Keskustelut Metsänhoito Metsäkeskus selvitti: Ensiharvennuksista lähes ….

Esillä 10 vastausta, 861 - 870 (kaikkiaan 1,930)
  • Metsäkeskus selvitti: Ensiharvennuksista lähes ….

    Merkitty: 

    Metsäkeskus selvitti: Ensiharvennuksista lähes 60 prosenttia metsälain vastaisia….Onkohan näin?  Epäilen kyllä, lakiahan muutettiin niin ettei mikään ole laitonta…..

  • Metsuri motokuski

    Ei niitä yhtiön ostomiehet enää ehdi leimikkoja kiertää. Ostoalueet ovat jo niin isoja ettei kenenkään aika siihen piisaa. Tarjous tehdään netissä nähtyjen tiedostojen perusteella sekä myyjän antamien tietojen perusteella. Sitten nimet kauppakirjoihin ja myyjän luokse kahville.  Siihen se aika meneekin. Joissain tuhannen motin kaupoissa voidaan isännän mieliksi käydä tien varressa ihailemassa. Ensimmäinen kuka leimikolla käy on sitten yrittäjä tai joku leimikonsuunnittelija. Osa kaupoista tehdään netissä näkemättä edes myyjää. Hinnat yksiköille tulee suoraan yhtiönlistalta kun leimikon sijaintitiedot on siihen syötetty.

    Visakallo Visakallo

    Se tietysti aina jaksaa hieman ihmetyttää, että ihmisillä on kyllä aikaa hankkia metsiä, -kuka milläkin tavalla, osalla on jopa aikaa hieman hoitaa ja kasvattaakin niitä, mutta auta armias, kun tulee se puukaupan aika, niin tuleekin niin helvetinmoinen kiire, ettei itse ehdi käydä, tai käyttää jotain ammattilaista arvioimassa myyntiin laitettavaa leimikkoa! Sokkona vain puukaupoille!

    mehtäukko

    Jätkän vaikerrus:…”Et ole mehtäukkö vielä keksinyt, että moton mittalaitteesta näkyy poistettujen  puiden läpimitat..”

    Johon suorittavan portaan vastaus:

    ”….tämä näin rautalankamallina kivikaudella eläville..”  Ei ole lisättävää.

    jees h-valta

    Kyllä osto kerkiää nykyisinkin leimikolle. Ei ole kertaakaan kieltäytynyt kun sellaista olen tarjouspyynnöllä lähestynyt. Nuori kaveri maastoutuu mielellään ja katsotaan ja arvioiraan. Kuten kuuluukin. On myös pystynyt sanomaan ettei aivan vielä olisi halukas kuviota hakkauttamaan. Kuten kuuluukin. Toki syynsä on siinäkin että Metsäverkon tiedot eivät ole päivittyneet likikään siihen malliin kuin Metsään.fi esim. kertoo. Viimeksikin kun päätehakkuukuusikkoa kuljettiin piti olla kolmekymmenvuotiasta nuorta kasvatusmetsää.

    Metsuri motokuski

    Jessen metsät onkin syytä käydä katsomassa. Siellä voi tulla tarjolle ihan mitä vaan. Yleensä kyllä metsänomistajat tietävät haluavatko harvennuksen tai aukon. Kertymät nähdään metsävaratiedoista tarvitavalla tarkkuudella.

    Visakallo Visakallo

    Jesse saakin erikoispalvelua. Eikös siellä käynyt oikein Metsäkeskuksen kaverikin raivauspalstoja katsomassa? Meillä on muistaakseni käynyt sieltä kaveri joskus 35 vuotta sitten.

    suorittava porras suorittava porras

    Jees mainitsi ostotoimarin kohdalla sanan nuori. Sihen olisi voinut vielä lisätä…ja monesti kokematon.  Ratkaisuissa ei välttämättä ole käytettävissä kokemuksen tuomaa näkemystä ja miellyttämisenhalu asiakasta kohtaan ajaa yli ymmärryksen.

    Siirrytään sitten perusteisiin , minkä tietojen pohjalta surullisenkuuluisa tarkastusraportti on mahdollisesti tehty .

