Keskustelut Puukauppa Kuormainvaakamittaus

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 33)
  • Kuormainvaakamittaus

    Merkitty: 

    En äkkiä löytänyt aiheesta valmista ketjua, eli: Hankintapuiden vaakamittauksen tarkkuus on mietityttänyt pitkään, nyt tuli tilaisuus tarkistaa kun motomitta ei tänä vuonna kelvannutkaan ostajalle. Motokuski kehoitti valmistautumaan riitelyyn  mutta tulos oli positiivinen yllätys. Kuusikuitua moton mukaan 68m3, vaaka 0,5 m3 enemmän. Koivukuitua 360m3, vaakan mukaan 2 m3 enemmän. Miten muilla on osunut kohdalleen vai oliko vain satumainen tuuri.

  • pihkatappi

    Moottorisahalla karsiessa kun jättää oksan tyngät, puu kuivaa hitaammin kuin moton kuorimat. Aika hifistelyä.. Kevät talven kuivatus kuoritulla puulla tuulisella ja aurinkoisella paikalla ja keskimääräinen painokerroin antaa noin arvon, mittaus on tietysti tarkka, mutta tavaran todellinen kuutiopaino voi olla vaikka 700 kg ja painokerroin ostomiehen valistunut arvaus taulukkoja apuna käyttäen 0,8.

    Nimetön

    Ei se ostomies vaakamittauksessa mitään arvio taulukkoja apuna käyttäen , vaan kerroin tulee päivämäärän mukaan minä kuukautane pöllikuski pöllit kuormaan lastaa. Nykyään minäki olen itse pinot laputtanut, ohikulkiessa ostomiehen toimistolta laput hakenut niin kiireisen ostomiehen ei tarvi pinolle vaivautua.

    Ainut huonopuoli vaakamittauksessa jos vaikka huhtikuulla havupuut haetaan ja koivuja jää vaikka kuinka pieni nökkönen pitkälle kesään niin tiliä joutuu odotteleen sen pienen koivu nökkösen mukaan.

    Tolopainen

    Autokuski voi vaikuttaa vaakamittauksiin, koska hän päättää milloin vaakamittaus luetaan, jos näpäyttää lukeman nostovaiheessa lukema on isompi jos ottaa painon vasta kun on laskemassa taakkaa. Puiden mittauksessa sallitaan heittoa plus miinus 4%. Kiinteiden vaakojen tarkkuus on huomattavasti alle tuon eli jos teollisuudessa täytetään esim. suursäkjejå, niissä on heittoja keskimäärin  0,2%. Turha kuvitella, että jos ostaa 1000kg suursäkin jotain bulkkia siinä olisi juuri se määrä. Saattaa olla yli tai alle mutta ei koskaan juuri 1000kg.

    Kyllä pinot kuivuu tällaisena keväänä huomattavasti nopeammin, mitä taulukkoarvot, jos pino on aurinkoisella etelärinteellä ja on hellepäiviä kuten nyt jollaisia ei aiemmin koskaan ole ollut tähän aikaan.

    mehtäukko

    Painomittauksessakin on tarkat ohjeet. Painon perusteella auto-yrittäjä saa tilinsä ja ylikuormista paukahtaa kovat sanktiot niin tieliikenteessä kuin klusterin vaakalla.

    Miksi siis sumuttaa lähinnä itseään?

    Puuki

    Motomittakaan ei ole aina niin tarkka kuin voisi kuvitella.  N. 10 % oli erään koivupinon mitauksissa eroa motomitan ja tehdasmitan kanssa.  Tehdasmitassa karsui sen verran.

    Kerran mitattiin yhtiön miehen kanssa ~ 100 kiinnon pinoa pinomitalla, kun ei kelvannut heille toisen firman koneen motomitalla tehtynä.   Se pino karsui n. 6 kiintoa suht. tarkalla keppimitalla.

    Nyt jos on kevätkuivalla pino kuivunut jo muutaman kuukauden, niin ei satu ihan oikein vaakamitallakaan mitattaessa, jos käytetään kk:n taulukkokerrointa vasta hakatulle puulle.

    Kalle Kehveli

    Keväällä nila-aikaan motolla hakattaessa puu kuoriutuu tehokkaasti ja kuivuu tosi nopeasti. Vaakamittaus heittää rajusti, jos puut ovat seisseet kuivassa kelissä kuukauden.

    mehtäukko

    No, ”suht tarkka” keppimitta on sen puolenkymmenen kertoimensa jälkeen todellinen noin- mitta. Kuidun ”tehdasmitta” on sama arvonta pankkojen välissä mitattuna.

