Keskustelut Metsänomistus Maahan muuttajat ja metsä ala

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 23)
  • Maahan muuttajat ja metsä ala

    Olli Immonen nosti tyhjästä esiin asian jonka ääneen lausuminen sai osan kansasta raivon valtaan.
    Ihmettelin muutaman päivän uutisointia ennenkuin luin ko. kirjoituksen.
    Siinä ei ollut mitään mikä ei olisi ollut ennestään tiedossa.
    Kun kansanedustaja julkilausuu monien mielessä kytevän asian, joka julkisessa keskustelussa on tabu, ihmetyttävät poliittisten päättäjien reaktiot tilanteessa.

    Mutta asiaan. Osa maahanmuuttajista on luku- ja kirjoitustaidottomia ja heiltä puuttuu myös ammattitaito.
    Olen miettinyt että kun maahanmuuttajista valtaosa on työttöminä miksei heille kelpaa työt metsäalalla.

    Tyyppiesimerkki on jokamiehenoikeuksia polkeva villien luonnontuotteiden keräily. Tätä varten joka vuosi lennätetetään joukko marjanpoimijoita kauko-idästä.

    Puolet maahanmuuttajista on työttömiä, puhumattakaan kantaväestön puolesta miljoonasta työttömästä.

    Vielä toistaiseksi jokamiehenoikeudella saa tehdä bisnestä. Eikö olisi parempi että maassa jo asuvat tekisivät rehellistä työtä.
    Vai estääkö työvoimaviranomainen kannustinloukuillaan tämänkin mahdollisuuden?

    Mutta myös muu maaseudun kausityö teeteään erikseen tuodulla työvoimalla, kausi siirtolaisilla.
    Miksi?

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Savossa ainakin paikallinen nuorempiväki kai jäykkäselkäisiä,ei marjojen poimintaan rupea kyyristelemään.Kotoperäiset marjastajat keski-ikäisiä ja eläkeläisiä, joukossa selkävaivaisia,sydänvikaisia tai muutoin sisukkaita.Tai-poimijoita satakunta tuli jelppimään,ettei marjat kypsy liikaa ja mätäne metsiin kuntamme alueella.

    koivunkaataja

    Maahanmuuttajat eivät ole kotimaassaankaan raskaan työn raatajia – miksi sitten täällä.

    jees h-valta

    Abietisin kysymys kyllä hyvinkin aiheellinen. Miksi tosiaan ei vaadita kausityöhön pakolaiskeskuksissa makooksivaa muonavahvuutta?
    Yleensä suomalaisen on leipänsä eteen tehtävä työtä pääsääntöisesti joten samaa voi vaatia tänne rynniviltä pakolaisilta. Voisi jopa rauhoittaa tunkua. Mutta kun on sossarien pilaama järjestelmä ottaa aikansa ennenkuin saadaan tolkkua kehiin.

    torppari

    aika pitkälle suomessa jo hoitaa metsätyöt ”maassa kävijät”
    raivaukset, istutukset, motohommat

    Portimo

    Ottamatta kantaa itse asiaan, olen huolissani sanavapaudesta. Onko niin, että Suomessa on vain yksi totuus, josta ei voi keskustella. Ei vaikka henkilö on kansan äänillä valittu edustaja.

    Sitten toinen asia on se, että hallitus suunnittelee kansalaisten valitusoikeuden supistamista, koska valitusten käsittely kestää vuosikausia. Esim. hallinto-oikeudessa menee yli vuosi ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa tämän päälle puolitoista vuotta. Tämähän on vain oikeuslaitoksen heikkoutta, että jutut ovat ruuhkautuneet.

    Tuomioistuinlaitoksen resursseja pitäisi lisätä niin, että suma saadaan purettua. Hallinto-oikeuksien tuomioiden taso on niin kirjava, että muutoksenhaku korkeimmasta hallinto-oikeudesta pitää olla aina mahdollista. Kyseessä on myös metsänomistajille oleellinen asia esim. metsälain soveltamisessa ja kaavoitusasioissa.

    Pähkäilijä

    http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1437969951592.html

    kaikkien työttömien kanssa ei olisi edes kielimuuriakaan työhönopastuksen suhteen ja oletettavasti ovat sekä luku että kirjoitustaitoisia.

    Sosiaaliturva on vielä hyvässä kunnossa velkarahalla ja siksi meillä on baltiasta metsurit, Ukrainasta ja Thaimaasta marjojenkerääjät, sossupummit kotimaasta, Etelä-Euroopasta (Albania nousussa), Afrikasta ja Lähi-Idästä.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Koska raivauksia ei ole tarjolla. Ei ihmisten metsiä voi väkisin hoitaa. Ei sillä etteikö tarvetta olis ja mahdollista tuplata raivaukset. Tarvittaisiin pakkokeinoja, että raivauksia tulisi tarjolle.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Pitänee vielä palata aloittajan ensimmäisiin lauseisiin.
    Nyt muutama tuhat höyrypäätä osoitti mieltään ja mitä vastaan?
    Sitä vastaan että kansanedustaja varoitti meitä monikulttuurisuuden vaaroista ja epäkohdista. Tosin kielenkäyttö oli vähän ajattelematonta, mutta asia sinänsä vahvaa asiaa.

    Puhutaan suvaitsevaisuudesta ja muusta kauniista. Tosiasiassa ei hyväksytä eriävää mielippidettä, vaan lyödään rasisti leimoja summittaisesti sinne tänne. Buuataan eriävän mielipiteen esittäjään pois puhujapöntöstä. Täten siis taataan tasapuolinen ja moniarvoinen keskustelu. Eli saa esittää vain monikulttuurisuutta ihannoivia kannanottoja. Se on sitä nykyaikaista avointa kansalaiskeskustelua se.

    Jotenkin tuntuu että perussuomalaiset kansanedustajat ovat joutuneet vain silkkaa rehellisyyttään merskynsilmään jota tämä meidän täysin kritiikittömäksi löyttäytynyt mediamme innolla pyörittää.

    Pienenä kuriositeettina voisi mainita että tänään ryhmä ”saamelaistaiteilijoita” julistatui Suopunki terroristeiksi. Heillä oli käytössä laillista kaivosteollisuutta vastaan kaikki sotimisen terminologia tulilinjoja myöten. Eikä kukaan paheksu mitenkään heidän käytöstään. Siinä oli kuitenkin se ero että he sotivat lailliset luvat saanutta elinkeinoelämää vastaan ja lisäsivät näin moniarvoisuutta yhteiskunnassa. Tämä perussuomalainen kansanedusta vain toi oman ja valitsijoidensa huolen julki nykyajan pyhästä lehmästä eli monikultuurisuudesta. Eikö hän toteuttanut tässä kuitekin vain kansanedustajan perustehtävää?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Rane

    Rane on suurimmaksi osaksi eri mieltä kuin Immonen ja lahkolaisensa.Mutta mielestäni heillä on oikeus sanoa mielipiteensä.
    Kunhan ne eivät mene niin pitkälle että ovat ns.kiihotusta kansanryhmää vastaan.

    jees h-valta

    Tanelin huomioihin yhtyen ja kun haastatteluun tullaan naamioituneena pitäisi Ylenkin jo jotain linjaa vetää kiinni.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 23)