Keskustelut Metsänomistus metsäkaupat ja jo kaadetut puut

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • metsäkaupat ja jo kaadetut puut

    Merkitty: 

    Tuore uusi metsänomistaja neuvoa hakemassa. Ostin hiljattain ulosmitatun metsäkiinteistön huutokaupasta. Tontilla on tehty puunkaatoa ilmeisesti viime syksyn myrskyjen jäljiltä, ja siellä on klapeja siististi pinoissa pressujen alla, ja lisäksi maassa on jonkin verran pöllejä ja siistittyjä rankoja.

    Miten käytännössä tulisi toimia noiden tontilla olevien jo tehtyjen puiden osalta? Kuka ne omistaa? Sekä hallinta- että omistusoikeus on nyt siis minulla. Yritänkö ottaa yhteyttä entiseen omistajaan (siis henkilöön keneltä ulosmitattu) ja kysyä tilanteesta, vai voinko siirtää puut muualle (varsinkin maassa makaavat rangat/pöllit) keneltäkään kyselemättä?

    En tarkalleen tiedä milloin ulosotto on astunut voimaan, jos sillä on merkitystä voin sen selvittää.

    Rahallisesti tämä ei ole iso asia, mutta mikä olisi käytännössä järkevintä.

  • mehtäukko

    Tuttavan huutaessa maatilan, ent.om:lle oli takaraja johon mennessä oli haettava hakemisensa…

    Visakallo

    Sopiahan voi entisen omistajan kanssa niistä puista mitä vain, mutta eiköhän puut omista kuitenkin nyt se, joka on metsäkiinteistön itselleen huutanutkin.

    Kalle Kehveli

    jos kauppakirjassa ei ole mainintaa polttopuiden omistuksesta, polttopuut on huutajan.

    Panu

    Maassa olevat pöllit voi toki siirtää ja ottaa käyttöön. Pinossa olevien klapien osalta en pahastuisi jos edellinen omistaja kävisi niitä itselleen hakemassa, on kuitenkin kovalla vaivalla ne tehnyt.

    Mitään syytä alkaa kyselemään edelliseltä omistajalta ei kuitenkaan ole ellei erityisesti halua ottaa häneen yhteyttä.

    Kalle Kehveli

    Mitään syytä alkaa kyselemään edelliseltä omistajalta ei kuitenkaan ole ellei erityisesti halua ottaa häneen yhteyttä.

    Näin se menee

    Metsäkupsa

    Selvintä on sinun ottaa yhteyttä myynnin hoitaneeseen voutiin. Itse aikanaan toimin näin, hän otti ulosmitattuun yhteyden ja sopivat päivämäärän johon mennessä entisen omistajan haettava omansa. Ei hakenut mitään. eikä ole kuulunut perästäkään mitään. Tämän jälkeen kaikki tilalla oleva on uuden omistajan. Oli siinä mielessä kätevää, ettei tarvinnut pelätä sitten syytöksiä ”varastamisesta” ym.

    Sulli

    <p>Lienee rajanveto siinä onko ostettu kiinteistö vai kiinteistö+irtaimisto. Puut pinossa sanoisin olevan irtaimistoa.</p>

    derHorst

    Kyllä klapit ja rangat taitavat tässä kohtaa olla irtaimistoa. Kauppakirjalta voi sitten lukea, mitä irtaimistosta on sovittu vai ei mitään. Tilanne on hankala, jos polttopuut ovat edellisen omistajan tai jonkun muun eikä hänen kanssaan pääse sopimukseen asiasta. Tai sitten klapit uuniin vähin äänin.

    Metsäkupsa

    Tähän on ratkaisu, eli päivämäärä milloin vanhan omistajan irtain oltava pois. Näin minunkin tapauksessa toimittiin, asian sopi ulosottovirkailija, koska muutoin aikaraja hämyinen.  Kysyjän tapauksessa epäilen tilan olleen jo ulosmitattu, joten syksyllä klapeja ilmeisesti tehty ulosmitatuista puista.

    mpefort

    Kiitos kaikille vastauksista! Laitoin kysymyksen myös ulosottovirkailijalle ja katsotaan mitä vastaavat. Vähän tuntui hankalalta minun lähteä kyselemään aiemmalta omistajalta juuri tuosta ulosmittauksesta johtuen, koska siitä kai seuraa selviä rajoituksia mitä kiinteistöllä saa tehdä sen jälkeen kun ulosmitattu.

    Papereissa on 1. ulosmittauspäivä jo kesäkuulta 2023; tarkoittaako tämä sitä että mitään ei olisi saanut tehdä sen jälkeen (kysyin tätä myös virkailijalta).

    Minäkään en pahastuisi jos aiempi omistaja ne pinotut puut pitää/noutaa pois. Samaan aikaan haluaisin kuitenkin selvyyden jatkon osalta. Toiminta näyttää olevan olleen varsin laajamittaista, siellä on vieläkin laadukkaan näköiset isot sahapukit ym paikallaan. (Ja klapeja on siis valmiina useampi pinokuutio.)

    (Metsätonttini vieressä on lisäksi pari kesämökkiä, periaatteessa kai hekin ovat voineet noita puita tehdä, mutta luulisi että he olisivat vieneet valmiit klapit omalle tontilleen jos olisivat siivonneet pari myrskyn kaatamaa. Tietä niille ei ole aurattu, olisiko sitten talvi yllättänyt. Jos ei muuten selviä, menen keväällä juttelemaan heidän kanssa.)

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)