Keskustelut Metsänhoito Lesket tuhoavat metsänkasvatuksen

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 19)
  • Lesket tuhoavat metsänkasvatuksen

    Niin kauan kuin muistan niin miehet ovat pitäneet huolta tulevaisuuden maista ja niiden rakenteesta. Nainen on kasvattanut lapset ja siirtänyt sen oman tiedon myös lapsilleen.

    Tämä kierto on ollut ja mukaillut ihmiselämän normaalia kieroa, eli ihmisen kiertoa. Kuvitelma n. 25 vuoden kierrosta.

    Minun kohdalla se ei toimi. Anoppi haluaa pitää kiinni koko hallintaoikeudestaan ja nyt 82 vuotiaana päättää miehensä metsistä.
    Lapset ostavat käytettyjä polkypyöriä ja miettivät miksei joku ymmärrä antaa elämän jatkua

  • A.Jalkanen

    Meillä oli sama ongelma. Ratkaisuksi muotoutui yhtymän purku. Nyt kukin hallitsee omaa palstaansa.

    Korpituvan Taneli

    Eli ongelma ei niinkään ole metsänomistajien ikääntyminen, vaan näiden ikääntyneitten perikunnat.

    Tuo hallintaoikeuden pidättäminen on niin hankala asia että se pitäisi lailla kieltää. Nuoripolvi saa siinä vain harmeja ja riesoja. Kukaan osapuolista ei edes oikein ymmärrä mitä on sovittu.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Eiköhän se sieltä S.J:kkin tipahda kuin manulle illallinen kun aika on. Kyllä se polvi on oikeutettu omistaan kiinni pitämään.
    Ja kiire pois. Minulla omakohtaista kokemusta juuri perinnönjakokiemuroista ja kaikkein eniten on ”jurppinut” sisarusten pirunmoinen kiire saada kaikki pois pesästä.
    Edes huonekalut ei saa olla rauhassa myytävässä osakkeessa.
    Olisi vain mukavampi esitellä välittäjän kalustettua kuin tyhjiä kuluneita seiniä. Ei se metsäkään siellä niin paljon huonone etteikö siedä varrota ”tuuletusta”.

    tamperelainen

    Jos lesket pyrkivät yksinvaltiaasti hallitsemaan metsiensä omistusta niin he eivät myöskää myy metsää.Tilanne on tulevaisuuden perikunnalle plussaa ja myrkkyä kansantaloudelle.
    Toisaalta tiedän useamman perikunnan,joka ei 15-20 vuoteen ole myynyt metsää eikä tehnyt ensimmäistäkään metsänhoitotoimenpidettä.Vika ei aina siis ole anopissa

    jees h-valta

    Kyllä tuo A.Jalkasen malli mielestäni toimii edelleen erittäin hyvin. Jaetaan ja hallitaan. Kun se aikanaan jälleen siitä tilakauppojen myötä liittyy johonkin isompaan. Ja saattaa olla hyvä ponnahduslauta juuri aloittavalle ja haluavalle perilliselle.
    Muut jotka ei ole kiinnostuneita yleensä myy pohjineen aika nopsaan.

    Korpituvan Taneli

    ”Vika ei aina siis ole anopissa ”

    Ei suinkaan. Perikunnasta löytyy aina yksi viherpiipertäjä tai sitten perinteitten kunnioittaja, joka sanoo että metsänmyynti on köyhtymisen merkki.

    En tiedä onko se nyt niin edullistakaan niille, jotka sitten joskus metsänhoidon aloittavat. Jos metsä on ennestään vähän tylsällä kirveellä hoidettu ja sitten siihen pannaan 30 vuotta koskemattomuutta päälle, niin kyllähän siellä on jo melkoisesti luonnonpoistumaa.
    Hankala tilanne jatkajalle, kun koko metsä on kerralla kiireellisen uudistuksen tarpeessa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Pähkäilijä

    Taneli kirjoitti,

    Hankala tilanne jatkajalle, kun koko metsä on kerralla kiireellisen uudistuksen tarpeessa.
    ##############

    Vaihtoehto jota kannattaa miettiä tilanteessa eli loikkaamista suoraan yhden sukupolven yli jolloin seuraavat tekijät pääsevät vielä itsekin jokain päivänä nauttimaan tuloksista.

    Seuraavan suuremman aukkokuvion maapohjan saa täällä teini, tehkööt mitä tahtoo kun itselle siitä ei jää käteen muuta kuin työtä. Silloin yhden sukupolven välistäjätöllä jää pois myös pelkkiä menoja palasesta saavat 😉

    Suden jälki

    Appiukkoni teki kaiken SUKUmetsiensä eteen ja nyt VIERAASTA suvusta tuleva anoppi taas tekee kaikkensa, jpotta suvun teot unohtuu.
    HÄN 82 vuotias haluaa osoittaa elävänsä ja hallitsevansa 5 oo oo omaisuutta-

    Suden jälki

    En edes kysy onko tämä väärin vaan sanon että on.
    On väärin mrtsätaloutta ja nuorempia kohtaan, jotka haluaisivat hiestä riippumatta tehdä oman maailmansa
    miten voisin sen paremmin sanoa.
    Moni vanha akka ei ole koskaan tehnyt metsänsä eteen ja ei edes ymmärrä asiasta mitään. Siksi jättää metsänsä hoitamatta ja keskittyy muuhun.
    Minun anoppini tuo perunalaatikkoa 3 kg ja siitä menee roskiin 2 kg.
    Vanhin sisko haluaa museoida jostain syystä entisen kotinsa.
    He haluavat perustaa osakeyhtiön

    Timppa

    Älkää nyt sentään kaikkia vanhoja naisia mollatko. Minun äiti-vainaani myi lähes 90-vuotiaaksi perikunnan metsistä puuta aina, kun pitikin. Sai muuten hyvät hinnatkin. Soitteli toisille ”vanhoille naisille” ja myös MHY:n kavereilleen ollakseen tietoinen oikeasta hintatasosta.

    Opetti kerran erästä ostajaa. Totesi, että ostotarjous on liian halpa, mihin ostaja totesi, etteihän hän omaa tarjoustaan muuta. No, äiti totesi, että niin kauan on hintaa nostettava, että myyjäkin sen tarjouksen hyväksyy, muuten ei kauppa synny. Eikä tehnyt kauppaa, vaikka puut olivat melkein ostajan firman tehtaan portilla. Ostaja siinä kyllä selvästi aliarvioi mummua. Äiti sai toiselta ostajalta sitten paremman hintatarjouksen ja teki kaupat.

    Toki tietysti on toisenlaisiakin tapauksia. Onko sitten syitä ”sysissä vai sepissä”, niin se ei tietenkään ulkopuolinen tiedä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 19)