Aika kunnioitettavaa aktiivisuutta, vaikka moni eri mieltä kaverin kanssa onkin. Mutta nyt nähdään, mihin maataloustraktorista on. Tai olisi, jos maailma olisi toisenlainen.
Pisteet sitkeyden ja iän kunniaksi,muutoin ei taida uutta asiaa olla,Vaara ja Lähde ovat jääneet omien päähänpinttymiensä vangeiksi,se heille suotakoon.
Tohtorinväitös voi olla ihan puuta heinääkin kunhan se on tehty oikeaoppisesti.Eräs metsiensuojelukiistoissa kunnostautunut naisihminen väitteli tohtoriksi metsien suojelun kustannuksista.
Hän oli tehnyt kyselytutkimuksen jos suurin piirtein kysyttiin että paljonko olisit valmis maksamaan jos esim naapurisi metsät suojeltaisiin.Ja tietysti suomalainen on tämmöisessä tapauksessa valmis käyttämään mielikuvitusrahaa varsin avokätisesti.
Tämän vastausten keskiarvon kun sitten kertoi veronmaksuikäisten kansalaisten määrällä ja vertasi sitä vuosittain suojeluun käytettävään budjettirahoitukseen oli väitös se että metsien suojelu on todella edullista ja kansalaiset olisivat valmiita suojelemaan nykyisestä moninkertaisen määrän metsiä.
Sanomattakin on selvää että tohtorinväitös meni läpi että pätkähti.
Metsäalan perusongelma on metsänhoitajien taloudellisen osaamisen puutteellisuus. Ammattikunnan biologiaan painottunut koulutus ja kulttuurin perinteet ovat ylläpitäneet metsänhoidon korostunutta asemaa ja metsätalous yritystoimintana on jäänyt taka-alalle.
Puutteellinen liiketaloudellinen osaaminen konkretisoituu tehokkuuden väärinymmärtämisenä. Tehokkuus ymmärretään metsäalalla määrätehokkuudeksi kustannustehokkuuden sijasta; puunkasvatuksessa m3/ha ja puunkorjuussa m3/työtunti. Taloudellinen tehokkuus, kustannukset kuutiometriä kohden, jää toisarvoiseksi.
Tehokkuuden väärinymmärtäminen on tuonut mega-luokan vinoutumia metsätalouteen. Maataloustraktorit syrjäytettiin puunkorjuusta 1960-luvulla ja tilalle tuotiin metsätraktorit, vaikka maataloustraktorit taksataulukoidenkin mukaan olivat metsätraktoreita edullisempia. Tehokkuuden mittaaminen kuutiometreillä ei ota huomioon koneiden pääomakustannuksia.
Väärinymmärretty tehokkuus edellyttää metsänomistajan syrjäyttämistä puunkorjuun hallinnasta, sillä metsänomistaja korjuutyön ostajana ei kysy määrätehokasta, vaan kustannustehokasta korjuutyötä. Puunkorjuu otetaan metsäyhtiöiden hallintaan puun pystykaupalla. Pystykaupassa metsäkoneiden kallis korjuutyö myydään metsänomistajille piilotetusti puukauppaan sidottuna.
Metsäyhtiöillä ei ole maksajan vastuuta korjuun kustannuksista, sillä ne peritään puunmyyjiltä. Kustannukset vähennetään etukäteen puunmyyjän bruttotulosta, puun tehdashinnasta. Puun myyjä ei tiedä bruttotuloaan eikä siitä vähennettyjä kustannuksia.
Metsänkäsittely on alistettu metsäkoneiden vaatimaksi avohakkuuksi ja metsänviljelyksi. Kallis avohakkuu/viljely yhdessä kalliin korjuutyön kanssa on vienyt metsätalouden kaaoksen tilaan niin tuotantotoimintana kuin metsäluonnon käsittelynäkin. Kaaos piilotetaan massiivisella tiedotuksella ja teknisesti tehokkaiden metsäkoneiden työnäytöksillä. Mainostamisen ja tulosten ristiriidassa metsäala muistuttaa keisarin uusia vaatteita.
Kustannustehokkuus ja määrätehokkuus lienevät hieman sukua toisilleen ja ovat kummatkin tavoittelemisen arvoisia.
Voiko olla niin, että suuriin massoihin perustuva mekaaninen ja kemiallinen metsäteollisuutemme, jonka yksi sitoutuneen pääoman hallintakeinoista on nopea ja tehokas korjuu, olisi omalla ostokäyttäytymisellään ohjannut urakoitsijoita yhä tehokkaampien ( ja kalliimpien) koneiden hankintaan? Voiko tämä tehokkuus samalla olla myös metsäomistajalle lankeavaa kustannustehokkuutta pienentyneen työvoiman tarpeen (valitettavasti näin tuppaa käymään kaikkialla) ansiosta?
Kustannustehokkuus yksittäisen metsänomistajan kannalta voi olla maksimissaan ostopalveluina motoyritykseltä. Toinen todennäköinen kustannustehokkuusmaksimi on itse omilla kuoletetuilla koneilla tehtävä työ, lähtien siis oletuksesta, että itse korjuuketjuun ei tarvitse enää investoida.
Pohjimmiltaan kai kyse on työvoimakustannuksten ja investointikustannusten suhteesta. Suomessa työ muuttuu joka vuosi kalliimmaksi osittain palkkaratkaisujen ja inflaation kautta, mutta myös kovasti armas valtiokoneistomme yrittää pitää yllä jo kauan aikaa sitten liiallisuuksiin kasvanutta julkista sektoria. Tämän maksamme me kaikki yhä kohoavina veroina. Suomen Pankin ennusteen mukaan veroaste nousee 55%:iin n. 10 vuodessa.
Onko meillä silloin enää varaa työllistää ketään ?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.