- Tämä aihe sisältää 25 vastausta, 10 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 12 vuotta sitten toimesta.
-
Liito-oravat muuttaneet kaupunkiin
Onko liito-oravien suojelu ollutkin turhaa:
Liito-oravan elämästä kaupungeissa on saatu uutta tietoa Kuopiossa. Radiopantatutkimuksen mukaan oravat liikkuvat taajamissa useiden kilometrien matkoja ja pystyvät muun muassa ylittämään moottoriteitä.
-Teiden ylittäminen puurivien avulla ja pihapuissa liikkuminen eivät näytä olevan liito-oravalle mikään ongelma. Jos kaupungin keskelle on jätetty metsälaikkuja, kyllä orava pärjää siellä ja pystyy lisääntymään, väitöskirjaa liito-oravista Helsingin yliopistoon valmisteleva Sanna Mäkeläinen sanoo.
Suomessa kanta-arviot vaihtelevat 100 000:sta 300 000:een. Kuopion lisäksi ”lentävät rukkaset” ovat sopeutuneet elämään taajaman liepeillä muun muassa Tampereella ja Vaasassa.
Yle-Uutiset
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.