Median metsäpolitiikka

Palkka ei tietysti ole aina syyllinebn, vaan se, että työpanos ei ole palkkaa vastaava.  Homma tehdään vaikeaksi vaikka sen voisi tehdä tuottavammin.

Olin 1970- ja -80-luvuilla rakennusliikkeen johtaja.  Mietittiin esimerkiksi sitä miten jonkun laudoitushomman voisi tehdä järkevämmin.  Olisi säästetty materiaalia, aikaa ja työtunteja.  Joskus homma tyssäsi siihen, että timpurit vaativat helpommasta työstä parempaa urakkahintaa.  Silloin Helsingin Kulttuuritalolla majaili joku kommunistiporukka, joka kontrolloi urakkakuntia.  Jokainen työsopimus piti hyväksyttää siellä.  Tämäkin on sitä Beljakovilaista touhua.

Paperimiehien touhu on tietysti loistava esimerkki siitä, miten tehokkaassti onnistuttiin heikentämään  Suomessa paperiteollisuuden toimintamahdollisuuksia,  Toki paperin valmistus olsi vähentynyt globaalisti, mutta nyt se tapahtui nimenomaan Suomessa.

Onnea vaan urugualaisen ja suomalaisen tuottavuuden vertailussa.

Metsäpolitiikan norsunluutornissa
Suomalainen metsänomistus on pienten hartioiden varassa: omistusmediaani yli puolet on vain kymmenen hehtaaria. Puolet meistä hoitaa siis tilkkua, joka mahtuisi pienen kylänraitin varteen. Keskiarvon yltää 30 hehtaariin vain kourallinen suurempia tiloja. Mutta kun katsotaan, ketkä istuvat päättämässä metsänomistajan tulevaisuudesta, mittakaava karkaa täysin käsistä.
Esa Härmälän luotsaamaan raporttikeskusteluun oli kutsuttu  eläköitynyt  metsäammattilainen – edusti ”keskiverto-omistajia” omasta mielestään. Tuntuma todellisuuteen oli kuitenkin mielenkiintoinen: Härmälän omat vuositulot vastaavat noin 950 hehtaarin vuotuistatuloa.   Toimitusjohtaja  Johanna Buchertin elintaso vaatisi siistiä savolaista mäntykangasta  1300 hehtaaria vuodessa, ja listan kärjessä pankkimies Karhisen tulot vastaavat huikeaa 3800 hehtaarin metsätuloa – joka ikinen vuosi  on pankista valunut.
Silti samainen Karhinen pahoitteli julkisesti, etteivät oikein ymmärrä, miten metsää pitäisi käsitellä. Toimitusjohtaja J. Buchert taas vaati lisää rahaa Lukelle, jotta tulevaisuudessa saataisiin ”tutkimustietoa”. Herää kysymys: mitä ihmettä ne kymmenien vuosien mittaukset ja tutkimukset ovat tähän asti olleet, jos niillä ei ole saatu mitään aikaan?
On kuvaavaa, että Luken Buchert itse profiloituu nimenomaan ”selluteollisuuden tohtorina”. Se selittääkin paljon: kun istuu huipulla, metsä nähdään vain tasaisena massana, joka syötetään kattilaan, jotta oma virka ja visiot säilyvät. Tavallisen kymmenen hehtaarin isännän murheet investointiveloista ja aneemisesta kasvusta eivät näihin pöytiin kuulu – siellä kun yhden miehen vuositulo vaatisi kokonaisen pitäjän metsät sileäksi.
Video paljastaa sen, miten kaukana massantuotannon arkkitehdit ovat siitä todellisuudesta, missä eurot on revittävä kymmenen hehtaarin  heinittyneestä  kitukasvuisesta taimikosta.