    Mieleen on hiipinyt epäilys ,että on haettu ns riskikohteet karttaohjelman lämpökartoilta ja ilmakuvista ja suunnattu askeleet sen mukaan. On saatu tulosta ja tarkastustoiminnan tarpeellisuudelle näkyvyyttä , kun on tehty täsmäisku varmuudella epäonnistuneille kohteille. Toivottavasti tuloksista onnistutaan kuitenkin tekemään oikeat johtopäätökset.

    Omalle kohdallekin on osunut todellisia tarkastajan unelmia nostaa omaa profiiliaan. Tästä yhtenä esimerkkinä työnimikkeellä muu harvennus parin vuoden takaa. Sinä kohde sisälsi kaikki mahdolliset”herkut” risukkoisen nuoren metsän kunnostuksesta vähäpuustoisen kampiakselikoivikon harvennukseen ja ylispuiden poistamiseen kituliaasta ja hyvin harvasta taimikosta. Kuva ja keskustelut löytyvät googlettamalla  ”nipsuttelemassa”. Lukijoiden kuvissa samoilla sivuilla ( maaliskuu 2021) löytyy kuvia laajemminkin samalta leimikolta .

    Kuvat toimikoot varoittavina esimerkkeinä siitä ,mitä on odotettavissa ,kun mo:n toimintakyky hiipuu eikä muilla ole valtuuksia korjata aikanaan tilannetta.

    Tilalle hakkuun jälkeen osuva hakkuun toteuttamiseen kohdistuva tarkastus suuntaa syyttävät katseet kuitenkin valitettavan usein väärään kohteeseen. Haetaan syyllistä pohtimatta syitä huonoon lopputulokseen.

    jees h-valta

    Aina sitä omaa egoaan pitää yrittää nostaa. Se taas näkyi edellisten kommenteissa. Minulle taas sopii aina erinomaisesti jos joku vaivautuu minun metsiini lähtemään. Kyllä niitä kelpaa esitellä ja ajatuksia aina vastaanotetaan. Nämä kaikenasiantuntijat eivät tottakai sellaiseen sorru vaan pitävät sitä turhana ja kokemattoman kaitsemisena. Mutta eipä ole useinkaan jäljestäpäin tullut sanomisiakaan puolin eikä toisin. Jos jotain sovitaan jollain tapaa se on aina pitänyt pienintä kuviota myöten. Nytkin pieni kulma teiden risteyksessä erotettiin aukosta ja yläharvennettiin toivomukseni mukaan.

    Nuakka

    Katsoin tuon Seppäsen videon, niin vaan nöyrtyi käyttämään relaskooppia lopuksi. Olisi näyttänyt samalla miten puomilla  tehdään koeala.

    suorittava porras suorittava porras

    Eri yhtiöillä eri käytännöt. Metsäliitolla puoliympyräkoeala on ollut yleisessä käytössä jo yli 20 vuotta ja 11 metristen puomien yleistyminen on vain parantanut menetelmän käytettävyyttä. Ei tarvitse arpoa ,kuuluuko hahlossa oleva runko luettaviin ,vai ei ,kun puomin avulla voi määrittää koealan runkomäärän rungon tarkkuudella. Hakkuukoneen koealamittausohjelma kertoo vielä koealan maapohjan ja antaa runkolukusuosituksen läpimittaluokittain kullekin maapohjalle erikseen.

    ….ja vielä kerran. Keppimetsissä relaskooppi ei ole luotettava mittaustyökalu. Sen ovat minua viisaammat moneen kertaan todenneet . Moton puomi/11 metriä on ihan oikea mitta, relaskooppi vain arviointiväline . Taimikoissa ja nuorissa metsissä käytetään  4 metrin mittaa , jotta saadaan oikea tiheys mitattua. Miksi moton puomiin ei luoteta ,kun koeala on vielä isompi ja edustavampi? Henkinen aluskasvos vaatii näköjään raivaamista tälläkin kohtaa.

Esillä 10 vastausta, 861 - 870 (kaikkiaan 1,930)