Keskustelut Metsänhoito Lepän siirtoistutus

Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Lepän siirtoistutus

    Vuosi sitten uudistetulle alalle on jäämässä aukko kosteammalle kohtaa. Pihalla on lepän taimia runsaasti.

    Mitäs studiojoukkue sanoo lepän siirtoistutuksesta? Millaiset juuret on 10-40 cm korkeassa lepän taimessa?

    Eihän siirtoistutuksessa mitään järkeä ole jos laskee työlleen arvoa, mutta kun metsä on sellainen touhuamispaikka…

  • Jätkä

    ”Tervaleppää?”

    Perassic Park

    -no jos on virtaa tekijässä, varmasti hyvä teko monimuotoisuuden hyväksi.

     

    Puuki

    Juurten koko selviää lapiomenetelmällä.  Mitä suurempi puu sitä isommat juuret on pääsääntö.

    Lähteehän ne noin pienet lepän taimet kasvuun, kun paljon isommatkin siirretyt puut onnistuu juurtumaan. Tervaleppä ei hätkähdä keväällä märästä kasvupaikastakaan.

    Kasvatin muutamia mustakuusen taimia ja makedonianmäntyjä siemenistä.  Talven kestivät penkissä, kuuset avomaalla ja männyt jotka selvisi oli myyräsuojasuppiloiden sisällä suojassa.  Siirto lopulliseen kasvupaikkaan vasta, kun ovat vähän suurempia.

    Mardy

    Jos kasvupaikka on vähänkään sopiva, niin helposti onnistuu. Itse siirsin mökkirantaan lapiollla kantaen alle puolimetrisiä näkösuojaa tuomaan.

    Korpituvan Taneli

    Kummasta nyt olikaan kyse tervalepästä vai harmaalepästä?

    Jos haluaa tervaleppää istuttaa siinä mielessä että niistä tehdään joskus paneelia, niin voisi jopa ostaakkin taimet. Siirtoistutuskin voi onnistua, kun huolella tekee ja pienillä taimilla.

    Harmaaleppää jos haluaa näkösuojaksi tai polttopuu tarpeiksi, niin voihan niitä taimiakin siirrellä. Harmaaleppä lähtee kyllä kasvamaan niinkin että katkoo oksia isommasta lepästä ja tökkii niitä maahan. Jopa lehtisilmuttomat leppäkepitkin lähtevät kasvamaan kunhan on vain sopiva kostea paikka. Nämä oksaistutukset paras tehdä syksyllä tai sitten keväällä heti kun routa on sen verran sulanut että siihen oksan saa pystyyn. Tällä menetelmällä tulee kyllä herkästi lahovikoja, mutta jos ei olla sahapuuta kasvattamassa, niin hällä väliä.

    Terveisin Korpituvan Taneli

     

    Tomperi

    Tervalepän kasvatus näyttää olevan varsin vaikeaa, olen törmännyt useisiin tervaleppäviljelmiin jotka ovat sataprosenttisesti tai lähes sataprosenttisesti epäonnistuneet.  Harmaalepän taimen tai juurivesan kantovesan jos siirtää ja se epäonnistuu niin se on ihme, tietytsti jos täysin kuivalle paikalle istuttaa riski on olemassa, olen näkösuojaksi istuttanut tällä tavoin

     

    Puuki

    Ihme on jos tuon nimisen taimen saa siirettyä . Löytää pitäisi se ensin.

    Nimi näemmä korjattu, no problems anymore.

    Perassic Park

    Menestyykö leppä muuten turvemaalla? Kostean paikan laji kun lienee.

    Visakallo

    Huonosti tuntuu leppä turvemailla viihtyvän. On enemmän rehevien kivennäismaiden laji. Onko muuten harmaalepän suojelemiseksi tehty vielä mitään Suomessa? Jos joku puulaji on meillä vähentynyt, niin se on harmaaleppä, ja se on tapahtunut nopeasti muutamassa vuosikymmenessä. Laiduntamisen loppuminen ja maatalouden muutokset hävitti laajemmat lepikot. Suomen ympäristöjärjestöt, vihreät ja EU:n komissio näkyvät nukkuvan tämän asian suhteen. Toisaalta sen ymmärtää, sillä nuorempi polvi ei ehtinyt tällaisia lepikoita juuri nähdäkään. Niitä näkee vain vanhoissa Suomi-filmeissä ja valokuvissa.

Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)