Keskustelut Harrastukset Kuka vastuussa hirviturmien lisääntymisestä?

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Kuka vastuussa hirviturmien lisääntymisestä?

    Liikennevirasto on julkaissut tämän kuun puolivälissä internetissä tilaston hirvieläinten aiheuttamista liikennevahingoista vuonna 2012. Jo saman vuoden syksyn hirvenpyyntilupien leikkaaminen kolmasosalla pani epäilemään vahinkotilaston synkistymistä, kuten nyt oli käynytkin. Sama epäedullinen kehitys jatkunee myös kuluvan vuoden aikana. Onhan hirvikanta ainakin metsästyskauteen saakka tietoisesti kohotettu edellistä vuotta vaikuttavammaksi.

    Hirvikolareiden määrä lisääntyi vuoden 2011 tilastosta (1195 kpl) 126 kolarilla, ollen nyt 1321 kappaletta. Niissä loukkaantui 108 henkilöä. Peurakolarit lisääntyivät 1070 kappaleella, ollen nyt 3881 kappaletta. Niissä loukkaantui 35 henkilöä. Yhtään henkilöä ei tällä kertaa näissä onnettomuuksissa menehtynyt. Yhteiskunnalle näistä kertyi kustannuksia 56 milj. euroa. Autoilijat maksoivat kolariautojen kustannukset laajennetuissa liikennevakuutuksissaan.

    Olikohan MMM:n alaisen Suomen riistakeskuksen syksyn 2012 hirvien pyyntilupien leikkaus eli hirvikannan lisääminen ristiriidassa metsästyslain ja perustuslain turvaaman ihmisten turvallisuutta koskevan säädöksen kanssa? Tiedettiinhän jo etukäteen, että hirvikolareiden ja niissä loukkaantuneiden määrä korreloi melko tarkkaan hirvikannan määrän kanssa. Metsätaimikoissa lienee hirvivahinkokehitys saman suuntaista.

    Kuka on nyt vastuussa hirviturmien ja hirvivahinkojen lisääntymisestä? Ovatko vastuussa MMM:n metsästyksestä vastaavat, Suomen riistakeskus vai liian vähän pyyntilupia anoneet metsästysseurat? Onko pyyntilupiin perustuva hirvikannan säätely perustuslain vastainen ja aikansa elänyt?

  • 6 m3

    SINÄ?Sahalassa ei valitettu hirvituhoista. Menetelma oli hyvin helppo. Perustetaan oma hirviporukka. Metsastysajan ulkopuolella seuranta, tarvittaessa hirvet ohjataan pois taimikoista. Ja se oli siina. Ei mitaan sen kummempaa ongelmaa ollut.

    Salonpoika

    Oikaistaan jälleen metsästysporukoiden ulkopuolisten ”asiantuntijoiden”kirjoituksia hirvilupien hausta ja saamisesta. Haimme keväällä 74 lupaa ja tänään saimme tiedon että meille on myönnetty 60 lupaa. Muutamien väittämä, että lupia saa minkä hakee ei taaskaan pitänyt paikkaansa. Kyseessä 11 seurueen yhteislupa.

    jees h-valta

    Kertoo jälleen muuttuneesta suhtautumisesta. Nyt alettiin sitten jälleen tolkuton kannankasvatusbuumi joka tietää verta ja kyyneleitä maanteillemme. Koskahan ja millälailla saataisiin järki mukaan riistahallintoon?

    mehänpoika

    Valtakunnan syyttäjän pitäisi oma-aloitteisesti käynnistää oikeustoimet maamme ylintä metsästysviranomaista vastaan, koska heidän toiminta hirvieläinten pyyntilupakäsittelyssä on lähes aina perussyynä hirvieläinkolareihin ja niissä loukkaantumisiin.

    Vain pyyntiluvista vapaassa hirvenmetsästyksessä ei syyllistä pystyttäisi sormella osoittamaan.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)