Keskustelut Metsänomistus Metsään.fi

Esillä 5 vastausta, 11 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Metsään.fi

    Onko täällä kellään kokemusta kyseisestä palvelusta toimijan kannalta?

  • Vintta

    Just niin, eipä tullukkaa heti mieleen. Soittamalla se varmaan selviää ovatko asiassa mitenkään mukana vai muuten vaan metsäkeskus saanut rahotusta kyseisen palvelun kehittämiseen.

    Metsuri motokuski

    Itse olen ollut toimijana kyseisessä palveluksessa. Alussa olinkin hyvin ahkera soittelija hoitotöiden kyselyjen perään. Huomasin hyvin nopeasti että osa vain hinnoittelee töitään ja osaan oli jo yhtiöt ostaneet työt. Olen saanut yhden työn tuota kautta.

    Nyt en ole enää edes käynyt sivuilla ja työt ole saanut muita reittejä myöten sen verran kun haluan tehdä.

    Jotenkin tuntuu siltä että idea on hyvä mutta metsänomistajat eivät käytä palvelua niin kuin se on ajateltu. Minusta metsänomistajat voisivat olla itsekkin aktiivisia ja pyytävät tarjouksia hoitotöistä sinne kirjautuneilta.

    ChesterC

    No ainakin saat asiakkaasi metsävaratiedot käyttöösi. Edellyttää tietysti, että metsänomistaja käy antamassa sinulle käyttöluvan. Voit myös tehdä metsänkäyttöilmoitukset ja kemeralappuset sähköisesti asiakkaallesi.

     

    Metsuri motokuski

    Se on totta. Mutta en näe mitä hyötyä siitä jos minulle sen kautta ei töitä synny. Minua ei kiinnosta ihmisten metsäomaisuus pätkääkään. Näen niitä ihan tarpeeksi muutenkin.

    ollikolli

    Pari kertaa palvelutorin kautta etsinyt tekijöitä. Ei ole juurikaan tullut vastauksia. Ilmoituksen voimassaolo oletuksena 1 vuosi. Kukahan etsii tekijöitä noin löysällä aikataululla?

Esillä 5 vastausta, 11 - 15 (kaikkiaan 15)