Keskustelut Metsänomistus Metsäkoneyhtiön tulos kertoo metsätalouden tilasta maailmalla

  • Metsäkoneyhtiön tulos kertoo metsätalouden tilasta maailmalla

    Metsäkoneyhtiö Ponssen liikevaihto laski 61,6 miljoonaan viime vuoden 76,8 miljoonasta. Tilauskanta laski 27 prosenttia vertailukauteen, mutta parani kuitenkin vuodenvaihteen tilanteesta, yhtiö kertoo.

    Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan yhtiön päämarkkinoista Keski-Eurooppa ja varsinkin Ruotsi olivat katsauskaudella hiljaisia.
    Myös Suomessa myynti jäi noin 25 prosenttia heikommaksi.

    Hyvinä uutisina Ponsse kertoo Pohjois-Amerikan pientalorakentamisen virkistymisen, joka näkyi yhtiön konemyynnin kasvuna sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa.
    Myös Venäjällä uusien koneiden kysyntä oli lähes normaalilla tasolla.

    HS

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    PTT:n johtajat kirjoittavat asiaa päivän Hesarissa (metsätilamaksusta): pitäisi mieluummin koettaa parantaa teollisuuden kannattavuutta kuin heikentää metsänomistamisen kannattavuutta. Vaikka suosimalla puurakentamista.