Keskustelut Metsänhoito Liian syvään istutus

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Liian syvään istutus

    Merkitty: 

    Tuossa toisessa keskustelussa esitettiin, että kuusen tainta ei saa istuttaa hienossa kivennäismaassa (=hiesu ja ilmeisesti savi) liian syvälle eli oksia ei saa mennä maan alle. Perusteluna oli kuoren lahoaminen.

    Itse olen aina ja joka paikassa istuttanut mahdollisimman syvälle.

    Mikäs on studiojoukkueen käsitys? Onko syvälle istuttamisesta haittaa?

  • Ukkopekka

    Itse olen ollut käsityksessä, ettei sitä oikein voi istuttaa liian syvälle, kunhan latvasilmu vaan jää pinnalle. Lahoamisia en ole kyllä tutkinut. Kasvuunlähtö on ollut käytännössä yhtä hyvä syvään poljetuilla kuin muillakin. Ja ei rouste nosta pintaan niin herkästi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pintaan istuttaminen on varmaan haitallisempaa kuin syvään istuttaminen. Pääosa neulasista saisi kuitenkin jäädä maanpinnan yläpuolelle jotta yhteytys onnistuisi myös vanhoilla neulasilla.

    Panu Panu

    Tässä yli miljoona taimea istuttaneen kaverin näkemys istutussyvyydestä yleisesti:

    Äkkiseltään tuntuisi, että varsinkin hienojakoisessa maassa taimet pitää saada syvälle roustevaaran takia.

    Tomperi

    mikään ei kasva hiesussa, ei edes puun juuret, varsinkaan taimen juuret hyvin, käykää vaikka lapion kera tutkimassa.   Kuusta ei voi istuttaa liian syvälle, ei haittaa vaikka oksia menee maan sisään, en viitti kysyä A.Jalkaselta vaan vastaan itse.  Miksi kuusta ei voi istuttaa liian syvälle?  Kuusi on ainoa suomalainen havupuulaji joka lisääntyy myös suvuttomasti esimerkiksi jos rinteessä painuu oksa maata vasten ja siihen päälle kasvaa hiljalleen sammalikko oksan päälle siis ja oksan kärki on ilimanalassa kaiken aikaa, siihen kasvaa juuret ja jos varsinainen kuusi kaadetaan oksa jatkaa kasvuaan. Näitä ei näe istutetuissa metsiköissä. Siis jos neulaset jää osittain maan sisään niihin kasvaa juuria….  siis jos päätesilmu kasvaa ilmanalassa ei syytä huoleen.  Hiesumaat jotka ovat niin sanotusti helpoten pieleen meneviä epäonnistuneita uudistuskohteita johtuen pintaan istuttamisesta ja virhellisestä mätästyksestä.

    Hiiesukoiden maanmuokkauksesta oikeaoppisesti puhui Metsliitossa Mauri Tamminen. Eläköitymisen myötä hänenkin oppinsa unohdettiin ja pois pyyhittiin jopa Metsäliiton mailta.  Toinen viisas neuvvoja aikoinaan oli Jukka Valtonen tai Valtanen, Muhoksen tutkimusaseman johtaja.  Nykyään suurin asiantuntija kaikkinen virheineen on kaivinkoneenkuljettaja, metsännhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijaa lainaten: ”jos niitä menee neuvvomaan ja ohjeistamaan saa olla ilman maanmuokkaajaa….”

     

    Väärin muokatussa maassa ei kasva edes kuusi muuten kuin useamman vuoden jurottuaan.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tomperi pitää suotta kynttiläänsä vakan alla; jos tietää sen ohjeen miten hiesu muokataan oikein niin kertoisit muillekin? Sekoittamalla pintamaa ja hiesu keskenään vai miten?

    Puuki

    Hyvin kasvaa hiesussa yleensä kaikki puulajit ja  savessakin kuuset.  Jokin muu ongelma voi olla kyseessä kuin maalajista johtuva, jos ei kasva. Laikkumättäiden pitää olla sopivan matalia jotta taimen juuret yltää kivennäismaan alapuolelle, muuten ei onnistu kunnolla.

    Ja tuupataan sitten kahvaa myöten se putki. Istustusputki meinnaan, jotta taimi on tarpeeksi syvällä.

    Panu Panu

    Mulla on koivikko savimaalla. Seassa oli alunperin mäntyä, ne kasvoivat kovaa ja suurimmaksi osaksi huonolaatuisiksi, siksi ne on nyt poistettu. Alle on tullut kuusta ja sekin tuntuu kasvavan hyvin. Vain koivut kasvavat hieman nihkeästi mutta kyllä niillä päätehakkuu lähestyy kun on 60-luvulla istutettu.

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)