Keskustelut Puukauppa Maapohjan lahjoitus?

Esillä 3 vastausta, 31 - 33 (kaikkiaan 33)
  • Maapohjan lahjoitus?

    Ajattelin avohakkuun jälkeen kun risut ja kannot on kerätty pois lahjoittaa lapsenlapselleni noin 8 hehtaarin erilliskuvion. Tuolloinhan arvo on matalimmillaan ennen istutusta. Lahjaveroa kuitenkin taitaa mennä hivenen mutta onko mitään erityistä huomioon otettavaa?

  • MaalaisSeppo

    Lahjoituksista ei saa metsävähennystä. Eli veroja maksetaan pitkässä juoksussa enemmän kuin sukupolvenvaihdoskaupoissa. Sukupolvenvaihdoskaupat tulevat kaikkein edullisimmiksi, kun ei hypitä sukopolvien yli. Näin saadaan maksimivähennykset mukaan sukupolvien ketjuun.

    Hallinta-oikeus ym. monimutkaiset kikkailut ovat kai perintönä ajalta ennen myyntivoitonveroon siirtymistä. Voidaan tietysti käyttää, jos myyntivaihtoehtoa ei voida tai haluta käyttää.

    Puun takaa

    Yhtenä käyttökelpoisena vaihtoehtona on myös metsätilan prosenttiosuuksien myynti nuoremmalle sukupolvelle.

    ensolainen evakko

    Puun takaa

    Mainitsit pitkässä ketjussa aiemmin mainitsemattoman mahdolisuuden.

    Josko on sukua ja tulossa mahdolisia uusia omistajia, niin kannattaa perustaa yhtymä. Osuuksia voi myydä tai lahjoittaa vapaasti. Kulut ja tuotot jaetaan omistajien kesken ja verottaja hoitaa supsiikkaasti homman.
    Verottaja verottaa (tai antaa kulut anteeksi) minulle osuuteni ja vävylle hänen osuutensa. Meidän ei edes tarvitse tietää toistemme tuloja.

    Pyrin siihen, että kun olen ”putsannut” palstan, niin väky myyköön osuutensa pojalleen ja perikuntani tekee minun osuudellani mitä haluaa ja ymmärtää.

Esillä 3 vastausta, 31 - 33 (kaikkiaan 33)