Keskustelut Puukauppa Laho kelpaa Saksaan

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 20)
  • Laho kelpaa Saksaan

    Maas.Tul. 17.3 2017

    Pirkanmaan mhy. vie lahoa kuusta Saksaan sahattavaksi. Kovalahoinen kuusitukki kelpaa saksalaisille sahureille pikkutukin hinnalla, suomessa vastaava värivikainen päätyisi polttoon.

  • kuusessa ollaan

    Noin se sujuu, kun on harjoiteltu.

     

    Jätkä

    Ahtaajat ovat palkkansa arvoiset.

    pihkatappi

    Ahtaajat ovat pysäyttäneet satamat sen verran useasti, että luulen ettei Suomeen haluta ammattiliittojen ahkeruuden takia tuoda esim sitä sähköauto tehdasta. Siellähän kuului olevan normi työpäivän pituus 12 tuntia.

    Puuki

    Tukkipuiden erottelu niiden arvon ja sahaussaannon mukaan on melkein kokonaan unohtunut Suomessa. Esim. arvokkaita suuria tyviä voi mennä sellunkeittoon ja samoin jo pienen lahopilkun tyvi ei kelpaa sekään tavalliselle sahalle.  Tukit erotellaan ostajan toimesta lopulta, mutta tarkempi erottelu toisi lisäarvoa myös myyjille.

    Arvon väheneminen koskee jalostushyötyjä ja kantohintoja. Jo yksi sellupuukasaaan puitu ½-kiinnon 3 m:n pölli vähentää kantohintaa n. 20 €  ja aika paljon saisi arvokasta pintalautaa tms. jos vain jätäisi keskipulikan sahaamatta.

    Lehtikuusikin pitää sahata jättämällä heikkolaatuinen nuorpuu keskeltä pois, jos puusta aiotaan saada kunnon tavaraa esim. lahonkestoa vaativaan kohteeseen.

    Erikoispuiden hyödyntäminen on Suomessa jäänyt bulkkitavaran tuotannon jalkoihin muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

    Jätkä

    On totta, että hyviä, järeitä tyvitukkeja on lykätty kuituun ja jopa lahokuituun pikkuruisen sydänlahopilkun takia. Tukin laatuvaatimuksissa kun lukee: Lahoa ei sallita.

    Ihan tavallisessakin sahauksessa pieni tyvilaho voitaisiin hoitaa sahattaessa normaalitavalla ydin halki ja tasaamalla lahovika tyvipäästä pois. Eri juttu olisi, jos joku älyäisi sahata Järeästä kuusentyvestä ikkunakantellit, jolloin sahauspintojen kanssa samaan läjään joutaisi keskeltä kartion muotoinen pala, jossa olisi niin sydänhalkeama kuin tyvilahokin. Ja yhdellä 75 x90 millisellä soirolla tulisi koko pölkky maksettua.

    Kantellisahurit hakevat pienemmänkin erän, kunhan vaan saavat kaupat. Suurpuunjalostusteollisuus ei ole lainkaan halukas myymään piensahureille erikoispölkkyjä.

    r.ritva

    Valottava kuva kuusessa ollaan.

    Tuossa manitsemassani jutussa Aasian konteista niin pohtivat josko veisi irtotavarana mutta siellä on totuttu konttikuljetuksiin.Junallakin vieneet Venäjän kautta mutta siellä hinnat siellä nousivat rajusti,ettei sekään sovi.

    Voisko joku kertoa miksi tai mitä tehdään kuusikuidusta joka on neljämetristä.Mielestäni kolmemetristä on vuosia tehty.Ymmärtäisin,että kuidun hinnalla saadaan johonkin muuhun käyttöön halvalla.

    Kertoi tuttava.Kun jo homma on hoidettu.

    Jätkä

    Jos kuusikuitu on katkottu nelimetriseksi, niin sehän on kuusikuitua, ellei sitä ole tehty esim parruksi. Periaatteessa kuitupuuna ostettu tavara pitää laittaa kuiduksi, muuten kyse on vähintään huijauksesta.

    Hiomokuusi katkaistaan yleensä poikkeaville mitoille, koska sen täytyy tehokkuuden nimissä täyttää hiomarumpu. Jonkin verran on tasauspätkää ollut tehtaalla, mutta nykymotot mittaavat katkonnan aika tarkasti.

    Kuitupuu voidaan tehdä 2,5 metrisestä vapailla pituuksilla aina tavoitepituuteen asti, joka voi olla jopa kuusi metriä.

     

    Metsuri motokuski

    Me teemme nykyään myös hiomokuusen vapaalla katkonnalla välillä 27 dm – 48 dm . Tosin yli 16 cm halkaisijalla olevat hiomokuuset katkotaan 3 m pätkiin tehtaan pyynnöstä.

    Jätkä

    Taitaa nuo vapaat pituudet mennä Kuumahierre – tai Kemikuumahierretehtaaseen, josaa puu haketetaan ja se jauhetaan hierteeksi kuumennettuna. Tuo Kemi – tarkoittaa kemikaalien käyttöä lämmön lisäksi.

    Hiomokuusi on hieman eri juttu. Se katkottiin ennen 24 dm pitkäksi, katkaistiin tehtaalla keskeltä ja ladottiin huomakien päälle, jota vasten ne painettiin mekaanisesti.

    Hiomalla tehdään edelleenkin paperia, vaikka hiertäminen on halvempi ja tehokkaampi keino.

    Pete

    Tolopainen, maailma on ihmeellinen. Oletko miettinyt, että konttitoimituksia käytetään mahdollisesti siksi, että se on a) edullisempaa, b) asiakas haluaa tavaran konttirahtina vaikkapa jatkokuljetusten järjestämiseksi. Sontaluukun reiästä katsottuna moni asia tuntuu erikoiselta.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 20)