Keskustelut Metsänomistus Kuusenkävyt

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Kuusenkävyt

    Poikkeuksellisen paljon tulee kuusiin käpyjä tänävuonna ainakin täällä Uudellamaalla, ensikeväänä tullee runsas siemensato. Punaisia pikkukäpyjä on todella paljon.
    Todennäköisesti tuholaisia ei paljon ole muutaman käpyjen katovuoden jälkeen.Kasvu varmaan kärsiin jonkinverran, mutta tuleepahan ilmaista siementä runsaasti.
    Miltäs näytää muualla päin Suomea?

  • jees h-valta

    Kuusifanaatikkojen kohtalonhetkethän ovat tänä keväänä käsissä.
    Jos ei tule siementä ei saada taimiakaan. Ainakaan kotimaan.

    Per Ä Reikäs

    EDIT

    Gla

    Miltä Jees pohdintasi mielestäsi vaikuttaa näin 10 vuoden jälkeen katsottuna?

    Vaikka pyrin valitsemaan muun puulajin kuin kuusen, kuustakin on tullut jonkin verran istutettua.

    jees h-valta

    Kai niitä siemeniä sitten tuli tai eipä minua kiinnosta koska en tarvitse edelleenkään kuusen taimia. Nytkin perkaan kuusikkoa jossa väri on kuin eilen kuollutta. Vaikea valita kun ei oikein mitään voisi jättää.Kun sanoin ostolle että koitan hankintana tuota kuviota hiukan parannella. Katseli kotvan ja sanoi päätään puristellen että koita nyt jotain saada jäämään. Jotain on nyt sitten kuolinkamppailun ja kevään onnistumisen summaa. Joko jää se mitä jätin tai nekin vielä kuivuu pystyyn. Hyvää kuusikkoa ei saanut tekemälläkään. Onneksi on kapea pieni kuvio ja hieskoivu paikkaa aukkoisuutta aikanaan. Jos hirvet suo.

    Tomperi

    Onko ne ilmaisia siemeniä jos metsänomistaja joutuu niistä kumminkin pakkomaksamaan?  Eikö se lisää raivauskustannuksia kun istutusaloille pukkaa kuusen tureikkoja puhumattakaan mäntyisille harvennushakkuu aloille?

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)