Keskustelut Tekniikka Logbullet

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 82)
  • Kalle Kehveli

    Jos tuollaisella koneella saisi tehdä tuntiveloituksella töitä kaupungille ja yksityisille, niin mikä ettei. Pitäisi olla töitä ja saada vielä rekisteriin.

    Jätkä

    Tuo kone on varmaan aivan verraton tuollaiseen puuhastelukäyttöön. Mutta vaikea on keksiä mitään sellaista, missä voisi olla oikeaa urakointia, jossa tienaisi käyttökustannusten lisäksi korot, kuoletukset ja vielä kuskin palkan.

    Jotain hirviaitojen pystytysprojektia voisi tehdä, missä kuskataan tolppia ja aitaverkkoa joskus hankalistakin kohdista ja laskutus on tuntiperusteinen.

    Alkaa sähköyhtiöiden urakoitsijoilla olla sen tasoiset koneet, joilla pääsee paikkaan kuin paikkaan ja myös maanteillä liikkumaan.

    Noista pikkuleluista kuitenkin järkevää ja hyvää suunnittelua ja rakennustaitoa osoittava kone. Hinta-laatusuhde on hyvä.

    jees h-valta

    Pitäsiköhän alkaa jälleenmarkkinoijaksi kyseiselle kun jätkäkin arveli että aitahommiin hyvä kone. Satakunnassahan ei ilman aitaamista kannata istuttaa kuin kuusta. Jossa tullee varma tuho siinäkin. Sekä kauriit että tuleva tyvilaho hoitaa senkin. Eli markkinat Satakunnassa tosi kovat kun taimetuksia tehdään kuitenkin tuhansilla hehtaareilla. Paljonkohan hän vuodessa pystyy rakentelemaan?

    Puuki

    Tr:n metsäperäkärryyn menee 3-5 kiintomottia puuta kerralla . Ei Logbulletilla kannata muuten kuin harrastusmielessä, kun hinta on tuo.   Hyvä puoli siinä on ensiharvennuksilla kapeat ajourat ja kevyen koneen pieni pintapaine.  Loikkarilla ja perävaunun irrotusmahdollisuudella siitä saisi tr-mönkijän korvaajan myös muussa ajossa.

    tamperelainen tamperelainen

    Onkohan Logbullet valmistajalla Pekka Syväsellä mitään linkkiä loimaalaiseen Syväsen Konepajaan(myytiin 1984 Manconille)? Varusti traktoreita kaivureilla yms.Oli aikoinaa Loimaan suurimpia työnantajia

    Puuki

    Pienten metsäkoneiden parhaat käyttökohteet on  ensiharvennuksilla. Myös pehmeillä mailla harvennuksilla.   Muutaman tonnin kokonaispaino ja  8 renkaiset koneet  ei riko maan pintarakennetta kovin helposti eikä aiheuta maaperän tiivistymistä yhtä paljon kuin painavat koneet.   Ylileveätelaiset isot koneet sopii myös pehmeille maille mutta vain myöhemmille harvennuksille ja päätehakkuisiin niiden vaatimien leveiden ajourien takia.    Myös ketjutetut leveät renkaat saattaa toimia jopa paremmin kuin 2-kertainen telavarustus joka voi rikkoa käännöksissä helpommin maanpinnan ja aiheuttaa ajouravaurioita.

    mulle

    Mielenkiintoinen metsäkone viritys tää.

    isotee

    Kolmellakympillä saa jo kelpo ajokoneita, vaikka pikku-timberin 810:n joka sopii metsurihakkuille mainiosti. Pikkuisen erilainen hyökkäyttää ojan yli kasaa kohti kuin Logbulletti. Naapurin urakoitsija-reiskalle satanen tai konjamiinipullo tumppuun niin se siirtelee Timberiä palstalta toiselle eikä tarvi Avensiksen, telikärryn ja Logbulletin kanssa taistella.

    Lelut on leluja. Mönkijä on paljon hauskempi ja sillä ajelee samat puut kuin Bulletillakin.

    Per Ä Reikäs

    Minun naapuri kun edes mitään pulloakaan anna( Vaikka työkseen euroopas käy)ensin tuli kymmenet kiitokset,sitten sadat,sitten tuhannet ja sen jälkeen loppu naapurin apuni.

    Omia puitani vain ajelen.

    Per Ä Reikäs

    Kenenkähän kone liikkuu pelkillä kiitoksilla,tai kalasopalla?

    Rahalla kyllä.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 82)