Keskustelut Metsänhoito Metsäliitto pelastaa maailman!

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • Metsäliitto pelastaa maailman!

    Metsäliitto on alkanut kysellä puun myyjiltä halukkuutta teko pökkelöiden jättämiseen. Tavoitteena on jättää kaksi kuitupuun vahvuista parin metrin mittaista kantoa hehtaarille. 70% puun myyjistä suostuu tähän 12 sentin tulon menetykseen.

  • Jätkä

    Tuohan on ikivanha keksintö, Nuo pökkelöt on vaan tehty pitemmiksi.

    Kun joku pipertäjä kehuskeli keksintöä aikoinaan, minä ehdotin parannukseksi sellaista, että pistää pökkelön päähän hatuksi tyhjän öljykanisterin, niin eu latvapäästä ala lahoamaan heti. Jotenkin katseli kieroon!.

    Apli

    Marttaliitossa osataan julkisuuspeli kun ollaan kasvattamassa hakkuita rajusti uutta Äänekoskea varten, mä olen käynyt kaatamassa pari haapaa jänöjusseille joka talvi, pökkelöitä en ole tehnyt enkä teettänyt, saas nähdä lähteekö muut yhtiöt samaan mukaan..

    Puuki

    Vanha keksintö tosiaan, mutta ihan hyvä silti metsäluonnon kannalta, että niitä ötökkäpuitakin jätetään.

    Itsellänikin ollut mielessä viedä havupuumetsiköihin ylivuotisia koivupölkkyjä koristeeksi ja lintujen pesintä-ja ruokapuiksi, kun ei  ole ostajia energiapuillekaan. Myös haapoja kaatelen  talvella jäniksille.

    Tolopainen

    Metsissä on aivan riittävästi vielä lumen katkomia puita lahoamassa. Lahopuista ei ole enää mitään pulaa niitä on jo liikaakin ja ötökät leviävät.

    jees h-valta

    Ei tuo sahattu pökkelö itseäni innosta. Kuusista aikaan tehtiin ja tosi typerän näköisiä metsässä. Nehän lahosivat juuresta poikki eivätkä olleet yhdenkään kolon puita sitä ennen. Mutta koivulla tuo saattaa toimia. Itse  jätän nyt pystyyn ajouran vierestä ajokoneen poikki runttaaman koivun. Siinä pää on luonnollisen murtunut ja kastuu nopeasti läpi jolloin alkaa sisältäpäin pehmetä tietyntyyppisen käymisilmiön seurauksena. Sillloin tulee hyvää pökkelöä tinteille taottaviksi. Kuten Metsäliiton mainoskuvassakin haukka pesii juuri luonnostaan katkenneen säröisessä latvaosassa. Ei tekopökkelössä. Ehkä vähän tiedopuutettakin heidän piperrysintoilussaan. Tuo poikkirunttaus toimisi kyllä hakkuukalustollakin.

    Planter Planter

    Itse jätin pienen haapapusikon säästöpuuryhmäksi sessa muutama kituva koivu ja kuusi. Kesämyrky katkaisi muutaman puolesta välistä. Koloja on ja säröisiä latvoja. Palokärki, käpytikka, kottarainen, liito-orava, telkkä, tinttejä ainakin on ainakin pesinyt. Hakkuutuloja jäi kyllä saamatta arviolta jopa 200€.

    Gla Gla

    Minusta pökkelön ulkonäkö on harvinainen yhdentekevä asia. Itselläni on runsaasti 03 kokoa lähestyviä koivuja, joissa on hirven syönnin seurauksena tullut mutka 1-2 m korkeudella. Noista voi seuraavassa hakkuussa hyvin jättää muutamia pökkelöitä ensiharvennuksessa säästämieni tervaleppien, haapojen ja raitojen seuraksi.

    Ainakaan täällä lounaassa ei lumen katkomia puita juurikaan ole, joten tarvetta pystyyn lahoaville puille on. Tuulenkaatoja kyllä löytyy, mutta niistä ei kolopesijät taida välittää. Kiinnostavaa oli käydä hiljattain läheisellä luonnonsuojelualueella, jossa vanhaa kuusikkoa on kaatunut tuulessa runsaasti. Merkkejä kirjanpainajien kuivattamista puista ei ole, vaikka ensimmäisen kerran tilanteen nähdessäni pelkäsin pahinta. Koska tuulen kaadot ovat ainakin pari vuotta maassa olleet, luultavasti kauemminkin, vaara taitaa noiden osalta olla ohi. Nyt vähitellen alkaa lahoaminen, joten monimuotoisuuden turvaaville ötököille olosuhteet on tuolla paranemaan päin.

    Jätkä

    Kelouttaminen olisi hyvä tapa tehdä oikeille kololinnuille pesäpuita. Se vaan on, että kun muutaman 1000 litran männyn kelouttaa, se voi tuntua tuhlaukselta, mutta toisaalta keinotekoiset kelot toimivat ihan hienosti kelohirsimökin rakennuspuuna, niitä on kyllä tehtykin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    MTK koettaa myös pelastaa maailman: uutisen mukaan MTK ja sähköverkkoyhtiöt suunnittelevat lahopuun lisäämistä sähkölinjojen reunametsissä. Reunametsähakkuita tehdään isoilla pinta-aloilla, joten tälläkin olisi suuri merkitys monimuotoisuudelle. Lehtipökkelöistä ei ole suurta haittaa – eikä suurta tulonmenetystä jos jätetään laadultaan heikkoja puita – joten niitä voi jättää niin paljon kuin haluaa. Lahopuujatkumon kannalta olisi suureksi eduksi, jos lahopuu olisi puulaji- ja kokovalikoimaltaan vaihtelevaa. Metsä Groupin suositus on turhan kaavamainen: kaksi kuitupuukokoista pökkelöä on liian vähän ja liian pientä.

    Pete

    Ihan ok toimintaa eikä ainakaan minua haittaa lainkaan vaikka jonkinasteisesta viherpesusta kyse onkin. Omalla kohdalla pökkelöt ovat haapoja jotka jeessin iloksi on taskutettu glyfosaatilla. Sellainen suhteellisen terve haapa karsiutuu aika nätisti vuosien mittaan, yleensä ”keloutunut” runko jää pystyyn hyvinkin pitkäksi aikaa. En ole huomannut, että alla olevalle taimikolle koituisi mitään vahinkoja. Toisin on isojen eloon jätettyjen haapojen kanssa. Ne kaatuvat latvoineen ja tuhoavat taimikkoa ja nuorta metsää kaatuessaan. Ja jokainen puu nimittäin kaatuu.

    Tekopökkelö ei minun silmään näytä pahalta ollenkaan. Pystykuivat kuuset, eli vuosia sitten suositut ”eurokannot” olivat luonnottomia, mutta lehtipuusta tehty on jotenkin luonnollisempi. Koivutuppaiden harventamiseen pökkelön teko sopii myös. Vielä on sellaisiakin harvennuksia joissa on näitä koivutuppaita jotka sitten harvennetaan niin että paras runko jää pystyyn. Jos tuppaasta löytyy riittävän järeitä, niin niitä sopii jättää pökkelöksi. Samalla jäävä puu (tai runko) säilyy vahingoittumattomana entistä paremmin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)