Keskustelut Metsänhoito Kuusentaimi hyötyy syväistutuksesta

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Kuusentaimi hyötyy syväistutuksesta

    Tämmöinenkin uutisotsikko Mettälehessä tänään.

    Onhan se kiva, että tutkimuksella vahvistetaan asioita, jotka kokenut metsänkasvattaja on tiennyt jo pitkään. Tutkija sanoo, että kuusentaimi pitää istuttaa niin, että potin yläreuna on 6 – 8 cm maan sisällä. Hyöty tulee siitä, että juuret pääsevät heti tai melkein heti mättään läåpi perusmaahan.

    Juuri näinhän se on. Kasvuunlähtö on aivan eri luokkaa verrattua siihen, että taimi lyödään paksun mättään huipulle kärvistelemään.

  • mehänpoika

    Aika pieni tutkimuksen mukaan tuo syväistutuksen pituuskasvuhyöty 4 kasvukaudessa, vain 10 cm. Normaalisti silloin taimien pitäisi olla mättäissä jo yli metrisiä.

    Mätästystä voidaan tehdä eri toteuttajien toimesta monella eri tavalla ja erilaisissa olosuhteissa. Ojan pohjalta kaivetusta kivennäismaasta moudostetuista mättäistä katoaa huomattava kohouman muodostama etu, jos taimikennon pohja halutaan saada ulottumaan kuntan yläreunaan. Tietysti kuivamisen riski suurenee, jos istutetaan tällaisen mättään harjalle.

    Mielestäni kohteen valinta mättäissä ja huolellisuus työssä ovat yhtä tärkeitä kuin ohjeen mukainen istutussyvyys. Minulla on päinvastaisia havantoja liian syvään (10 cm) hurahtaneiden taimien kasvuunlähdössä. Osa niistä kasvoi hyvin hitaasti ja osa jopa kuivui.

    Esimerkiksi kauhan ulkopohjalla painalletut mättäät oli vaikea istuttaa, ja lis’ksi tiiveys näytti haittaavan myös taimen pituuskasvua. Tästä saisi oman tutkimusaiheen.

    Metsuri motokuski

    On siinä kiviseen maahan jukertamista putkella.

    kuusessa ollaan

    Oma havainto on se, että kunhan potti osuu siihen kohtaan maahan, missä on kosteutta, silloin kasvuunlähtö on parasta. Jos potti väkisin laitetaan kovaan kivennäismaahan, ei juuristo ala kasvamaan niin hyvin, kuin juurien osuessa kosteaan kohtaan…oli se sitten kuntan alla tai mättään sisällä.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)