    Jos hirvikivääri ei ole kunnossa, tai siinä on vaikka 5tuhannen kiikari jota ei osata säätää, elukkaan ei saa reikää! Motomitassa on sama säätämisen ehto josta on oltava tuloste.

    Jätkä

    Puuki:”Motomittakaan ei ole aina niin tarkka kuin voisi kuvitella. N. 10 % oli erään koivupinon mitauksissa eroa motomitan ja tehdasmitan kanssa. Tehdasmitassa karsui sen verran.”

    -Se mittahävikki löytyy Jeessin ”poltinpuuläjästä”, johon hän Bensarosvolla kärrää MG:n omistamat puut.

    Jos ja kun kaikki hakatut / mitatut puut eivät päädy tehtaalle asti, on turha odotella myöskään eri mittauksista samaa tulosta.

    Vaakamittaus pitäisi tehdä mittaamalla myös kosteusprosentti.

    Nimetön

    http://puuhuolto.fi/mittaus-ja-laatu/wp-content/uploads/sites/9/2018/05/Luonnonvarakeskuksen_maarays_puutavaran_mittaukseen_liittyvista_muuntoluvuista_FI_22122017_liite_4.pdf

    Olipas niitä taulukoita, jopa tukille voidaan käyttää kuormainvaakamittaa. Äkkiseltään katsoin Mänty kuitu Pohjanmaa, kuutio painaa tammikuulla 951 kg ja heinäkuulla 723 kg.

    Hyvin joustava pitää nykyjään myyjän olla minkä mitan joutuu hyväksyyn. Monesti hankinta kauppakirjaan pistetään mitaksi ”yhdistelmämitta”, pöllit sitte mitataan sen mukaan kuka ne sattuu hakeen ja mille tehtaalle, joko kuormainvaaka mitta tai tehdasmitta.

    Aikasemmin Toraenson tehtaalla Kemisä tehasmitta oli laaserilla,  pöllit mitatiin laaserilla hiljaa kulkevan junan vaunihin ja usein oli nippuja  joita ei laaseri kyennyt mittaamaan ja joku kävi sitte vaikka yöllä räntäsateessa kepillä mittaamass ne niput ja ostajan oli siihen luetettava ja tyytyminen. Mittaustodistuksessa vaan näki sen montako nippua oli mitattu kepillä ja montako laaserilla. Kuinka hyvin sattu pysyyn omat ja naapurin puut joka vaiheessa erillään kun puut ensin kärrättiin autolla asemalle ja sen jälkeen junalla tehtaan laaseriin.

    Niin ja tuo heinäkuun 723 kg oli siitä puolikuivasta taulukosta jota käytetää jos pöllit on varastoitu kesällä yli 6vk. Miten se 6 vk varastointi aika sitte lie määritellään.

    Puuki

    Aina voi  jonkin verran heittoa tulla mittaustulokseen ,  jos puita ei mitata upotusmitalla.  Pinomittaan vaikuttaa moni eri tekijä mutta siihenkin harjaantuu kohtalaisen hyvin,  jos tekee sitä enemmän. Metlassa mitattiin jossain tutkimuksessa ensin pinomitalla pinoja , siten kone purki pinot ja puut kapuloitiin yksitellen mittaamalla monesta kohtaa läpimittoja ja kuoren alta latvasta.  Siinä oppii jotain pinomitan tarkkuudestakin ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

    Jos ajatellaan että puut on hakattu kevättalvella ja mittaus on esim. vasta touko-kesäkuun vaihteessa, niin pitäisi ilman muuta kertoimen olla puolikuivan mukaan.  Keväällä maaliskuusta lähtien ne puut parhaiten kuivaa.  Jos 6 vk aletaan laskea vasta toukokuun alusta, niin ei toimi kertoimet silloin. Motolla tehdyt ehtii kuivua jo paljon parin kk:n aikana keväällä.

    Metsään ei jäänyt montaa koivupölkkyä siitä pinosta pois joka tehdasmitassa antoi erilaisen tuloksen. Se on sejasama tehtaalle vaikka joku ylimääräinen kuutio tulisikin syystä tai toisesta mitassa luettua pienestä erästä.   Kotimainen koivu on kuitenkin n. puolet edullisempaa kuin ulkomailta ostettu.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 33)