalla maksettu.”

    En tietenkään tarkoittanut saamista omistusoikeuden kautta. Mennään sinne ”viljeltäväksi ja varjeltavaksi” -epilogiin.

    Rane

    Ps.Eli kiinteistöveroahan voisi siis perustella sillä että metsänomistaja maksaisi yhteiskunnalle korvausta siitä että se ylläpitää teitä joita pitkin marjastajat pääsevät kulkemaan poimimaan niitä marjoja.

    Visakallo Visakallo

    Jos mikä on jatkettua jokamiehenoikeutta, niin se, että metsänomistajalle esitetään hakkuurajoitteita ja jaaritellaan tietynlaisesta metsänhoidosta, jotta marjasato olisi parempi!

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 38)