Keskustelut Puukauppa Laho kelpaa Saksaan

  • Tämä aihe sisältää 20 vastausta, 13 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 7 vuotta sitten AvatarPete toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)
  • Laho kelpaa Saksaan

    Maas.Tul. 17.3 2017

    Pirkanmaan mhy. vie lahoa kuusta Saksaan sahattavaksi. Kovalahoinen kuusitukki kelpaa saksalaisille sahureille pikkutukin hinnalla, suomessa vastaava värivikainen päätyisi polttoon.

  • Planter Planter

    Kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta selvitin erään perikunnan puukauppoja. Kauppaa oli käyty, mutta rahaa tuli yllättävän vähän.

    Mukana oli tuollainen lahokuusierä. Se oli tehty mhy hankintana ja myyty kelpo hintaan. Kun kaivoi laskut esiin,  oli laskutettu: hakkuu, lähikuljetus, kaukokuljetus satamaan (aika pitkä  matka), lastaus laivaan ja välityspalkkio.

    Viivan alle jäi -8€/m3, eli perikunta joutui maksamaan 8€ kiinto, jotta pääsi puista eroon. Täytyi ihan soittaa ja kysyä, miksi noin tekivät. Vastaus oli, ettei saatu muualle kaupaksi.

    Jätkä

    Puutavaralaji lahokuusi1 , taikka lahokuusi2 – olisi ehkä antanut paremman taloudellisen tuloksen.

    Kyllä on ollut Kuusikuitu, Havukuitu, Mäntykuitu, ja Koivukuitu. Niinkuin KAIKKI tietävät, kuusta voi sekoittaa mäntyyn, jos sen laatu ei riitä hiomopuuksi.

    Näitä tehtiin tuolla Jeessin maisemissa ei niin kovin kauvan sitten.

    Tukkikokoinen kuusi, jonka tyvessä on kovaa lahoa, joka on siis maannousemaa, joka loppuu jopa kahden jakovälin jälkeen, on pikkutukin hinnalla todella kannattavaa sahattavaa. Kannattaisi harkita täälläkin,

    Kausen sahan eläkkeellä oleva omistaja kertoi tehneensä parhaan diilin sahatessaan kuusen tyvilumppeja, jotka oli katkaistu kolmimetrisiksi. Parhaat olivat keskeltä lahoja, mutta sanoi oksattoman kuusilaudan olleen uskomattoman hintaista.

     

    sellupölli

    Sellupöllistä on moneksi!

    Enpä ole ennen kuullut että mo pitää maksaa 8e motti jotta pääsee puista eroon! Onko muilla moisesta kokemuksia?

    oksapuu

    Tuosta kovalahotukin kuskaamisesta Saksaan alkoi ”pöllikuskien” tietotoimisto kohkaamaan kesällä 2016. Vaan eipä ollut Mhy:n puita…

    jees h-valta

    Valitettavasti tuo mhy:n rahastus on aivan tolkutonta tuohonkin touhuun. Pitäisi vähän selvittää tosiaan mitä viivan alle jää. Selluun saa sentään pystyynkin kympin motista mutta että jos tulos on plus-nolla tai pelkkää miinusta niin mitä mieltä?

    kuusessa ollaan

    Yhdellä työmaalla ihmettelin laholumppien 3 metrin katkontapituutta, menivät laivalla isompana lastina Romaniaan sahattavaksi. MO sai puista 3 e kuutiolle enemmän, kuin hakkeen raaka-aineeksi. MHY kerää aina laivalastin kerrallaan, jotta rahtihinta on kohdallaan.

    Jätkä

    Siinähän sai MO selkeästi enemmän kuin Jeessi milloinkaan hybridihaavoistansa.

    Kun lumppi on järeä, niin siitä lähtee hienosti lautaa vaikka panelivärkiksi, varsinkin jos sahataan pinnansuuntaisesti- välittämättä sydänpuusta.

    r.ritva r.ritva

    Tuolla metsäpäivässä oli kyse myös tuosta.Tehdään näistä kuljetuspakkauksia ainakin.Mitä muuta.

    ESS-talous-sivulla”-Outo konttipula pilasi sahurien viennin talvella”-Aasiaan ainakin konteissa viedään sahatavaraa.Tuollaisia otsikoita liekö nuo kontti pakkaukset tätä toisarvoista puuta.

    Tolopainen

    Miten konttiin voidaan lastata sahatavaraa ja miksi hyvin pakatut niput pitäisi laittaa konttiin.  Niiden käsittely vain hidastuisi kontittamisesta.

    Jätkä

    Kontit ja sahatavaraniput on sovitettava toisiinsa sopivaksi, Pituus voidaan mitoittaa niin, että kontti tulee pituussuunnassa hyödynnettyä ja kurottajilla pystyy työntämään niput sisään. Suuri säästö tulee siinä, että laiva saadaan konteilla lastattu paljon nopeammin kuin nippuina. Kun laivaa puretaan toisessa päässä, niin aloituspäässä sitä jo täyttä häkää lastataan.

    Konteissa tavara ei kastu läheskään niin paljoa, kuin irrallaan – ollaanhan merellä melko pitkä aika. On tullut laivalasteittain tavaraa vuosien saatossa palautuksena, kun on märkää ja homeistakin.

    Siinä on vitsit vähissä, kun 100 000 kuutiota sahatavaraa tulee takaisin parin kuukauden laivaristeilyltä ja kaiken joutuu maksamaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)