Keskustelut Metsänhoito Kuusikon ensiharvennus ajankohta

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 128)
  • Kuusikon ensiharvennus ajankohta

    Asiaa hoidetun kuusikon ensiharvennus ajankohdasta

  • Jätkä

    Jeessin haavikon meno ”vituiksi” johtui pelkästään tiedon ja taidon täydellisestä puuttumisesta. Asenteessakin olisi varmasti ollut jo silloin palljonkin korjaamista, puute, joka ei ole parantunut parissakymmenessä vuodessa – Päinvastoin, asenne on kehittynyt koko ajan juuri väärään suuntaan.

    jees h-valta

    Tappiotaatelintallari voi noin tulkitakkin kun haavikon kasvatusohjeita ei moisesta taskuselleristä edes löydy. Homma kehittyy ja näin kasvukauden lopulla taas saa hämmästellä huikeaa vahvuuskasvua. Tuo ei enää lannoitekikoista parane joka on pilalla vaan siihen auttaa vain juuresta poikki laitto ja moninaisine haaroineen e-puukasaan.

    Visakallo Visakallo

    Jälleen kerran lähtivät kuusitukit ensiksi laanilta. Viidelle eri laitokselle näkyy SE:n puiden osoitteet olevan.

    Jätkä

    Visa. Onko kaiki laitokset SE:n vai meneekö vaihtopuuna? Tapa, jota Joovaan kauhistelee ja kadehtii – Niissä kun ALV kulkee puiden mukana, eikä kartuta hänen tiliään.

    Jeessi. Jos ja kun ne sinun rökäle-Haapasi ovat kasvaneet yli kaksikymmentä vuotta, ne ovat rinnantasalta siis yli 40 senttisiä. Näin on, jos kasvatus on edes suunnilleen mennyt niinkuin pitäisi. Joku Jees-mies tässä kevväämmällä leuhki niiden olevan jo 20 senttisiä, eli se jos pitää paikkansa, niin keturalleen on mennyt se palsta.

    jees h-valta

    Muutama vuosi jo siitäkin kun näytinkin kuvat-osiolla mittaamani 28 cm:in vahvuisen haavan rungon. Nyt vain on niin että se kuvio ei ole mikään tasalaatuinen vaan sieltä tuhoutui keväthallassakin kolmesataa tainta muutaman vuoden ikäisinä. Ne istutin uudelleen ja nyt ne alkaa olla myös jonkinkokoisia mutta ei vielä mitään noihin alkuperäisiin verrokkina. Niiden kasvua pitää vielä kotva vartoilla että saadaan motteja tasaisemmin koko peltoheiton alalta. Ei se silti keskiarvoltaan tietenkään ole kuin tuossa parinkymmenen sentin paikkeilla. Mitä olen seuraillut en oikein usko kyllä että kaksikymppinen haavikko tulee olemaan noissa muissakaan kohteissa ihan tuollaista sentään. Mutta aika näyttää jospa sellainenkin pohja olisi sattunut kohdalle jossa se olisi mahdollista.

    Jätkä

    Jo vaatimattomilla sentin paksuisilla vuosirenkailla päästää kahden sentin vahvuuden lisäykseen, jollaisesta Visakallon kuusikoissa on kai ollut havaintoja. Sellaisia kun on kaksikymmentäkin, niin päästään melko tukeviin runkoihin.

    Mutta jos maaperä on vääränlainen ja tiheys liian suuri, niin silloin on vahinko tapahtunut ja massan kasvu on jäänyt jopa puoleen toivotusta.

    Pitäis käväistä Mänttässä katsomassa tehtaan vieressä olevaa haavikkoa. Minun serkkuni asuu siellä eläkkeellä jo, mutta oli aikoinaan  Turkusessa piiripäällikkönä MG:llä. Viime vuonna oli puhetta tuosta Haavikosta ja sanoi sen kasvaneen ”hurjasti” . Malliksi on jätetty vielä osa, mutta kai ne pian senkin listii polttohakkeeksi. Mänttä ei ota enää raakapuuta vastaan ollenkaan – Sellua vain…

    Visakallo Visakallo

    Jätkälle: Omiin laitoksiin ainakin pinolappujen mukaan ne puut näkyvät menevän.

    Jessen haapojen kasvu vaikuttaa minustakin aika vaatimattomalta. Ainakin Virossa haavikot näkyy kasvatettavan harvemmassa asennossa kuin Jessellä. Mikään puu kun ei kasva pyhällä hengellä, vaan maaperässä pitää olla riittävästi ravinteita sekä ravinnetasapaino ja vesitalous kunnossa. Lisäksi pitää olla riittävästi valoa, jotta yhteytys toimii kunnolla. Kuten kesäretkeläisetkin 2017 näkivät, istutuskuusikoihin tehtiin 2. harvennuksia jo 27 vuoden iässä, ja tukkia tuli jo aivan kelvollisesti. Monihan ei siinä vaiheessa ole tehnyt vielä ensiharvennustakaan, ja jos tekee, melkein kaikki on kuitua.

    jees h-valta

    Koittakaa ny muistaa että on kyse puulajista jota ei ole tarkoitus harvennella. On tietty istutussuositus ja sitä olen nourattanut. Kaksikymmentä vuotta kuusikkoa ei myöskään ole kuin muutaman hassun pikkutukin selluhakkuu. Tässä haavalla on kyse päätehakkuun vartoilusta jossa kaksikymmentä kasvun vuotta tulee vasta 2021 täyteen. Ja se vanha alkuperäisistutus on ihan järeää mutta kun siitä alasta pitää vartoilla myös ”jälkiasennetut” jotka ovat jotain kolme-neljävuotta nuorempia.

    Tolopainen

    Myönnä vaan että haavikot oli virheinvestointi, paljon työtä turhan takia. Virheet kannattaa korjata nopeasti, tulee nimittäin vähemmän tappioo. Haavikot on olleet ML:n pölkvisti ideä. Roskapuun kasvatukseen ei kannata rahaa laittaa, kun sille on saatavissa tuottoakin. Haavasta ei kannata sahata edes trukkilavoihin lautoja Suomessa, niitäkin Virosta edullisemmin.

     

    jees h-valta

    En aio myöntää Toloppa tuollaisia. Olen jo silloin laskenut että homma kannattaa koska takuuhinta kuitenkin antaa aivan kunnon vaivanpalkan. Se vaiva on itseasiassa ollut siinäkin peltoheitossa jopa pienempi kuin että olisin kuusta sinne yrittänyt kasvattaa. Jos miehenmittaisen ryönän joukkoon tiputtaa kuusentaimet voi olla varma että talkoita piisaa. Ja sehän tuli naapurin hommaa seurattua todennettuakkin. Istutti 2014 keväällä ja nyt sieltä vasta alkaa syksyllä latvoja hiukan näkyä. Ja on kaivellut niitä esiin ja myrkyttänyt kahteen eri kertaan. Silti aika harvassa näyttää nousevan kuuset. Nyt saan sentään lähivuosina jatkuvasti haapatiliä moneltakin eri kuviolta vuosittain. Tämä peltoheitto alkaa päätehakkuulla mutta saa kasvaa juurivesoista uuden metsän. Sinne toki alkaa jo nyt tulla muutakin puuta koska haapa on sen metsäksi muuntumavaiheen tehnyt aika helposti loppupeleissä. Haapa on automaatti joka toimii kerran alkuun päästyään aika sujuvasti.

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 128)