Keskustelut Metsänomistus Maahan muuttajat ja metsä ala

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Maahan muuttajat ja metsä ala

    Olli Immonen nosti tyhjästä esiin asian jonka ääneen lausuminen sai osan kansasta raivon valtaan.
    Ihmettelin muutaman päivän uutisointia ennenkuin luin ko. kirjoituksen.
    Siinä ei ollut mitään mikä ei olisi ollut ennestään tiedossa.
    Kun kansanedustaja julkilausuu monien mielessä kytevän asian, joka julkisessa keskustelussa on tabu, ihmetyttävät poliittisten päättäjien reaktiot tilanteessa.

    Mutta asiaan. Osa maahanmuuttajista on luku- ja kirjoitustaidottomia ja heiltä puuttuu myös ammattitaito.
    Olen miettinyt että kun maahanmuuttajista valtaosa on työttöminä miksei heille kelpaa työt metsäalalla.

    Tyyppiesimerkki on jokamiehenoikeuksia polkeva villien luonnontuotteiden keräily. Tätä varten joka vuosi lennätetetään joukko marjanpoimijoita kauko-idästä.

    Puolet maahanmuuttajista on työttömiä, puhumattakaan kantaväestön puolesta miljoonasta työttömästä.

    Vielä toistaiseksi jokamiehenoikeudella saa tehdä bisnestä. Eikö olisi parempi että maassa jo asuvat tekisivät rehellistä työtä.
    Vai estääkö työvoimaviranomainen kannustinloukuillaan tämänkin mahdollisuuden?

    Mutta myös muu maaseudun kausityö teeteään erikseen tuodulla työvoimalla, kausi siirtolaisilla.
    Miksi?

  • r.ritva r.ritva

    Vaikka suoranaa yhteyttä metsään ei tässä liene silti vinkkaan,että meiltä evakko lapsia ainakin laitettiin parempiin oloihin mm.Ruotsiin,Tanskaan.Tarkoitus oli että he palaisivat kotiin heti kun oli mahdollista.Useimmat palasivatkin.Ns.nykypakolaiset tulevat ihan eri kulttuureista kaukaakin aivan vieraaseen maailmaan.Moniko heistä palaa kotiin sopii kysyä.
    Esim Ruotsin valtio maksoi perheelle jotain lapsesta 16v.jolloin palasivat kotiin kielipuolina.Monille lapsillle se oli kaikkiaan traumaattinen kokemus.Lähipiiristä tiedän.
    Meillä oli joku organisaatio joka hoiti nuo lasten naapurimaihin järjestelyt.
    Sillä välin vanhimmat oli sodissa ja uudet asutukset piti luoda.Tyhjästä rakentaa tyhjään ja uuteen elämän alkuun.Milläpä sitä onneksi oli metsää mistä sai puutaa ruokaa ja rakennustarviketta.Se onkin toinen juttu.
    Metsä on tosi suuressa osassa suomalaista elämää ja kulttuuria.
    Rankalla työllä sieltä on leipä revitty.Jos monikulttuuria niin jokainen tännetullut” turvetta kuokkimaan” siitä se lähtee.

    ostaamyy

    – nämä nuoret miehet, jotka rynnivät ensimmäisinä apajille, eivät todellakaan ole niitä heikoimpia, joita pitäisi auttaa.
    – osa porukasta ei ole noudattanut kotimaansakaan sääntöjä ja siksi on joutuneet lähtemään – tekemään rötöksiä jossain muualla?

    Hyppäävät Hiluxin kyytiin ja Saharan halki kohti pohjoista. Lisäksi Kreikka ja Italia pystyvät ”kiristämään” muuta eurooppaa lenkottamalla pakolaisluukkuja auki.

    OI:n kommenteista pääsivät lässytantat oikein vauhtiin ja heitä ei huoleta lainkaan mm kehitys, mamujen rikollistuminen joka on tapahtunut Malmössä.

    Jotkut haluavat mamuja Suomeen enemmistön elätettäväksi ja kun kukaan ei huoli niitä töihin jää vaihtoehdoksi rikollisuus ja pahimmassa tapauksessa värväytyvät isikseen.

    koivunkaataja

    Minullapa oli istutustyömaalla kolmelta eri mantereelta ja kolme sukupolvea.

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)